HELLÄ nyrpistellen. Todellakin? — Ajatelkaa vaan, mutta älkää siitä minulle lörpötelkö! Minä en voi teitä auttaa.
AIRIO vielä läheten. Kyllä te voitte. Te olette niin älykäs, että —
HELLÄ purskahtaa nauramaan. Minäkö — ohoo!
AIRIO. — että minä häpeän teidän edessänne, kun vetelehdin vielä toimettomana. Mutta nyt minä olen päättänyt tulevaisuudestani. Minä rupean maanviljelijäksi.
HELLÄ. Todellakin?
AIRO. Niin teen. Minulla on aina ollut halu siihen. Mutta isäukko on yhä sanonut: "Kunhan ensin tulet ylioppilaaksi — puhutaan vasta sitten". Nyt minä olen ylioppilas — ja tuskalla luikertanut itseni kandidaatiksi — nyt saa lukutie riittää. — Kun näin teidät, niin heräsi taas minun maanviljelysintoni. Minä en voi ajatellakaan kirjoja enään. Huomenna kirjoitan isäukolle, että nyt rupean opettelemaan maanviljelystä ja sitten rupean hoitamaan hänen tilaansa.
HELLÄ. Vai niin! Vai isänne tilaa te niin yht'äkkiä halusittekin?
AIRIO. Niin — ja haluaisin minä vielä muutakin — mutta minä en tohdi sanoa sitä teille.
HELLÄ hymyilee. Pelkäättekö te minua?
AIRIO. En. Siksi uskallankin puhua teille mitä ajattelen. Eikä minun aikanikaan riitä turhiin kohteliaisuuksiin. Saanko sanoa suoraan?