Tämän suosion suhteen, joka ihmisille on annettu, ylistää Daavid Jumalaa ja sanoo: "Sinä teit hänet vähää vähemmäksi enkeleitä; vaan sinä kaunistit hänet kunnialla ja ihanuudella. Sinä asetit hänet töittesi herraksi." (Ps. 8: 6, 7.) Tämä herraus, joka annettiin ihmissuvulle Aadamin olennossa, oli ensimäinen Jumalan valtakunnan toimeenpaneminen maan päällä. Ihminen hallitsi Jumalan edustajana. Mutta tottelemattomuutensa kautta korkeinta hallitsijaa kohtaan ei hän menettänyt ainoastaan elämäänsä, vaan myöskin kaikki oikeutensa ja etuutensa Jumalaa edustavana hallitsijana maan päällä. Tästä lähtien oli ihminen kapinoitsija, erotettu ja tuomittu kuolemaan. Pian sen jälkeen hävisi Jumalan valtakunta maan päältä, eikä sitä sittemmin ole toimeenpantu muuta kuin lyhyeksi ajaksi ja esikuvauksellisella tavalla Israelin kansassa. Joskin ihminen Eedenissä menetti oikeutensa elämään ja herrauteen, niin ei kumpaakaan otettu häneltä pois aivan kohta, ja niin kauvan kuin kirottu elämä on olemassa, sallitaan ihmisen hallita maata omien käsitystensä ja kykyjensä mukaan Jumalan määräämään aikaan asti, kunnes hän tulee, jonka oikeus on omistaa se hallitus, jonka hän osti.
Meidän Herramme kuolema ei lunastanut eli ostanut ainoastaan ihmistä vaan myös kaiken, mikä kuului hänen alkuperäiseen perintöönsä, maan herraus siihen laskettuna. Ostettuaan sen, on omistusoikeus nyt hänellä: hän on nyt laillinen perijä ja on aikanaan ja ennen pitkään ottava omaisuutensa haltuunsa. (Ef. 1: 14.) Mutta samoin kuin hän ei ostanut ihmistä pitääkseen häntä orjanaan, vaan asettaakseen hänet ennalleen entiseen asemaansa, niin on myös maan herrauden laita: hän osti sen samoin kuin kaikki ihmisen alkuperäiset siunaukset asettaakseen ne ennalleen, kun ihminen jälleen kykenee käyttämään niitä sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Tästä seuraa että Messiaan hallitus maan päällä ei tule kestämään ainaisesti. Se tulee jatkumaan ainoastaan niin kauvan, että hän rautahallituksensa kautta on kukistanut kaiken kapinallisuuden ja vastahakoisuuden ja ennalleenasettanut langenneen suvun alkuperäiseen täydellisyyteen, jolloin se on täysin kykenevä oikein hallitsemaan maata Jumalan alkuperäisen tarkotuksen mukaan. Kun tämä herraus sitten on ennalleenasetettu, tulee se jälleen muodostamaan Jumalan valtakunnan, jota ihminen, Jumalan edustaja, hallitsee.
Juutalaisena aikakautena järjesti Jumala Israelin kansan valtakunnakseen, jota Mooses ja tuomarit hallitsivat — joka oli jonkinlainen tasavalta —, mutta ainoastaan esikuvauksellisesti. Tuo yksinvaltaisempi hallitusmuoto, joka sittemmin pantiin toimeen, erittäinkin Daavidin ja Salomonin aikana, kuvasi muutamissa suhteissa luvattua valtakuntaa, jolloin Messias oli hallitseva. Toisin kuin ympärillä olevilla kansoilla, oli Israelilla Jehova kuninkaanaan, ja Israelin hallitsijat palvelivat häntä, kuten me opimme Ps. 78: 70, 71. Tämä ilmaistaan hyvin selvästi 2 Aik. 13: 8 ja 1 Aik. 29: 23, joissa Israelia kutsutaan "Herran kuningaskunnaksi" ja sanotaan, että Salomo "istui Herran valtaistuimella kuninkaana isänsä Daavidin jälkeen", joka Saulin, ensimäisen kuninkaan, seuraajana hallitsi seuraavina neljänäkymmenenä vuotena.
Kun Israelin kansa rikkoi Herraa vastaan, kuritti hän heitä lukuisia kertoja, kunnes hän lopullisesti otti kokonaan pois heidän valtakuntansa. Zedekiaan päivinä, joka oli viimeinen hallitsija Daavidin sukua, otettiin kuninkaan valtikka pois. Silloin kukistui Jumalan esikuvauksellinen valtakunta. Jumalan päätös tämän asian suhteen on kirjotettu seuraavin sanoin: "Ja sinä paha, jumalatoin Israelin päämies, jonka päivä tulee, koska pahat työsi ovat saavuttaneet rajansa, näin sanoo Herra Jehova: Pane pois diadeemi (kuninkaallinen otsakoristus) ja kruunu. Se, mikä nyt on, ei ole pysyvä sellaisena… Minä olen sen kukistanut, eikä se ole enään oleva, kunnes hän tulee, jolla on siihen oikeus, ja minä olen antava sen hänelle." (Hes. 21: 25—27.) Tämän ennustuksen täyttämiseksi nousi Baabelin kuningas Israelia vastaan, otti kansan vangiksi ja vei pois heidän kuninkaansa. Joskin meedialainen Kyyros asetti ennalleen heidän kansallisen olemassaolonsa, maksoivat he kuitenkin veroa ja hallitsi heitä nuo toisiaan seuraavat vallat: meedialais-persialainen, kreikkalainen ja roomalainen, kunnes heidän kansallisuutensa lopullisesti lakkasi v. 70 j.Kr., jonka jälkeen he ovat olleet hajaantuneina kaikkien kansojen keskuuteen.
Syntiinlankeemuksen jälkeen on Israelin valtakunta ollut ainoa, jonka Jumala koskaan jossakin suhteessa on tunnustanut edustavan hänen hallitustaan, lakejaan j.n.e. Monta kansaa oli ollut ennen Israelia, mutta ei yksikään toinen voinut oikeudenmukaisesti väittää, että Jumala oli sen perustaja tai, että sen hallitsijat olivat Jumalan edustajia. Kun kruunu otettiin Zedekialta ja Israelin valtakunta kukistettiin, päätti Jumala antaa sen olla kukistuneessa tilassa, kunnes Kristus, maailman oikeudenmukainen perillinen, oli tuleva vaatimaan sitä itselleen. Siitä johtuu, että kaikkia muita valtakuntia, jotka hallitsevat Jumalan valtakunnan perustamiseen asti, kutsutaan "tämän maailman valtakunniksi", joita "tämän maailman ruhtinas" hallitsee, ja ovat siis kaikki heidän vaatimuksensa esiintyä Jumalan valtakuntana väärät. Ei myöskään Jumalan valtakuntaa perustettu Kristuksen ensimäisessä tulemisessa. (Luuk. 19: 12.) Siitä ajasta asti on Jumala valinnut maailmasta niitä, joita katsotaan arvokkaiksi hallitsemaan Kristuksen kanssa tämän vallan kanssaperillisinä. Vasta toisessa tulemisessaan on Kristus ottava valtakunnan, vallan ja kirkkauden ja hallitseva kaikkien Herrana.
Kaikkia muita, paitsi Israelin valtakuntaa, kutsutaan Raamatussa pakanallisiksi valtakunniksi — "tämän maailman valtakunniksi," joita "tämän maailman ruhtinas", Saatana, hallitsee. Kun Zedekian päivinä Jumalan valtakunta otettiin pois, jäi maailma ilman mitään hallitusta, jonka Jumala voisi hyväksyä, tai jonka lakeja tai asioita hän jollakin erinomaisella tavalla valvoi. Jumala antoi epäsuoran tunnustuksen pakanallisille valtakunnille, ilmottaessaan julkisesti aikomuksensa (Luuk. 21: 24), että Jerusalem ja maailma oli oleva yllämainittuna väliaikana pakanallisten hallitusten alla.
Tätä välillä olevaa aikaa, Jumalan valtikan ja hallituksen poisottamista, kunnes ne Kristuksessa ennalleenasetetaan suurempaan voimaan ja kirkkauteen, kutsutaan Raamatussa "pakanain ajoiksi". Ja nämä "ajat" oli vuodet, jolloin "tämän maailman valtakuntien" annetaan hallita, ovat määrätyt ja rajotetut, ja aika Jumalan valtakunnan jälleenpystyttämistä varten Messiaan hallitessa on samoin määrätty ja selvästi ilmotettu Raamatussa.
Niin pahoja kuin nämä pakanalliset hallitukset ovat olleetkin, "on Jumala ne asettanut" tai sallinut niitä määrättyä tarkotusta varten. Niiden epätäydellinen ja väärä hallitus on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jumala tahtoo opettaa ihmisille, nimittäin synnin ylenmääräistä syntisyyttä, sekä todistaa langenneen ihmisen kykenemättömyyttä hallita itseään edes omaksi tyytyväisyydekseen. Jumala sallii heidän ylimalkaan noudattaa omia tarkotuksiaan, ellei ne häiritsevästi sekaannu hänen suunnitelmiinsa. Hänen tarkotuksensa on, että kaikki vähitellen on kääntyvä parhain päin, sekä että lopulta "ihmisten kiukkukin" on kääntyvä hänen "kunniakseen". Kaiken muun, mistä ei johdu mitään hyvää, eikä täytä mitään tarkotusta eikä ole miksikään opiksi, estää hän. Ps. 76: 11.
Ihmisen kykenemättömyys toimeenpanna täydellistä hallitusta johtuu hänen omista heikkouksistaan hänen langenneessa ja turmeltuneessa tilassaan. Näitä heikkouksia, jotka jo itsessään tekevät ihmisen ponnistukset aikaansaada täydellistä hallitusta hedelmättömiksi, on myös Saatana, joka ensin houkutteli ihmiset uskottomuuteen korkeinta hallitsijaa kohtaan, käyttänyt hyväkseen. Saatana on lakkaamatta käyttänyt hyväkseen ihmisen heikkouksia, antanut hyvälle pahan varjon ja pahalle hyvän varjon; ja on hän asettanut Jumalan luonteen ja suunnitelmat väärään valoon ja tehnyt ihmisen sokeaksi totuudelle. Kun hän täten tekee työtä uppiniskaisuuden lapsien sydämissä (Ef. 2: 2), on hän heitä vienyt talutusnuorassa oman tahtonsa mukaan ja tehnyt itsensä siksi, miksi Herra ja apostolit häntä kutsuvat — tämän maailman ruhtinaaksi eli hallitsijaksi. (Joh. 14: 30; 12: 31.) Hän ei ole oikeudenmukaisesti tämän maailman ruhtinas, vaan on hän sitä anastuksensa perustuksella, viekkauden ja petoksen kautta — joka on se tapa, jolla hän saa langenneet ihmiset haltuunsa. Koska hän on anastaja, niin tulee hän pian pantavaksi pois viralta. Jos hän olisi maailman ruhtinas todellisen oikeuden perustuksella, niin ei häntä siten kohdeltaisi.
Tästä nähdään, että maan herraudella nykyisessä asussaan on sekä näkymätön että näkyväinen puolensa. Edellinen on henkinen, jälkimmäinen inhimillinen puoli — näkyväiset maalliset valtakunnat, jotka suureksi osaksi ovat henkisen ruhtinaan, Saatanan, hallituksen alaiset. Koska Saatana omisti sellaisen vallan, voi hän tarjoutua tekemään Herrasta hänen johtonsa alaisen näkyväisen korkeimman hallitsijan maan päällä. (Matt. 4: 9.) Kun pakanain ajat ovat kuluneet loppuun, päättyvät molemmat puolet nykyisestä herraudesta: Saatana sidotaan ja tämän maailman valtakunnat kukistetaan.