KAISLA. Tiedättehän Laura, minkätähden olen hermostunut? Tämä on niin tuskallista.
PAUKKU. Minä otin varmuuden vuoksi rosvojen tunnusmerkki-luettelon mukaani, että saisitte tutustua heihin. Jos tuntee rosvon, niin ei tarvitse antaa hänen lähestyä taloa. (Etsii taskuistaan.) Mihinkä minä sen nyt pistin? Kas nyt tuota — (Lotalle.) Onko se sinulla — se — se sakramenskattu siknalementti?
LOTTA. Ei ole! Sinullehan se jäi.
PAUKKU. Olipa se nyt perhanan ikävä juttu! Enhän minä vain lie sitä kadottanut! Sittenhän me olisimme ihan myytyjä!
HELLÄ. No mutta — tunnemmehan me ainakin toisen — Nilkku-Villen.
PAUKKU ihastuu. Se on totta, se! Ja sihteerin kyllä tuntee käsialasta!
Ha, ha, ha! Sepä verratonta!
KAISLA. Niin! Ei muuta, kuin panna mies kirjoittamaan vaan! Niin asia on selvä!
LAURA. Herra Kaisla!
HELLÄ. Kauvanpa setä tänään viipyykin ulkona! (Menee portille.)
Tuollapa hän jo tuleekin! Ja kaksi vierasta herraa hänen kanssansa —
KAIKKI rientävät uteliaina katsomaan.