AIRIO. Onko ollut levottomuuksiakin?
VUORINEN. No, ei juuri vielä. Mutta minä olen kyllä useasti ollut sangen levoton. Olen huomannut, että työväki ajattelee enemmän kuin puhuu — ja se on paha merkki se.
AIKIO. Päinvastoin toki luulisin —
VUORINEN. Ei, ei! Uskokaa minua! Ajatteleminen on pahan edellä. Siksi rakastan koneita. Ne eivät puhu eivätkä ajattele. — Mutta mitä pidätte sitten tästä näköalasta?
AIRIO. Kaunis on. Lahtikin tarpeeksi leveä. Jos olisi leveämpi, niin vaikuttaisi autiosti.
VUORINEN. Autiosti! Sepäs mainio sana! Sen se juuri tekisikin. Olen sen aina aavistanut, mutta en ole voinut pukea sanoihin. Autiosti! Mainio sana! Kiitos siitä sanasta! Te olette erittäin miellyttävä ja sukkela mies — te — kas, nytpä vasta huomaan, että toverinne on poissa. Mihin herra Merisaari on joutunut?
AIRIO. Hän näkyi menneen tuonne ulapalle päin.
VUORINEN. Hän ehkä ei ole ihastunut maaelämään?
AIRIO. Kyllä — hän on hyvinkin ihastunut, mutta hän kernaimmin nauttii siitä yksikseen.
VUORINEN. Näyttää toisinaan niin vakavalta. Taitaa aikoa papiksi.
(Menee penkkiä kohden.)