VUORINEN. Ovat, ikävä kyllä. Palvelija vei heille äsken kahvia.
PAUKKU. Sanotteko sitä ikäväksi, että rosvot ovat käsissämme?
VUORINEN. Jospa ne eivät milloinkaan olisi käsiimme tulleet! Tiedän kyllä seuraukset! Jo tänään kiertää historia ympäri seutua — ja huomenna saan lukea sen sanomalehdissä.
PAUKKU. Mitä pahaa siinä sitten on?
VUORINEN. Oo, se kyllä tiedetään, että ihmiset aina pitävät roistojen puolta. Te kyllä saatte kunnian heidän vangitsemisestaan, mutta minä saan häpeän ystävällisyydestäni heitä kohtaan. Kukaan ei tietysti hiisku sanaakaan minun sisällisistä aavistuksistani näitä ihmisiä kohtaan. Siitä luonnollisesti ei puhuta mitään.
LAURA. Nyt kun olen tarkoin kuullut koko jutun, on mielestäni varsin naurettavaa uskoa noita kunnon poikia varkaiksi.
VUORINEN. Kyllähän siihen lujaa uskoa tarvitaankin. Niillä pahuuksilla on sentään koko lailla ihmistapoja. Vaikka kyllä raakuus sentään toisinaan pistää esiin.
HELLÄ. Mutta ethän sinä, setä kulta, eilen ajatellut sinnepäinkään.
VUORINEN. Eilen! Mistä sinä tiedät mitä minä eilen ajattelin — vaikka minä en puhunut siitä!
PAUKKU. Eihän neitosilla voi olla kokemusta tällaisissa asian haaroissa.