SALMELA. Eikö mitään? Pitäähän siellä toki olla viidenmarkan seteli.
HEILIÖ. Pitääkö — —? Ei — tää — tää on myöskin autio ja tyhjä. —
Ehkä se on pudonnut sinun lakkariisi?
SALMELA. Ei, — siell' ei ole mitään. — — On tosiaankin, — tuo franskalainen kulta-raha.
HKTLIö. Niin, se ei meitä paljon hyödytä täällä talonpoikien joukossa; sinun olisi pitänyt vaihtaa se Naantaalissa. — No, entäs sitte! Mitäs nyt tehdään?
SALMELA. Niin, min'en tiedä muuta neuvoa, meidän pitää heti lähteä
Helsinkiin, — mutta millä sinnekkään päästään?
HEILIÖ. Eipäs! — Kiitoksia paljon! — Hiisikö nyt menis Helsinkiin, kun sieltä vain saa poissa olla. — Käykäämme vain jonnekkin tätä "franskalaista" suomentamaan.
SALMELA. Ei, siihen mull' ei ole halua.
HEILIÖ. Eikä mullakaan. — Mutta kuuleppas! Aletaanpas hieromaan tuttavuutta jossain perheessä tässä naapuristossa.
SALMELA. Ei, veliseni, — siihen minuss' ei ole miestä.
HEILIÖ. Niin, mutta — mitäs nyt tehdään? (Lehdittelee lompakon muistikirjaa). Hm! Tännekkään ei ilmesty pienintä hituakaan. — Ei, — — hä? Kuivettunut ruusu?!