Väinämöinen koti-tienoille tultua laulaa kultalatva-kuusen Osmon pellon pientarelle ja ajaa siitä Ilmarisen pajalle; vv. 1-36. — Puheisille tultua Väinämöinen kertoo Pohjolassa kovin korean neiden olevan, jonka Ilmarinen olisi sammon takomalla voittava, mutta Ilmarinen ei lupaa milloinkaan Pohjolaan lähteä; vv. 37-67. — Ilmarinen lähtee Väinämöisen kanssa kukkalatva-kuusta katsomaan ja nousee sen latvaan. Tuuliaispää tempaisee kuusen korkealle maasta ja kantaa sen Ilmarinen latvassa Pohjolaan; vv. 65-104. — Louhi kummastelee oudonlaista tulokasta ja kysyy, jos tuntisi seppo Ilmarista, jota kauan oli sammon taontaan odotettu. Ilmarinen sanoo itsensä saman miehen olevan; vv. 105-128. — Pohjolan emäntä ensin ravittuansa Ilmarisen, lupaa hänelle ihanan tyttönsä palkasta, jos olisi sammon takova; Ilmarinen jo lähteeki työhön; vv. 129-176. — Sampo ensimäisinä neljänä päivänä ei ota syntyäksensä; sen sijasta vaan valmistuu muita aineita, jotka Ilmarinen syytää jälleen ahjoonsa; vv. 177-204. — Ilmarinen laittaa tuulet lietsomaan ja niiden avulla toki saapi sammon valmiiksi; vv. 205-238. — Sammon taottua Ilmarinen kysyy tyttöä, joka hänelle palkaksi oli luvattu, mutta tyttö teeskellen esteitä sanoo ei vielä taitavansa hänelle lähteä; vv. 239-260. — Ilmarinen pahoilla mielin ikävöipi kotimaille ja saapiki Pohjolan emännältä purren sinne lähteäksensä. Kotiin tultua kertoo Väinämöiselle sammon Pohjolassa jo valmiina täydessä työssä olevan; vv. 261-300.
Vaka vanha Väinämöinen Pani varsan valjahisin, Ruskean re'en etehen, Ajavi karettelevi. Kulki päivän, kulki toisen, 5 Niin päivällä kolmannella Tuli pitkän sillan päähän, Osmon pellon pientarelle. Siinä tuon sanoiksi virkki, Itse lausui, noin pakisi: 10 "Syö susi unen näkijä, Tapa tauti Lappalainen! Sanoi ei saavani kotihin Enämpi elävin silmin Sinä ilmoisna ikänä, 15 Kuuna kullan valkeana." Laulelevi, taitelevi, Lauloi kuusen kukkalatvan, Kukkalatvan, kultalehvän, Lauloi kuun kumottamahan 20 Kukkalatva-kuusosehen, Lauloi oksillen otavan. Ajavi karettelevi Kohti kullaista kotia Alla päin, pahoilla mielin, 25 Kun oli seppo Ilmarisen Luvannut lunastimeksi, Oman päänsä päästimeksi, Pimeähän Pohjolahan, Summahan Sariolahan. 30 Jopa seisottui oronen Osmon uuen pellon päähän; Kuuluvi pajasta pauke, Hilke hiilihuonehesta, Siell' on seppo Ilmarinen, 35 Takoa taputtelevi. Sanoi seppo Ilmarinen: "Oi sie vanha Väinämöinen, Miss' olet viikon viipynynnä, Kaiken aikasi asunut?" 40 Sanoi vanha Väinämöinen: "Tuoll' olen viikon viipynynnä Pimeässä Pohjolassa; Siell' on neiti Pohjolassa, Jok' ei suostu sulhosihin, 45 Mielly miehi'in hyvihin, Kiitti puoli Pohjan maata, Kun onpi kovin korea, Kuuhut paistoi kulmaluilta, Päivä rinnoilta risotti." 50 "Sinä seppo Ilmarinen Lähe nyt neittä noutamahan, Päätä kassa katsomahan, Pimeästä Pohjolasta! Kun saatat takoa sammon, 55 Kannen kirjo kirjaella, Niin saat neion palkastasi, Työstäsi tytön ihanan." Seppo tuon sanoiksi virkki, Itse lausui, noin nimesi: 60 "En sinä pitkänä ikänä Lähe Pohjolan tuville, Miesten syöjille sijoille, Urosten upottajille." Siitä vanha Väinämöinen 65 Itse tuon sanoiksi virkki: "Viel' on kumma toinen kumma, Onp' on kuusi kukkalatva, Kukkalatva, kultalehvä, Osmon pellon pientarella; 70 Kuuhut latvassa kumotti, Oksilla otava seisoi." Lähettihin katsomahan Tuota kuusta kukkapäätä; Sitte sinne saatuansa 75 Seppo kuusta kummeksivi, Kun oli oksilla otava, Kuuhut kuusen latvasessa. Siinä vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: 80 "Nyt sinä seppo veikkoseni Nouse kuuta noutamahan, Otavaista ottamahan, Kultalatva-kuusosesta!" Siitä seppo Ilmarinen 85 Nousi kuuta noutamahan, Otavaista ottamahan, Kultalatva-kuusosesta. Silloin vanha Väinämöinen Lauloa hyrähtelevi, 90 Lauloi tuulen tuppurihin, Ilman raivohon rakenti. Nousi tuuli tuppurihin, Ilma raivohon rakentui, Otti seppo Ilmarisen 95 Vieä viiletelläksensä Pimeähän Pohjolahan, Summahan Sariolahan. Siinä seppo Ilmarinen Jopa kulki, jotta joutui, 100 Yli kuun, alatse päivän, Otavaisten olkapäitse; Päätyi Pohjolan pihalle, Sariolan saunatielle. Louhi Pohjolan emäntä 105 Tuop' on päätyvi pihalle, Itse ennätti sanoa: "Mi sinä lienet miehiäsi, Tulit tänne tuulen tietä, Ahavan rekiratoa, 110 Eikä koirat kohti hauku, Villahännät virkkaele?" Sanoi seppo Ilmarinen: "En mä tänne tullutkana Kylän koirien kuluiksi, 115 Villahäntien vihoiksi." Siitä Pohjolan emäntä Tutkaeli tullehelta: "Oletko tullut tuntemahan Tuota seppo Ilmarista, 120 Jot' on viikon vuotettuna, Sekä kauan kaivattuna, Näille Pohjolan perille, Uuen sammon laa'intahan?" Se on seppo Ilmarinen 125 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Itse lienen Ilmarinen, Sekä taitava takoja." Louhi Pohjolan emäntä Pian pistihe tupahan, 130 Sanovi sanalla tuolla: "Neityeni nuorempani! Pane jo päällesi parasta, Varrellesi valkeinta. Ripeintä rinnoillesi, 135 Kaulallesi kaunihinta, Jo on seppo Ilmarinen Saanut sammon laa'intahan." Tuop' on kaunis Pohjan tytti, Maan kuulu, ve'en valio, 140 Otti vaattehet valitut, Pukehensa puhtahimmat, Viitiseikse, vaatiseikse, Tuli aitasta tupahan, Kullat rippui rinnoillansa, 145 Päässänsä hopeat hohti. Siitä Pohjolan emäntä Syötti miehen syöneheksi, Juotti miehen juoneheksi, Sai itse sanelemahan: 150 "Ohoh seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen! Saatatko takoa sammon, Kannen kirjo kirjaella, Joutsenen kynän nenästä, 155 Maholehmän maitosesta, Ohran pienestä jyvästä, Kesä-uuhen untuvasta, Niin saat neion palkastasi, Työstäsi tytön ihanan." 160 Sanoi seppo Ilmarinen, Itse virkki, noin nimesi: "Taitanen takoa sammon, Kirjokannen kalkutella, Kun olen taivoa takonut, 165 Ilman kantta kalkutellut." Siitä seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen, Etsi ahjollen alusta, Leveyttä lietsehelle, 170 Johon painoi palkehensa, Asetti alasimensa. Tunki ainehet tulehen, Takehensa alle ahjon, Otti orjat lietsomahan, 175 Väkipuolet vääntämähän. Orjat lietsoi löyhytteli, Väkipuolet väännätteli, Kolme päiveä kesäistä Ja kolme kesäistä yötä. 180 Orjat lietsoi löyhytteli, Niin päivänä ensimäisnä Jousi tungeikse tulesta, Kaari kulta kuumoksesta; Sen seppo kaheksi murti, 185 Ajoi ahjohon takaisin. Orjat lietsoi löyhytteli, Niinpä päivänä jälestä Veno tungeikse tulesta, Punapursi kuumoksesta; 190 Seppo sen murenti rikki, Työnti jällensä tulehen. Orjat lietsoi löyhytteli, Niin päivänä kolmantena Hieho tungeikse tulesta, 195 Sarvi kulta kuumoksesta; Seppo sen paloiksi leikkoi, Toiste tunkevi tulehen. Orjat lietsoi löyhytteli, Niin päivänä neljäntenä 200 Aura tungeikse tulesta, Terä kulta kuumoksesta; Senki seppo murtelevi, Alle ahjonsa ajavi. Siitä seppo Ilmarinen, 205 Takoja iän ikuinen, Laittoi tuulet lietsomahan, Väkipuuskat vääntämähän. Lietsoi tuulet löyhytteli, Itä lietsoi, lietsoi länsi, 210 Etelä enemmin lietsoi, Pohjonen kovin porotti; Lietsoi päivän, lietsoi toisen, Lietsoi kohta kolmannenki, Tuli tuiski ikkunasta, 215 Säkehet ovesta säykkyi, Tomu nousi taivahalle, Savu pilvihin sakeni. Se on seppo Ilmarinen Päivän kolmannen perästä 220 Kallistihe katsomahan Ahjonsa alaista puolta, Näki sammon syntyväksi, Kirjokannen kasvavaksi. Takoi sammon taitavasti, 225 Laitahan on jauhomyllyn, Toisehen on suolamyllyn, Rahamyllyn kolmantehen. Siitä jauhoi uusi sampo, Kirjokansi kiikutteli; 230 Jauhoi purnun puhtehessa, Yhen purnun syötäviä, Toisen jauhoi myötäviä, Kolmannen kotipitoja. Niin ihastui Pohjan akka, 235 Saattoi sitte sammon suuren Pohjolan kivimäkehen, Yheksän lukon ta'aksi. Siit' on seppo Ilmarinen Tyttöä anelemahan, 240 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Joko nyt minulle neiti, Kun sai sampo valmihiksi, Kirjokansi kaunihiksi!" Tuop' on kaunis Pohjan tyttö, 245 Itse tuon sanoiksi virkki: "Kukapa tässä toisna vuonna, Kenpä kolmanna kesänä, Käkeä kukutteleisi, Lintusia laulattaisi, 250 Jos minä menisin muunne, Saisin marja muille maille?" "Enkä joua ilmankana, Pääse en neiti-päiviltäni, Noilta töiltä tehtäviltä, 255 Kesäisiltä kiirehiltä: Marjat on maalla poimimatta, Lahen rannat laulamatta, Astumattani ahoset, Lehot leikin lyömättäni." 260 Siitä seppo Ilmarinen Jo tuossa ajattelevi, Miten kulkea kotihin, Tulla maille tuttaville, Pimeästä Pohjolasta, 265 Summasta Sariolasta. Sanoi Pohjolan emäntä: "Ohoh seppo Ilmarinen, Laatisiko mieli mennä Elomaille entisille?" 270 Sanoi seppo Ilmarinen: "Sinne mieleni tekisi Kotihini kuolemahan, Maalleni masenemahan." Louhi Pohjolan emäntä 275 Syötti miehen, juotti miehen, Istutti perähän purren, Melan vaskisen varahan; Virkki tuulen tuulemahan, Pohjosen puhaltamahan. 280 Siitä seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen, Matkasi omille maille, Noille syntymä-sijoille. Sitte sinne saanehelta 285 Kysyi vanha Väinämöinen, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Veli seppo Ilmarinen, Joko laait uuen sammon, Kirjokannen kirjaelit, 290 Pimeähän Pohjolahan, Summahan Sariolahan?" Sanoi seppo Ilmarinen, Itse laatija pakisi: "Jopa jauhoi uusi sampo, 295 Kirjokansi kiikutteli; Jauhoi purnun puhtehessa, Yhen purnun syötäviä, Toisen jauhoi myötäviä, Kolmannen pieltäviä." 300
Yhdestoista runo
Ahti Lemminkäinen kasvaa pulskeaksi, punaveriseksi mieheksi. Saaren paikalla kukostavaa Kyllikki neittä kositaan turhaan kaikkein ylhäisimpiinki sukuihin ja loistavimpiin paikkoihin; vv. 1-32. — Lemminkäinen vastoin äitinsä kieltoa ja varotusta lähtee Saaren neittä kosiin. Perille päästyänsä ajaa kapahuttaa rekensä kumoon, josta mieliharmiksensa heti joutuu naisten naurettavaksi; vv. 33-66. — Lemminkäinen palkkautuu paimeneksi, käypi päivät paimenessa, yöt impien iloissa, ja miellyttää pian Saaren neidet itseensä; vv. 67-92. — Kylli neito ainoastansa ei suostu Lemminkäiseen, jonkatähden tämä viimein kisa-kedolta ryöstää hänen rekeensä ja lähtee matkaan; vv. 93-138. — Kyllikki reessä itkee ja valittaa, kun ei pääse pois. Lemminkäinen lohdutellen häntä lupaa miekalla suku-arvonsa suurentaa, jos toinen siitä surisi, ettei ollut kyllä suurta ja ylhäistä sukua; vv. 139-164. — Neiti vastaa ja käskee Lemminkäisen, jos mieli hänestä puolisoa saada, sodat iäksi päiväksi mielestänsä heittämään. Sen toinen lupaaki ja vannoo, kuitenki sillä ehdolla, että myös Kyllikki puoleltansa vannoisi, ei milloinkaan kylän kisoihin lähtevänsä; vv. 165-188. — Kotiin tultua Lemminkäinen kerskaa äitillensä, jo saaneensa, mitä oli lähtenytki saamaan. Äiti ihastelee uutta miniätä ja käskee poikansa hankkimaan suuremmat asunnot, niin kauniin ja suurisukuisen neidon saatuansa; vv. 189-226.
Aika on Ahtia sanoa, Veitikkätä vieretellä. Ahti poika saarelainen, Tuo on lieto Lemmin poika, Kasvoi koissa kaunihisti 5 Luona armahan emonsa. Tuli mies mitä parahin, Puhkesi punaverinen, Joka päästänsä pätevi, Kohastansa kelpoavi, 10 Noien impien iloihin, Kassapäien karkeloihin. Kylli oli Saaren neiti, Saaren neiti, Saaren kukka, Kasvoi koissa korkeassa, 15 Yleni ylen ehossa. Kauan kasvoi, kauas kuului, Kaukoa tuli kosijat Neien kuuluhun kotihin, Kaunoisehen kartanohon. 20 Kosi Päivä poiallehen; Eip' on mennyt Päivälähän, Päivän luona paistamahan, Kesäisillä kiirehillä. Kosi Kuuhut poiallehen; 25 Eip' on mennyt Kuutolahan, Kuun luona kumottamahan, Kehät ilman kiertämähän. Kosi Tähti poiallehen; Eip' on mennyt Tähtelähän, 30 Pitkin öitä pilkkimähän Talvisilla taivahilla. Tuop' on lieto Lemminkäinen, Itse kaunis Kaukomieli, Lähteäksensä lupasi 35 Sekä mietti mennäksensä Saaren kukkoa kosihin, Saaren mointa morsianta. Emo kielteä käkesi, Varotteli vaimo vanha: 40 "Ellös menkö poikaseni Parempihin itseäsi; Ei suattane sinua Saaren suurehen sukuhun." Sanoi lieto Lemminkäinen: 45 "Jos en oo su'ulta suuri, Mie valitsen varrellani, Otan muilla muo'oillani." Ottavi hyvän orosen, Valjasti valion varsan, 50 Ajavi karittelevi Saaren kuuluhun kylähän; Ajoi korjansa kumohon, Veräjähän vierähytti. Nauroi naiset Lemminkäistä, 55 Piiat pisti pilkkojansa, Kun ajoi kummasti kujalle, Kamalasti kartanolle. Siinä lieto Lemminkäinen Murti suuta, väänti päätä, 60 Murti mustoa haventa, Itse tuon sanoiksi virkki: "En ole tuota ennen nähnyt, En ole nähnyt, enkä kuullut, Naisen nauravan minulle, 65 Piian pilkkoja suannut." Siitä lieto Lemminkäinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Onko Saarella sijoa, Maata Saaren manterella, 70 Minun leikki lyöäkseni, Tanner tanhuellakseni, Saaren impien iloissa, Kassapäien karkeloissa?" Saaren impyet sanovat, 75 Niemen neiet vastoavat: "Kyll' on Saarella sijoa, Maata Saaren manterella, Sinun leikki lyöäksesi, Tanner tanhuellaksesi, 80 Karjalaisna kaskimailla, Paimenpoikana paloilla." Mitä huoli Lemminkäinen, Palkkasihe paimeneksi; Kävi päivät paimenessa, 85 Yöt oli impien iloissa, Noien neitojen kisoissa, Kassapäien karkeloissa. Sillä lieto Lemminkäinen, Tuo on kaunis Kaukomieli, 90 Ihastutti Saaren immet, Niemen neitoset lepytti. Yksi on Kyllikki korea, Saaren kukka kaunokainen, Jok' ei suostu sulhasehen, 95 Mielly miehe'en hyvähän. Tuop' on lieto Lemminkäinen, Itse kaunis Kaukomieli, Sa'at saappahat kulutti, Sa'at airot poikki souti, 100 Tuota neittä saaessansa, Kyllikkiä pyytessänsä. Jo päivänä muutamana, Iltana moniahana, Neitoset kisaelevi 105 Kaunihilla kankahalla, Kyllikki ylinnä muita, Saaren kukka kuuluisinna. Tuli veitikka verevä, Ajoi lieto Lemminkäinen, 110 Keskelle kisaketoa, Kaunokaisten karkeloa, Koppoi neien korjahansa, Reutoi Kyllikin rekehen. Siitä läksi liukumahan, 115 Lähtiessänsä sanovi: "Elkätte minua immet Ilmi antako ikänä, Minun täällä käyneheni, Täältä neien vieneheni!" 120 "Kun ette totelle tuosta, Niin teille paha paneikse: Laulan sulhonne sotahan, Nuoret miehet miekan alle, Ettei kuulla kuuna päänä, 125 Nähä ilmoisna ikänä, Kujasilla kulkemassa, Ahoilla ajelemassa." Siitä lieto Lemminkäinen Veti virkkua vitsalla, 130 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Jää hyvästi Saaren nurmet, Joit' olen kesät kävellyt, Kaiket talvet tallaellut, Piileskellen pilvis-öillä, 135 Paeten pahoilla säillä, Tätä pyytä pyytessäni, Allia ajellessani!" Kyllä Kyllikki valitti, Saaren kukka kuikutteli: 140 "Päästä jo minua poies, Laske lasta vallallensa, Kotihini kulkemahan, Luoksi itkevän emoni!" Virkki lieto Lemminkäinen, 145 Sanoi kaunis Kaukomieli: "Kyllikki, syän-käpyni, Minun maire marjueni! Tuotako sinä sureksit, Tuota huolien huokaelet, 150 Ettei oo sukuni suuri, Kovin korkea kotini?" "Jos en oo su'ulta suuri, Enkä korkea ko'ilta, On mulla tulinen miekka, 155 Sakeneva säilärauta, Se onpi sukua suurta, Laajoa lajipereä: Onp' on Hiiessä hiottu, Jumaloissa kirkastettu, 160 Sillä suurennan sukuni. Laajennan lajini kaiken, Miekalla tuliterällä, Säilällä sakenevalla." Neiti tuon sanoiksi virkki: 165 "Oi on Ahti Lemmin poika, Jos tahot minusta neittä Ikuiseksi ystäväksi, Sie vanno valat ikuiset, Ei sotia käyäksesi 170 Kullankana tarpehella, Hopeankana halulla!" Siinä lieto Lemminkäinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Vannon mie valat ikuiset, 175 Ei sotia käyäkseni Kullankana tarpehella, Hopeankana halulla; Sie itse valasi vanno, Ei kyliä käyäksesi 180 Hyvänki hypyn halulla, Tanhujuoksun tarpehella!" Siitä vannoivat valansa, Laativat iki lupansa, Eessä julkisen Jumalan, 185 Alla kasvon kaikkivallan: Ei Ahin sotia käyä, Eikä Kyllikin kyliä. Siitä lieto Lemminkäinen Jo kohta kotihin saapi, 190 Luoksi armahan emonsa, Tykö valta vanhempansa. Emo tuon sanoiksi virkki, Itse lausui, noin nimesi: "Viikon viivyit poikaseni, 195 Viikon mailla vierahilla!" Lausui lieto Lemminkäinen: "Oi emoni, kantajani, Pane jo patjasi parahat, Pehme'immät pään-alaiset, 200 Maatani omalla maalla, Nuoren neiteni keralla; Mitä läksin, sen jo sainki, Kuta pyysin, sen tapasin." Emo tuon sanoiksi virkki: 205 "Ole nyt kiitetty Jumala, Kun annoit miniän mulle Vanhan päiväni varaksi! Itse kiitä onneasi! Hyvän sait, hyvän tapasit." 210 "Puhas on pulmonen lumella, Puhtahampi puolellasi; Valkea merellä vaahti, Valkeampi valloissasi; Sorea lähellä sorsa, 215 Soreampi suojassasi; Kirkas tähti taivahalla, Kirkkahampi kihloissasi." "Laai nyt lattiat laveat, Hanki ikkunat isommat, 220 Seisottele seinät uuet, Tee koko tupa parempi, Nuoren neien saatuasi, Kaunihin katsottuasi, Paremmaisen itseäsi, 225 Sukuasi suuremmaisen!"
Kahdestoista runo
Kyllikki valaansa muistamatta lähtee kylän kisahan, josta Lemminkäinen kovasti suuttuneena paikalla alkaa sotaretkelle Pohjolaan hankkiutua; vv. 1-26. — Nainen kokee kieltää Lemminkäistä sotaan lähtemästä, mutta tämä vaan yhä pyytää äitiltä sotavaruksiansa ja uhkaa lähteä onneansa Pohjolan pönäkän neidon luona kokemaan; vv. 27-60. — Äiti peljättämälläki kokee estää poikaansa lähtemästä, mutta Lemminkäinen kerskaa kyllä Pohjan noidille vastaavansa ja päätään harjatessa viimein suuttuneena paiskaa harjan kädestään ja sanoo, jo silloin harjasta verta lähtevän, kun hänestäki; vv. 61-98. — Lemminkäinen lähtee matkalle ja tulee Pohjolaan. Jo ulkoa kuulee tuvassa laulettavan, soitettavan ja hälistävän, ja sisään pilkistäissänsä näkee sen väkeä täynnä olevan; vv. 99-140. — Lemminkäinen Pohjolan tupaan tultua innostuneena alkaa laulaa ja laulaa miehet minne minki; yhden ainoan sokean ukko raiskan heittää laulamatta; vv. 141-192.
Siitä Ahti Lemminkäinen, Tuo on kaunis Kaukomieli, Aina eellehen eleli Nuoren neitosen keralla, Ei itse sotia käynyt, 5 Eikä Kyllikki kyleä. Niin päivänä muutamana, Huomenna moniahana, Lähtevi kalan kutuhun, Tullut ei illalla kotihin; 10 Jo meni Kyllikki kylähän, Noien neitojen kisahan. Ainikki sisar Ahilla, Sepä saattavi sanoman Sekä kielen kantelevi: 15 "Armas Ahti, veikkoseni! Jo kävi Kyllikki kylässä, Veräjillä vierahilla." Ahti poika, aino poika, Tuosta suuttui, tuosta syäntyi, 20 Itse tuon sanoiksi virkki: "Oi emoni, vaimo vanha! Jospa paitani pesisit Mustan käärmehen mujuista, Mun sotahan mennäkseni, 25 Pohjan poikien tulille." Kyllikki sanan sanovi, Nainen ensin ennättävi: "Ohoh armas Ahtiseni, Ellös lähtekö sotahan! 30 Näin mä unta maatessani, Sike'in levätessäni: Tuli ahjona ajeli Ahin ikkunan alatse, Tuosta tuiskahti tupahan, 35 Laikahtihe lattialle." Sanoi lieto Lemminkäinen: "En usko unia naisten. Enkä vaimojen valoja; Oi emoni kantajani, 40 Tuo tänne sotisopani! Mieleni minun tekevi Itse korvin kuullakseni, Nähä näillä silmilläni, Onko neittä Pohjolassa, 45 Piikoa Pimentolassa, Jok' ei suostu sulhosihin, Mielly miehi'in hyvihin." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Ohoh Ahti poikaseni! 50 Sull' on Kyllikki koi'ssa, Koti-nainen korkeampi; Kamala on kaksi naista Yhen miehen vuotehella." Sanoi lieto Lemminkäinen: 55 "Kyllikki on kylän käviä, Juoskohon joka kisassa, Maatkohon joka majassa, Kylän impien iloissa, Kassapäien karkeloissa!" 60 Emo kielteä käkesi, Varotteli vaimo vanha: "Ellös vainen poikaseni Menkö Pohjolan tuville! Siellä Lappi laulanevi, 65 Tunkenevi Turjalainen, Suin sytehen, päin savehen, Kypenihin kyynäsvarsin, Kourin kuumihin poroihin, Palavoihin paateroihin." 70 Niin sanovi Lemminkäinen: "Jo minua noiat noitui, Koki kolme Lappalaista, Yhtenä kesäisnä yönä; Sen verran minusta saivat, 75 Min kirves kivestä saapi, Järky jäästä iljanesta, Tuoni tyhjästä tuvasta." Ainapa emo epäsi Lähtemästä Lemminkäistä, 80 Tuon emo sanoiksi virkki: "Tuho ainaki tulevi, Tuho poikoa pätöistä, Hukka lieto Lemminkäistä; Ei sinussa laulajata 85 Pohjan poikien sekahan, Etkä tunne kieltä Turjan, Maha et lausua Lapiksi." Silloin lieto Lemminkäinen Oli päätänsä sukiva, 90 Hapsiansa harjoava, Suan seinähän sivalti, Harjan painoi patsahasen, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Silloin on hukka Lemminkäistä, 95 Tuho poikoa pätöistä, Kun suka verin valuvi, Harja hurmehin loruvi." Siitä lieto Lemminkäinen Hyöteleikse, vyöteleikse, 100 Rautapaitoihin paneikse, Otti miekkansa omansa, Tempasi tuliteränsä; Sen sivullehen sitovi. Varsan viiasta vihelsi, 105 Kulokosta kultaharjan; Pisti varsan valjahisin, Puikkoihin tulipunaisen, Itse istuikse rekehen, Koha'utti korjahansa. 110 Laski virkkua vitsalla, Karkutti kariperällä; Virkku juoksi, matka joutui, Reki vieri, tie lyheni, Hope'inen hiekka helkki, 115 Kangas kultainen kumisi. Kulki päivän, kulki toisen, Kulki kohta kolmannenki; Päivänäpä kolmantena Kylä vastahan tulevi. 120 Niin pihalle päästyänsä Lyöpi maata ruoskallansa, Utu nousi ruoskan tiestä, Mies pieni u'un seassa, Riisumahan rinnuksia, 125 Aisoja alentamahan. Siitä lieto Lemminkäinen Itse korvin kuuntelevi: Kuuli ulkoa runoja, Läpi sammalen sanoja, 130 Läpi seinän soittajoita, Läpi lauan laulajoita. Katsahti tupahan tuosta, Tupa oli täynnä tuntijoita, Lautsat täynnä laulajoita, 135 Sivuseinät soittajoita, Peripenkki tietäjiä, Karsina karehtijoita; Lauloivat Lapin runoja, Hiien virttä vinguttivat. 140 Mitä huoli Lemminkäinen, Meni ulkoa tupahan, Sai sisähän salvoksehen, Itse tuon sanoiksi virkki: "Hyv' on laulu loppuvasta, 145 Lyhyestä virsi kaunis; Mieli on jäämähän parempi, Kuin on kesken kätkemähän." Louhi Pohjolan emäntä Sanan virkkoi, noin nimesi: 150 "Olipa tässä ennen koira, Rakki rauan karvallinen, Lihan syöjä, luun purija, Veren uuelta vetäjä; Kuin tulit sinä tupahan 155 Ilman koiran kuulematta?" Sanoi lieto Lemminkäinen: "En mä tänne tullutkana Koiriesi syötäväksi, Haukkujen hakattavaksi." 160 Siitä loihe loitsijaksi, Laikahtihe laulajaksi; Tulta iski turkin helmat, Valoi silmät valkeata, Lemminkäisen laulaessa, 165 Laulaessa, lausiessa. Lauloi lieto Lemminkäinen, Lauloi miehet miekkoinensa, Urohot asehinensa Min mikäli, kun kukali; 170 Lauloi nuoret, lauloi vanhat, Yhen heitti laulamatta, Karjan paimenen pahaisen, Ukko vanhan umpisilmän. Märkähattu karjan paimen 175 Hänpä tuon sanoiksi virkki: "Oi sie lieto Lemmin poika! Lauloit nuoret, lauloit vanhat, Lauloit kerran keski laa'un, Niin miks'et minua laula?" 180 Sanoi lieto Lemminkäinen: "Siksi en sinuhun koske, Kun olet katsoa katala, Kurja koskemattaniki." Märkähattu karjan paimen 185 Tuosta suuttui ja vihastui, Meni ulos usta myöten, Pellolle pihoa myöten, Juoksi Tuonelan joelle, Pyhän virran pyörtehelle; 190 Siellä katsoi Kaukomieltä, Vuottelevi Lemminkäistä.
Kolmastoista runo
Lemminkäinen kysyy Pohjolan akalta parasta tyttöä. Akka vastaa huonolle miehelle ei antavan tytärtänsä; pyytäisikö ensin Hiiden hirven, sitte taitaisi tyttöä kuulustella; vv. 1-28. — Lemminkäinen varustaikse hirven ajoon ja toimittaa itsellensä sitä varten mitä parahimmat sukset; vv. 29-66. — Lähtee sitte ylpeästi metsään ja Hiidet hankkivat eriskummaisen hirven varsin hänen ajaaksensa; vv. 67-94. — Hirvi juoksee, nostaa aika kahakan Lapissa, Lemminkäinen sen kuultua hiihtää sinne ja saapi tietää Hiitten hirven siellä kummia tehneen; vv. 95-134. — Lemminkäinen paikalla hiihtämään jälestä, tapaa hirven ja kytkee sen tammisen tarhan sisään; vv. 135-160. — Alkaa tunnustella taljaa, josta hirvi kiihtyy potkimaan, särkee tarhan ja juoksee matkaansa, jottei päätäkään näkynyt; vv. 161-198.