KAIKKI; Mitä ihmeitä?
STRÖMBERG. Voi niitä verkkasen verikoira-varkaita! Se on hävytöntä!
BRIITA. Niin! — Enkös minä sitä sanonut!
LAURA. Mutta kuinka te tohditte sanoa, että lompakkonne on varastettu?
Näittekö varkaan?
STENFORS. Hm, eihän sitä sitten olisi varastettukaan.
LAURA. Eikö siis olisi luonnollisempaa ja kauniimpaa otaksua, että se on pudonnut jonnekkin?
STENFORS. Taitaispa kyllä olla kauniimpaa, mutta vallan luonnotonta se on. Minä olen etsinyt joka nurkasta; se on kadonnut näkymättömiin. Ja minä panin sen eilen illalla pöydälle, joka on aivaa keskellä lattiata.
PETTERSSON. Mitä siinä lompakossa oli?
STENFORS, Noin parikymmentä markkaa ja pari kirjettä.
PETTEBSSGN (hieroen käsiään). Sepä verratonta! Nyt ne ovat kiini kuin naulitut!