SALMELA. Varastanut?
HEILIÖ (syöden). Varkain varastanut, niin! Noo, syö sinä vain! Sitä paremmalta ne maistuvat. Huomasithan kai tuon suuren puutarhan tuolla aivan metsän reunassa; ainakin minun nälkäinen vatsani, jonka tänään täytyi päivällisestä luopua, heti huomasi sen herkulliset marjat. Kun ei ollut puutarhassa ketään, jolta olisi saanut pyytää lupaa, otin ne omin luvin. Siinä koko juttu! No, syö sinä vain!
SALMELA (syöden). Mutta siitä saattais olla huonot seuraukset.
HEILIÖ. Se on minun asiani. Jalkamatkalla käypi kaikki kaupaksi, — viinamarjat myöskin. Mutta tottakin, — annappas nyt kuulla, miksikä äsken olit niin äkäinen.
SALMELA. No, herranpäivät, tiedäthän, että välin haluan olla yksinäni.
HEILIÖ. Niin, mutta mistäs se halu on tullut? Matkailumme ensi päivinä olit sinä yhtä iloinen, avosydäminen ja puhelias, kuin minäkin; sinä olit oikein maan-kuleksian humöörillä. Mutta nyt, — kun minä olen villaton, rupeat sinä suruiseksi; kun minun mieleni halajaa iltaruokaa, haaveksit sinä iltaruskoa (pistää viimeisen marjan suuhunsa) — terveeksi! — ja sen lisäksi olet sinä muuttunut niin riivatun syvämietteiseksi. Kaikkea pitäisi muka tarkastaa ihan joka taholta, perinpohjin kourin tunnustella; mutta siihenpä meill' ei ole aikaa ollenkaan.
SALMELA. Luonnon tarkastelemista vartenhan me juuri matkailemmekin,
HEILIÖ. Emmepä. Matkailumme tarkoitus on pyrkiä huvista huviin. — Heitä sinä hornan tuuttiin kaikki haaveksimisesi. Nyt pitää tarkasteltaman rahavarojen hallintoa. Siis — kassa auki, herra kassööri!
SALMELA (ottaa esiin lompakon). Täss' on lompakko!
HEILIÖ. Minä tarkastelen ensiksi ropomme — (ottaa pikkurahat
taskustaan) viisikolmatta penniä eli, toisin sanoen, "suutarin-markka!"
(Avaa lompakon). Nyt pitää tarkastaa, kuinka kauvas näillä päästään. —
Tämä lokkero on typi tyhjä, — ne lienevät tuossa naapuri-"osastossa".
— Se — se on myöskin tyhjä. (Naurattavalla toivottomuudella).
Salmela! Tääll' ei ole mitään!