AIRIO naurahtaa Papiksi! Vieläkös mitä! Hän on ankara sosialisti.
VUORINEN on juuri kääntynyt penkin edessä, istuakseen. (Putoaa pelästyksestä istumaan.) Mi-mitä sanotte? Sosialisti! Anarkisti! Herra meitä armahtakoon!
HELLÄ tulee ja kuulee viimeiset sanat. Mitä nyt, setä kulta? Mitä on tapahtunut?
VUORINEN. Ajatteles nyt, kun herra Merisaari on sosialisti, enkä minä ole siitä tietänyt mitään.
HELLÄ. Mutta, mitä pahaa siinä on?
VUORINEN. Jos ei juuri mitään erinomaista pahaakaan, niin on se kuitenkin saaturin ikävää.
AIKIO nauraen. Ei herra Merisaaren sosialismi kellekään ikävyyksiä tuota. Hän on vaan tuollainen tieteellinen sosialisti. Hän on runoilija ja —
VUORINEN. Vai niin! Hän siis vaan puhuu siitä ja kirjoittelee runoja. Minä jo luulin, että hän ajatteleekin, kuten meidän työväkemme. — Se on sitten eri asia! Minä jo peljästyin pahanpäiväisesti.
HELLÄ. Ha, ha, hai Eikö herra Merisaari ollenkaan ajattelisi?
VUORINEN. Ei, tyttöseni! Sinä et tunne runoilijoita! Eivät ne koskaan ajattele. Hyvää väkeä kaikki sellaiset!