MERISAARI lämpimästi. Ei tarvitse olla runoilija, voidakseen sääliä sellaista raukkaa, joka ymmärtämättömyydessään on sekaantunut rikoksiin ja joka — huomattuaan hairahduksensa tahtoisi ehkä tehdä parannuksen ja alkaa elämänsä alusta, vaan huomaakin kaikki parannuksen tiet suljetuiksi. Silloin mahtaa olla elämä katkerata katkerampi, jos vastoin tahtoaan on pakoitettu tekemään rikoksia.
VUORINEN. Niin varmaankin!
KAISLA. Mitäpä siis muuta! — Ottakaamme heidät ystäviksemme ja suojateiksemme —
LAURA Kaislalle. Kuinka te voitte olla noin paha! Nyt en ollenkaan pidä teistä.
KAISLA Lauralle. Te saatatte minut ihan hurjaksi — mustasukkaisuudesta.
VUORINEN. Herra Airio! Tehän olette vaipunut kovin vakaviin mietteisiin!
AIRIO. Vakaviin! Niin — niinpä tosiaankin luulen —
VUORINEN. Nyt ei aikaa sellaisiin! Meillä on muuta hommaa, Jo on aika ajatella, miten saisimme pienen lystin toimeen ja — se on totta — mitenkäs me majoitamme teidät! Sitä myös täytyy ajatella. Tahdotte kai että ikkunat ovat lahdelle päin?
MERISAARI. Hyvin kernaasti, jos niin sopii.
VUORINEN. Sopii, sopii! Miks'ei sopisi! Te saatte huoneenne tuolla yläkerrassa — herra Kaislan huoneen vieressä.