Jos ainoa tapaus, jonka me tunnemme, Aadam (ja hän oli varmaan kaikissa suhteissa miehuuden esikuva) otetaan arvostelun ohjeeksi, niin tulisi lopputulokseksi se, ettei kukaan olisi täysin tottelevainen eikä arvollinen, koska ei kellään olisi niin selvää tietoa ja kokemusta Jumalasta, joka tieto vaikuttaisi niin täyden luottamuksen Jumalan lakeihin, että se olisi hänen oman henkilökohtaisen arvostelunsa yläpuolella. Vakuutetaan, että Kristuksen tieto Isästä saattoi hänet kykeneväksi järkähtämättömästi luottamaan Isän ja tottelemaan häntä. (Jes. 53: 11.) Mutta otaksukaamme että neljäs osa voittaisi elämän, tai menkäämme vielä pitemmälle, otaksukaamme, että puolet pidettäisiin arvollisina, sekä että toinen puoli saisi kärsiä synnin palkan — kuoleman. Mitenkä sitten olisi käynyt? Toinen puoli, joka olisi ollut tottelevainen eikä olisi kokenut tai nähnyt syntiä, olisi aina tuntenut uteliaisuutta siihen, mikä oli kiellettyä, ja pidättäytynyt siitä ainoastaan pelosta Jumalaa ja rangastusta kohtaan. Heidän palveluksensa ei olisi voinut tulla niin sydämenpohjasta, kuin tuntiessaan hyvän ja pahan ja siten saaden täyden käsityksen Luojan rakkaudestarikkaista aikomuksista määrätessään ne lait, jotka johtavat niin hyvin hänen kuin hänen luotujensa menettelytapaa.

Ajatelkaamme sen jälkeen tuota toista puolta, joka siten menisi kuolemaan oman tahallisen syntinsä perustuksella. Ne olisivat ainaisesti erotetut elämästä ja ainoa toivo olisi, että Jumala rakkaudessaan ajattelisi näitä olentoja, hänen kättensä tekoa ja järjestäisi lunastuksen heitä varten. Mutta miksi tehdä niin? Ainoana perustuksena olisi se toivo, että jos he jälleen herätettäisiin ja uudelleen koeteltaisiin, niin muutamat suuremman kokemuksensa perustuksella rangastuksensa aikana mahdollisesti valitsisivat tottelevaisuuden ja saisivat elää.

Joskin tämä suunnitelma osottaisi yhtä hyviä tuloksia kuin se, minkä Jumala on valinnut, niin voitaisiin kuitenkin vakavia vastaväitteitä tehdä sitä vastaan. (1.) Jumala menettelisi puolueellisesti luotuja olentojaan kohtaan tekemällä enemmän tottelemattomien kuin tottelevaisten puolesta. (2.) Tämä asettaisi synnille palkinnon, ja syntinen tuntisi voivansa rankasematta tehdä syntiä ja luottaa lunastukseen, toiseen tilaisuuteen. (3.) Ja ne, jotka aluksi eivät rikkoisi, tuntisivat aina olevansa esteettömät ainakin kerran tekemään syntiä luottaen Luojansa puolueettomuuteen tehdä yhtä paljon heidän puolestaan kuin toistenkin puolesta, jos he joskus päättäisivät asettaa hänen hyvyytensä koetukselle. (4.) Tämä olisi tehnyt Jumalallisen hallituksen epävarmaksi koko ijankaikkisuudessa ja syntiä ei olisi voinut poistaa mahdollisuuden rajojen ulkopuolelle vähemmällä kuin, että suvun viimeinenkin jäsen olisi kokenut syntiä ja sen palkkaa.

Miten paljon enemmän Jumalan viisauden kaltaista onkaan se, että hän on rajottanut synnin suunnitelmansa mukaisesti. Jo meidän rajotettu ymmärryksemmekin voi huomata, miten paljon parempi on yksi ainoa täydellinen ja puolueeton laki joka selittää julkisen synnin palkaksi kuoleman — hävityksen elämästä erottamisen. Siten rajottaa Jumala sallimansa pahan, järjestämällä asiat niin, että Kristuksen tuhatvuotinen hallitus on täydelleen poistava pahan samoinkuin ne, jotka tahallaan tekevät pahaa, ja toimeenpaneva ikuisen vanhurskauden, jonka perustuksena on täydellisten olentojen täydellinen tieto ja täydellinen, vapaaehtoinen kuuliaisuus.

Mutta voidaan tehdä kaksi muuta vastaväitettä sen esitetyn suunnitelman suhteen, että alusta pitäen olisi kutakin yksityistä olentoa erikseen koeteltu. Yksi lunastaja riitti täysin sen suunnitelman mukaan, jonka Jumala valitsi, koska ainoastaan yksi oli tehnyt syntiä ja ainoastaan yksi oli tuomittu kadotukseen. (Toiset tulivat osallisiksi hänen tuomiostaan.) Mutta jos ensimäinen koetus olisi ollut yksilöllinen, ja jos puolet suvusta olisi tehnyt syntiä ja jokainen kohdastaan tuomittu kadotukseen, niin olisi kutakin tuomittua yksilöä kohti tarvittu erityinen lunastaja. Yksi täydellinen elämä voi lunastaa yhden kadotetun elämän, mutta ei useampia. Yksi täydellinen ihminen, "ihminen Kristus Jeesus", joka lunasti langenneen Aadamin (ja kaiken sen minkä me hänessä ja hänen kauttansa menetimme), ei olisi voinut olla "lunastus [vastaava hinta] kaikkien puolesta", missään muussa tapauksessa, kuin Jumalan valitsemassa suunnitelmassa.

Jos me otaksuisimme, että kaikki ihmiset, jotka Aadamista aikain ovat olleet olemassa, tekisivät yhteenlaskettuina satatuhatta miljoonaa henkeä, sekä että ainoastaan puolet heistä olisivat tehneet syntiä, niin olisi tarpeellista, että kaikki nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa kuuliaista ja täydellistä ihmistä kuolisivat maksaakseen lunastuksen (vastaavan hinnan) kaikkien näiden viiden kymmenen tuhannen miljoonan rikkojan puolesta. Siten tulisi myöskin tämän suunnitelman mukaan kuolema kaikkien osaksi, ja aikaansaisi sellainen yhtäpaljon kärsimystä kuin nykyinenkin.

Toinen vastaväite tällaisen suunnitelman suhteen on se, että se huolestuttavalla tavalla häiritsisi Jumalan suunnitelmaa valita ja korottaa Jumalalliseen luontoon "pienen lauman", Kristuksen ruumiin, pienen joukon, jonka päänä ja Herrana on Jeesus. Jumala ei voinut oikeudenmukaisesti määrätä, että nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa kuuliaista lasta luopuisivat oikeuksistaan, etuisuuksistaan ja elämästään syntisten lunastukseksi, sillä hänen oman lakinsa mukaan olisi heidän kuuliaisuutensa hankkinut heille oikeuden pysyväiseen elämään. Jos siis näitä täydellisiä ihmisiä olisi pyydetty rupeamaan langenneitten lunastajiksi, niin olisi Jumala, samoinkuin hän teki meidän Herramme Jeesuksen kanssa, asettanut erityisen palkinnon heidän toivonsa esineeksi, niin että he siitä ilosta, joka oli heidän saavutettavissaan, voisivat kärsiä veljiensä puolesta. Ja jos sama palkinto olisi luvattu heille, kuin meidän Herralle Jeesukselle, nimittäin osallisuus uuteen luontoon, tuohon jumalalliseen, sekä korotus paljon yli enkelien ja herrauksien ja valtojen ja kaiken sen, mitä voidaan mainita — lähinnä Jehovaa (Ef. 1: 20, 21) — silloin olisi tullut ääretön joukko jumalalliseen tasoon, jota Jumalan viisaus nähtävästi ei hyväksynyt. Sitäpaitsi olisivat kaikki nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa sellaisissa olosuhteissa olleet tasa-arvoiset eikä yksikään etevin tai päämies heidän joukossaan, kun sitävastoin se suunnitelma, jonka Jumala on nähnyt hyväksi valita, tarvitsi ainoastaan yhden lunastajan, yhden, joka oli korotettu jumalalliseen luontoon, ja sitten "pienen lauman" niistä, jotka hän lunasti, ja jotka "vaeltavat hänen jäljissään" kärsien ja uhraten itsensä tullakseen osallisiksi hänen nimestään, hänen kunniastaan, hänen kirkkaudestaan ja hänen luonnostaan, samalla tavalla kuin vaimo tulee osalliseksi miehensä ominaisuuksista ja kunniasta. Ne, jotka voivat nähdä ja ymmärtää tämän puolen Jumalan suunnitelmasta, joka tuomitsemalla kaikki kadotukseen yhden edustajan kautta avasi tien kaikkien lunastamiseen ja ennalleenasettamiseen yhden lunastajan kautta, tulevat tämän kautta löytämään ratkaisun moneen vaikeaan kysymykseen. He näkevät, että kaikkien tuomitseminen yhden kautta ei ollut mitenkään vahingoksi, vaan suuri suosionosotus kaikkia kohtaan, kun tämä tarkastetaan Jumalan suunnitelman yhteydessä vanhurskauttaa kaikki erään toisen uhrin kautta. Paha tulee ainaisesti poistettavaksi, kun Jumalan aikomus sen sallimisen suhteen on saavutettu, ja kun se hyvä, joka seuraa lunastuksesta, on saanut saman kantavuuden kuin synnin rangastus. Kuitenkin on mahdotonta oikein nähdä ja käsittää tätä puolta Jumalan suunnitelmasta ilman täyttä käsitystä synnin synnillisyydestä, sen rangastuksen luonteesta, kuolemasta, sen lunastuksen tärkeydestä ja arvosta, jonka Herra Jeesus maksoi, ja yksilön suoranaista ja täydellistä ennalleenasettamista suotuisiin olosuhteisiin — olosuhteisiin, joissa hän asetetaan täydellisimpään koetukseen, ennenkuin hänet tuomitaan saamaan ansaitsemansa palkinnon (pysyvän elämän) tai rangastuksen (pysyvän kuoleman).

Kiinnittämällä katseemme suureen lunastussuunnitelmaan ja siitä johtuvaan "kaiken ennalleenasettamiseen" Kristuksen kautta, voimme nähdä, että pahan sallimisesta koituu siunauksia, joita luultavasti toisella tavalla ei niin täydellisesti olisi voitti toteuttaa.

Ihmisillä ei ainoastaan ole hyötyä koko ijankaikkisuutta varten saavutetuista kokemuksista ja enkeleillä tekemällä havaintoja ihmisten kokemuksista, vaan kaikki rikastuvat edelleen tuosta täydellisemmästä tuttavuudesta Jumalan luonteen kanssa, sellaisena kuin se hänen suunnitelmassaan esiintyy. Kun hänen suunnitelmansa on täysin päättynyt, tulevat kaikki selvästi näkemään hänen viisautensa, rakkautensa, vanhurskautensa ja valtansa. He tulevat näkemään sen vanhurskauden, joka ei voinut rikkoa jumalallista järjestystä vastaan tai pelastaa oikealla tavalla kadotukseen tuomittua sukua ilman täyttä rangastuksen lakkauttamista vapaaehtoisen lunastajan kautta. He tulevat näkemään sen rakkauden, joka valmisti tämän jalon uhrin, ja joka korotti Lunastajan Jumalan oikealle puolelle, antaen hänelle vallan ja oikeuden ennalleenasettaa elämään kaikki ne, jotka hän lunasti kalliilla verellään. He tulevat myöskin näkemään sen voiman ja viisauden, jotka kykenivät aikaansaamaan niin ihanan tulevaisuuden hänen luoduilleen ja niin johtamaan kaikki ristiriitaiset vaikutukset, että niistä tulee välikappaleita, joko tahtoivat tai eivät, edistämään ja lopullisesti täyttämään hänen suuremmoiset suunnitelmansa. Ellei pahaa olisi sallittu ja jumalallinen ennakoltatietäminen sitä niin ohjannut, emme voi nähdä, miten tällaisia tuloksia olisi voitu saavuttaa. Pahan salliminen joksikin aikaa ihmisten keskuudessa osottaa siten kaukonäköistä viisautta, joka käsitti siitä johtuvat olosuhteet, keksi parannuskeinot ja johti sen lopullisen suorituksen voimallaan ja armollaan.

Evankeliumin armohallituksen aikana on synti ja sen yhteydessä oleva paha saanut edelleen palvella seurakuntaa kasvattaen ja valmistaen sitä. Ellei syntiä olisi sallittu, olisi Herramme Jeesuksen ja hänen seurakuntansa uhri, jonka palkintona on jumalallinen luonto, ollut mahdoton.