Rangastuksen ankaruus ei ollut Jumalan puolelta mikään vihan tai pahuuden ilmaus, vaan tarpeellinen ja välttämätön lopputulos pahasta, jonka Jumala siten antoi ihmisten nähdä ja tuntea. Jumala voi ylläpitää elämää, niin kauvan kuin hän näkee sen hyväksi, vieläpä pahan hävittävän vaikutuksen alla, mutta aivan yhtä mahdotonta olisi Jumalalle ylläpitää ikuisesti sellaista elämää, kuin että Jumala valehtelisi. Se on siveellinen mahdottomuus. Sellaisesta elämästä tulisi yhä suurempi onnettomuuden lähde sekä itselleen että toisille; sentähden on Jumala liian hyvä ylläpitääkseen niin hyödytöntä ja sekä itselleen että toisille vahingollista olemassaoloa, ja kun ylläpitävä voima otetaan pois täytyy hävityksen, pahan luonnollisen lopputuloksen, seurata. Elämä on suosionosotus, Jumalan lahja, ja tulee ijankaikkisesti olemaan ainoastaan niillä, jotka ovat tottelevaisia.
Aadamin jälkeläisille ei ole tapahtunut mitään vääryyttä siinä, ettei kutakin erikseen ole koeteltu. Jehova ei ollut millään tavoin velvollinen lahjottamaan meille olemassaoloa, ja annettuaan sen, ei minkäänlainen oikeuden tai välttämättömyyden laki velvoittanut häntä antamaan meille ijankaikkista elämää, ei edes asettamaan meitä koetukselle lupaamalla meille ijankaikkisen elämän, jos me tottelisimme. Ota tarkka vaari tästä kohdasta. Nykyinen elämä, joka kehdosta hautaan asti on ainoastaan kuolemista, on kaikesta pahasta ja pettymyksistä huolimatta, jotka siihen liittyvät, jotakin hyvää suosionosotusta, joskaan ei tämän jälkeen löytyisi mitään muuta. Suuri enemmistö on tätä mielipidettä. Poikkeukset (itsemurhaajat) ovat verrattain harvinaiset, ja tuomioistuimemme ovat lukemattomia kertoja selittäneet näiden olevan mielenvikaisia, koska he eivät olisi muuten sillä tavalla erottautuneet nykyisistä siunauksista. Sitä paitsi osottaa täydellisen miehen Aadamin käytös, mitä hänen lapsensa olisivat tehneet samanlaisissa olosuhteissa.
Monet ovat omaksuneet sen väärän käsityksen, että Jumala asetti sukumme koetukselle joko elämää tai ikuista vaivaa varten, joskaan ei rangastusmääräyksessä annettu edes viittauskaan mihinkään sellaiseen. Jumalan suosion tai siunauksen osotus kuuliaisia lapsiaan kohtaan on elämä — jatkuva elämä — vapaana sairaudesta, kivusta ja kaikista muista kadotuksen ja kuoleman vaikutuksista. Aadam sai tämän siunauksen täydessä määrässä, mutta häntä varotettiin ja hänelle ilmotettiin, että hän menettäisi tämän "lahjan", jos hän rikkoisi Jumalata vastaan. — "Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". Hän ei tiennyt mitään elämästä ikuisessa vaivassa synnin rangastuksena. Ikuista elämää ei luvata kellekään muille kuin tottelevaisille. Elämä on Jumalan lahja, ja kuolema, sen vastakohta on se rangastus, jonka hän määrää.
Ikuisesta vaivasta ei mainita mitään vanhan testamentin kirjoituksissa, ja muutamat harvat lauseet uudessa testamentissa voidaan niin väärin tulkita että ne näennäisesti antavat tukea tällaiselle opille. Nämä tavataan joko ilmestyskirjan kuvauksissa tai Jeesuksen vertauksissa ja hämärissä lausunnoissa, joita kansa, joka niitä kuuli, ei ymmärtänyt (Luuk. 8: 10), ja joita tänäkään päivänä tuskin paremmin ymmärretään. [Ne, jotka tästä asiasta tahtovat lähempää selvitystä, voivat hankkia itselleen kirjan "Mitä sanoo Raamattu helvetistä?">[ "Synnin palkka on kuolema." (Room. 6: 23.) "Se sielu, joka syntiä tekee, pitää kuoleman." — Hes. 18: 4.
Monet ovat pitäneet Jumalan tehneen väärin tuomitessaan koko ihmissuvun syylliseksi Aadamin synnin tähden, sen sijaan, että hän olisi antanut kullekin saman mahdollisuuden ikuista elämää varten, kuin Aadamilla oli. Mutta mitä sanovat nämä, kun nyt osottautuu, että maailma tulee saamaan tällaisen tilaisuuden ja koetus elämää varten tulee olemaan paljon suotuisampi, kuin Aadamin oli — ja tämä juuri sentähden, että Jumalan suunnitelman mukaan Aadamin suku luonnollisella tavalla tuli osalliseksi hänen rangastuksestaan. Me luulemme, että asianlaita on näin ja koetamme tehdä sen selväksi.
Jumala vakuuttaa meille, että samoinkuin kirous tuli kaikkien osaksi Aadamissa, niin on Jumala pitänyt huolta uudesta päästä, uudesta isästä tai suvun elonantajasta, johon kaikki siirretään uskon kautta, ja samoinkuin kaikki Aadamissa tulevat osallisiksi kuolemantuomiosta, niin tulevat myös kaikki Kristuksessa, vanhurskauduttuaan uskomalla hänen vereensä, osallisiksi elämän siunauksesta, (Room. 5: 12, 18, 19.) Siten oli Jeesuksen kuolema, hänen joka oli saastatoin ja synnitöin, Jumalan edessä täydellinen hyvitys Aadamin synnin puolesta. Koska yksi mies oli tehnyt syntiä ja kaikki hänessä tulivat osallisiksi kirouksesta, hänen rangastuksestaan, niin lunasti Jeesus, kun hän hyvitti tämän yhden syntisen rangastuksen, ei ainoastaan Aadamin, vaan kaikki hänen jälkeläisensä — kaikki ihmiset — jotka perinnön kautta tulivat osallisiksi hänen heikkoudestaan ja synnistään sekä sen seurauksesta, kuolemasta. Meidän Herramme, "ihminen Kristus Jeesus", itse nuhteeton, koeteltu ja täydellinen siemen tai suku itsessään, joka ei ollut syntynyt synnistä eikä ollut tullut siitä saastutetuksi, antoi kaiken, mikä kuului inhimilliseen elämään ja sen oikeutettuihin vaatimuksiin, täydellisenä lunastushintana Aadamin ja hänessä silloin olevan suvun tai siemenen puolesta, kun hänet tuomittiin. Täten täydelleen lunastettuaan Aadamin ja hänen sukunsa elämän, tarjoutuu Kristus siemenenään, lapsinaan, ottamaan Aadamin suvusta kaikki ne, jotka tahtovat omistaa hänen uuden liittonsa ehdot ja siten uskon kautta tulla hänen perheeseensä — Jumalan perheeseen — ja saada ijankaikkisen elämän. Siten saa Lunastaja "nähdä siemenensä [niin monta Aadamin siemenestä, kuin tahtoo tulla hänen ottolapsikseen hänen ehdoillaan] ja jatkava päiviään [ylösnouseminen inhimillistä korkeampaan tasoon, jonka taivaallinen Isä hänelle myönsi palkintona hänen kuuliaisuudestaan]", kaikki tämä mitä uskomattomimmalla tavalla — uhraamalla elämän ja jälkeläiset. (Jes. 53: 10.) Ja siten on kirjotettu: "Niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa." — 1 Kor. 15: 22.
Se vahinko, jonka me kärsimme Aadamin lankeemuksen kautta (me emme kärsineet mitään vääryyttä), tulee Jumalan armosta täydelleen parannettavaksi Kristuksen kautta; ja kaikkien täytyy ennemmin tai myöhemmin (Jumalan "oikeana aikana") saada täyden tilaisuuden voittaa sama asema, mikä Aadamilla oli, ennenkuin hän lankesi syntiin. Ne, jotka eivät saa täyttä tietoa eivätkä uskon kautta voi täysin nauttia tästä Jumalan armosta nykyisessä asiassa (ja niihin kuuluu suuri enemmistö, lapset ja pakanat siihen luettuna), tulevat varmaan saamaan sen tulevana aikakautena, "tulevassa maailmassa", sinä hallitus- tai aikakautena, joka seuraa nykyistä. Tätä tarkotusta varten "tulee hetki, jona kaikki, jotka haudoissa ovat… tulevat esiin". Ja siinä määrin, kuin jokainen tulee täyteen käsitykseen lunastushinnasta, jonka meidän Herramme Jeesus maksoi, pidetään hän jälleen asetettuna koetukselle, kuten Aadam oli, ja jälleen on tottelevaisuus aikaansaava pysyvän elämän ja tottelemattomuus pysyvän kuoleman — "toisen kuoleman." (Ilm. 20:14.) Kuitenkaan ei vaadita täydellistä kuuliaisuutta keltään, jolta puuttuu täydellistä kykyä sen tekemiseen. Evankeliumin aikakautena ovat seurakunnan jäsenet, ollen armon liitossa, saaneet laskea hyväkseen Kristuksen vanhurskauden, joka on hyvittänyt heidän lihansa heikkoudesta johtuvat puutteellisuudet, joita ei ole voitu välttää. Tuhatvuotiskautena on Jumalan armo myös vaikuttava kaikissa niissä, jotka tahtovat ottaa sen vastaan. Ehdotonta siveellistä täydellisyyttä ei voida odottaa ennenkuin ruumiillinen täydellisyys on saavutettu (joka tulee olemaan kaikkien etuoikeus ennen tuhatvuotiskauden loppua). Tämä uusi koetus, joka on lunastuksen ja uuden liiton tulos, tulee eroamaan Eedenin koetuksesta siinä, että tässä koetuksessa kunkin yksityisen teot tulevat vaikuttamaan ainoastaan hänen omaan tulevaisuuteensa.
Mutta eikö tämä merkitsisi muutamille suvun jäsenille toista tilaisuutta ijankaikkisen elämän voittamiseksi? Me vastaamme: ensimmäisen tilaisuuden ijankaikkisen elämän saavuttamiseksi kadotti isä Aadam ja koko hänen sukunsa, joka vielä oli hänen kupeessaan, hänen tottelemattomuutensa kautta. Tämä alkuperäinen koetus "on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi", ja Jumalan suunnitelma oli, että Aadam ja kaikki, jotka hänen lankeemuksessaan kadottivat elämän, tulisivat, maistettuaan synnin ylenmääräistä synnillisyyttä ja sen rangastuksen painoa, Kristuksen lunastusuhrin kautta saamaan soveliaan tilaisuuden tulemaan sopusointuun Jumalan kanssa uskomalla Lunastajaan. Jos joku tahtoo kutsua tätä "toiseksi tilaisuudeksi", niin voi hän tehdä sen. Tämä tulee varmaan Aadamille olemaan toinen tilaisuus, ja ainakin eräässä suhteessa on se sama koko lunastetulle suvulle; mutta tämä tulee olemaan ensimmäinen yksilöllinen tilaisuus Aadamin jälkeläisille, jotka jo syntyessään olivat kuolemaan tuomitut. Me voimme kutsua sitä miten me tahdomme, tosiasia on kuitenkin se, että kaikki tuomittiin kuolemaan Aadamin tottelemattomuuden perustuksella, ja kaikki tulevat (tuhatvuotiskautena) nauttimaan täyttä tilaisuutta ikuisen elämän voittamiseksi uuden liiton suotuisilla ehdoilla. Kuten enkeli selitti, ovat nämä ne hyvät uutiset "suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle". Ja kuten apostoli vakuuttaa, tulee tämä Jumalan armo — että meidän Herramme Jeesus "antoi itsensä lunastukseksi kaikkien puolesta" — ilmotettavaksi kaikille "aikanaan" (Room. 5: 17—19; 1 Tim. 2: 4—6.). Ihmiset, ei Jumala, ovat rajottaneet tämän tilaisuuden ijankaikkisen elämän voittamiseksi tähän evankeliumin aikakauteen, Jumala sitävastoin ilmottaa meille, että evankeliumin aikakausi on ainoastaan seurakunnan, kuninkaallisen pappeuden, valitsemista varten, jonka kautta kaikki seuraavana aikakautena saatetaan tarkkaan totuuden tuntemiseen saaden tilaisuuden ijankaikkisen elämän omistamiseen uuden liiton aikana.
Mutta mikä etu on tässä menettelytavassa? Miksi ei nyt heti antaa kaikille ihmisille yksilöllistä tilaisuutta elämää varten ilman tuota pitkää sarjaa: ensin koetella ja tuomita Aadam, antaa hänen jälkeläisensä tulla osallisiksi hänen kirouksestaan, lunastaa kaikki Kristuksen uhrin kautta ja uudelleen tarjota kaikille ikuista elämää uuden liiton ehdoilla. Jos pahaa on täytynyt sallia ihmisen menettelyvapauden tähden, minkätähden täytyy sen poistamisen tapahtua niin omituisen ja kiertelevän menettelytavan kautta? Minkätähden sallia niin paljon kurjuutta tulla väliin ja monen sellaisen osaksi, jotka lopulta saavat elämän lahjan Jumalan tottelevaisina lapsina?
Oi, tämän aineen mieltäkiinnittäväisyys liikkuu juuri tämän kohdan ympärillä. Ajattele nyt tarkoin asiaa: — Jos Jumala olisi toisin järjestänyt sukumme jatkumisen, niin etteivät lapset olisi tulleet osallisiksi vanhempien synneistä — henkisistä, siveellisistä ja ruumiillisista heikkouksista — ja jos Luoja olisi niin järjestänyt, että kaikkien olisi pitänyt joutua koetukselle paratiisin suotuisissa olosuhteissa, ja että ainoastaan rikolliset olisivat tuomittu "eristetyt", (kolasis) niin kuinkahan monet olisivat olleet arvollisia ja kuinkahan monet arvottomia elämään näissä suotuisissa olosuhteissa?