Ensimäinen näytös.
Metsä.
MANU makaa nurmella. Näkyypä maistuvan!
SANTTU istuu kivellä syömässä. Onkos ihme! — Jo toista vuorokautta olen piiloitellut itseäni ihmisiltä. Olen hiipinyt pensaasta pensaaseen nälkäisen suden lailla, saamatta maistaa jyvääkään eineekseni. Ymmärrät kai, että sellaisesta vatsa vonkuu. Olisin ollut valmis syömään sinutkin nahkoinesi päivinesi. No, no! Älä pelkää enään! Sen teen sitten, toisessa hätätilassa. — Nyt riittää jo täksi kerraksi! Kas niin! Kiitoksia vaan ruuasta!
MANU. Ei kestä! — Anna sitten remeli tänne!
SANTTU. Älä vaivaa itseäsi suotta! Minä kyllä hoidan sitä edeskinpäin.
Siten päästän sinut turhasta vaivasta.
MANU. Eikös hiivatissa! Siinä on minun viikkoiset evääni.
SANTTU. Vieläkös! Minä voin ne naputella parissa päivässä.
MANU. Milläs minä sitten elän?
SANTTU. Annoinhan sinulle maksun äsken.