PETTERSSON. Ovatko ne tuolla vielä?
STRÖMBERG. Ovat, sen pahempi! Piika vei niille kahvia äsken; ne eivät kuulu aavistavan mitään, sen pahempi. Hehehe.
PETTERSSON. Sanotteko "sen pahempi" siitä että varkaat pysyvät häkissään?
STRÖMBERG. Hehe. Jospa ne eivät milloinkaan olisi jalan astuneet huoneeseni.
PETTERSSON. Mitä pahaa siinä un?
STRÖMBERG. "Mitä pahaa", — hehe! Minä olen pitänyt niitä ihmisinä ja te saatte kunnian niiden vangitsemisesta. Hehe. Huomenna on koko historia sanomalehdissä. — Jokainen sitte puhuu tietysti minun yksinkertaisuudestani, mutt' ei kukaan hiisku mitään mun sisällisistä aavistuksistani; sillä kyllä minä jo alustapitäin arvasin, ett'ei ne olleet oikein rehellistä rotua. Hehe.
LAURA. Mutta isä-kulta, kuinka sinä voit luulla noita sieviä nuorukaisia ilkeiksi varkaiksi? Nyt, kun olen tarkoin kuullut koko jutun, on se mielestäni varsin naurattava.
STRÖMBERG. Merkillistä kyllä, että niillä on niinkin paljon ihmistapoja; mutta kyllä niiss' on raakuuttakin. Hehehe. Ja kyllä minä sen heti huomasinkin.
SIEVÄ. Mutta, setä, ethän sinä eilen ajatellut tuonnepäinkään.
STRÖMBERG. Eilen, — hehe. — Mistä sinä tiedät, mitä minä eilen ajattelin.