MERISAARI. Hyvä herra — minä vaadin selitystä —
KAISLA kuin edellä. Vaatinettekohan vaan kaksintaisteluun?
VUORINEN ankarasti. Herra Kaisla! Miksi olette epäkohtelias? Miksi loukkaatte —
KAISLA. Tarkoitukseni ei ole loukata. Mutta hiiviskeleehän seuduilla kaksi karannutta vankia. Olisi voinut sattua joku ikävyys Laura neidille, kun kuljeskelee noin aivan ilman turvaa metsissä.
LOTTA. Ilman turvaako? Olihan herra Merisaari mukana.
KAISLA. Runoilijat eivät juuri koskaan liene kunnostaneet itseään erityisellä sankaruudella!
MERISAARI. Minä olen kyllä liian heikko sankariksi niinkuin runoilijaksikin. Mutta en sittenkään pelkäisi paria karannutta vankia. Niillä raukoilla on enemmän syytä peljätä meitä kuin meillä heitä.
KAISLA. Raukoilla! Luulenpa, että säälittelette roistoja!
MERISAARI. Niin teen. Minä säälin heitä.
KAISLA. Se sopii runoilijalle.