HEILIÖ. Varastaneen lompakon? Kuinka sea voitte uskoa?
PETTERSSON. Noo, kun kerran olette tunnustaneet toisen varkauden, voitte samassa tunnustaa toisenkin.
HEILIÖ. Ei, mutta kuulkaapas nyt! Onhan tässä toki lemmon suuri hypähdys muutamasta viinamarjasta rahalompäkkoon, vai mitä?
STENFORS. No, moiset hypähdykset eivät lie teikäläisille varsin outoja!
HEILIÖ; Ei, ei suinkaan! Me olemme tietysti harjoitelleet murhapolttoja, postinryöväyksiä, lapsenmurhia ja luultavasti — itsemurhiakin — — —!
PETTERSSON, Oi, ihmetten ihmeitä! Semmoinen joukko rakkarin töitä!
(Toisille). Pitäkää ne muistossa!
HEILIÖ. Ja kaikki vain uskoo tuo hurskaasti viaton kruununpalvelia.
SALMELA. Mutta sallikaahan meidän toki selittää.
PETTERSSON. Mitä pitkistä puheista — —!
HEILIÖ. Niinpä niinkin! — Ei — lyökää te meidät heti rautoihin vain!
Tuhmaahan olisi mutkia tehdäkkään.