Se, joka on tutkinut historiaa, voi maan päällä muodostuneitten pienempien valtakuntien joukossa helposti havaita ne neljä, joista Daniel edellä mainitulla tavalla kertoo. Näitä kutsutaan maailman valtakunniksi — 1) babylonilainen, kultainen pää (v. 38), 2) persialainen, joka voitti babylonilaisen, hopeinen rinta, 3) kreikkalainen, joka voitti persialaisen, vaskinen vatsa, ja 4) roomalainen, tuo vahva valta, sääret raudasta ja jalat savella sekotetusta raudasta. Kolme näistä valloista oli sortunut ja neljäs, roomalainen, hallitsi maailmaa siilon kuin Vapahtajamme syntyi, kuten me luemme: "Keisari Augustus antoi käskyn, että koko maailma oli verolle pantava." — Luuk. 2: 1.

Rautainen valtakunta, Rooma, oli eittämättömästi vahvin ja pysyi pystyssä kauvemmin kuin sen edellä olleet valtakunnat. Itse asiassa jatkuu vielä roomalaisen vallan olemassaolo eri eurooppalaisissa valloissa. Sen jakautumista esitti kuvan kymmenen varvasta. Jaloissa raudan kanssa sekaantunut saviaines esittää kirkon ja valtion sekottumista. Tätä sekotusta kutsutaan Raamatussa "Baabeliksi", sekaannukseksi. Kuten me kohta tulemme näkemään, kuvaa kivi Jumalan totista valtakuntaa, ja Baabeli on matkinut tätä kiveä ja on sen asemasta pannut kuivanutta savea, jonka se on yhdistänyt roomalaisen (rauta-)valtakunnan murtuneitten osien kanssa. Ja tämä sekava järjestelmä — kirkko ja valtio — (nimiseurakunta yhtyneenä tämän maailman valtakuntiin), jota Herra kutsuu Baabeliksi, sekaannukseksi, julkeaa kuitenkin kantaa kristityn nimeä ikäänkuin se olisi Kristuksen valtakunta. Daniel selittää: "Ja että sinä näit raudan olevan sekotetun savella, niin he kyllä ihmisen siemenellä sekotetaan [seurakunnan ja maailman sekotus — Baabeli], mutta ne eivät kuitenkaan pysy kiinni toisissaan, yhtä vähän kuin rauta voi liittyä saveen." Ne eivät voi täydelleen yhtyä. Mutta näiden kuningasten [noiden varpaita esittävien valtakuntien, noiden niin kutsuttujen 'kristillisten valtakuntien' eli 'kristillisyyden'] päivinä on taivaan Jumala asettava valtakunnan, joka ei koskaan ole kukistuva ja jonka valtaa ei anneta millekään toiselle kansalle. "Se on särkevä ja tyhjäksi tekevä kaikki nämä toiset valtakunnat, mutta se itse on ijankaikkisesti pysyvä." — Dan. 2: 43—45.

Daniel ei koskettele tässä aikaa, jolloin nämä pakanalliset hallitukset päättyvät; sen me tapaamme muualla; mutta kaikki ennustetut asianhaarat viittaavat siihen, että loppu on nyt lähellä, niin, oven edessä. Paavilaisuus on kauvan väittänyt olevansa se valtakunta, jonka taivaan Jumala on luvannut pystyttää, ja että se tämän ennustuksen täyttämiseksi on todellakin murskannut ja hävittänyt kaikki muut valtakunnat. Oikea asiain tila on kuitenkin se, että nimiseurakunta on ainoastaan liittynyt maallisiin valtoihin kuten savi rautaan, eikä paavilaisuus ole koskaan ollut Jumalan todellinen valtakunta, vaan on se ainoastaan matkinut sitä. Voimakkain todistus siitä, että paavilaisuus ei murskannut eikä hävittänyt näitä maallisia valtakuntia, on se, että ne ovat vielä olemassa. Ja nyt, kun savi on tullut vanhaksi ja "hauraaksi", alkaa se menettää sitovaa voimaansa, ja raudassa ja savessa huomataan taipumusta irtautumiseen ja tulevat ne pian pirstoutumaan, kun niihin sattuu tuo "kivi", tuo todellinen valtakunta.

Jatkaen selitystä sanoo Daniel: "Niinkuin sinä näit kiven ilman (ihmis-)käden apua vuoresta tempautuvan irti, ja musertavan raudan, vasken, saven, hopean ja kullan, niin on suuri Jumala kuninkaalle näyttänyt, mitä tästä lähin on tapahtuva. Ja uni on varma ja selitys on oikea." — V. 45.

Vuoresta louhittu kivi, joka särkee ja hävittää pakanalliset vallat, esittää totista seurakuntaa, Jumalan valtakuntaa. Evankeliumin aikakautena erottaa ja muodostaa tämän "kivi"-valtakunnan tulevaista asemaa ja suuruutta varten — ei ihmiskäsi vaan totuuden valta tai henki, Jehovan näkymättömän voiman kautta. Kuvapatsas ei kuvaa kansaa, vaan hallituksia, ja juuri nämä jälkimmäiset hävitetään, jotta kansa vapautuisi. Meidän Herramme Jeesus ei tullut turmelemaan ihmisten sieluja (elämää), vaan pelastamaan niitä. — Luuk. 9: 56.

Kiveä voitaisiin valmistuksensa aikana, kun sitä irrotetaan, kutsua tulevaisuuden vuoreksi, jos sen tulevainen tarkotusperä otetaan huomioon. Samalla tavalla voitaisiin myös seurakuntaa kutsua Jumalan valtakunnaksi ja kutsutaan sitä todellakin toisinaan niin. Todellisuudessa ei kivestä kuitenkaan tullut vuorta, ennenkuin se oli murskannut kuvapatsaan ja samalla tavalla tulee seurakunta varsinaisessa merkityksessä siksi valtakunnaksi, joka on täyttävä koko maan, kun "Herran päivä", "kansojen vihan päivä" eli "vaivan aika" on ohitse, jolloin tämä valtakunta pystytetään ja kaikki muut vallat alistuvat sen alle.

Muistakaamme nyt sitä lupausta, jonka Herra antoi sille kristilliselle seurakunnalle joka oli voittava: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani"; "ja joka voittaa ja ottaa minun tahtomistani teoista loppuun asti vaarin, sen minä annan pakanoita vallita — ja hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla, niinkuin saviastioita särjetään — niinkuin minäkin sen isältäni sain." (Ilm. 3: 21; 2: 26—28; Ps. 2: 8-12.) Kun rautainen valtikka on tehnyt hävitys-työnsä, on käsi, joka löi, kääntyvä parantamaan haavoja, ja kansat tulevat kääntymään Herran puoleen, ja hän on parantava heidät. (Jes. 19:22; Jer. 3: 22, 23; Hos. 6: 1; 14: 5; Jes. 2:3), antaen heille pääkoristuksen tuhan asemasta, iloöljyä surun asemesta ja juhlapuvun murheellisen hengen asemesta.

Danielin näky maailman valtakunnista.

Nebukadnesarin unessa me näemme maan valtakunnat, maailman näkökannalta katsottuna, esittävän kuvan inhimillisestä kirkkaudesta, suuruudesta ja vallasta, joskin me samalla näemme viittauksen heidän kukistumiseensa ja lopulliseen hävitykseensä, koska kulta muuttuu raudaksi ja saveksi.

Kiviluokkaa, totista seurakuntaa, ei ole sen valitsemisen aikana, jolloin se irrotetaan vuoresta, maailman silmissä pidetty minkään arvoisena. Ihmiset ovat sitä halveksineet ja hyljänneet sen. He eivät näe siinä mitään kaunista, joka miellyttäisi heitä. Maailma rakastaa, ihailee, kiittää ja ylistää niitä hallitsijoita ja hallituksia, joita tuo suuri kuvapatsas kuvauksellisesti esittää, joskin maailma alituiseen heidän suhteensa on pettynyt ja tullut haavotetuksi sekä saanut osakseen sortoa ja petosta. Maailma ylistää sekä sanoin että sävelin tämän kuvapatsaan suuria ja menestyksellisiä sankareita, Aleksanteria, Caesaria, Bonapartea ja toisia kuuluisuuksia, joiden suuruus osottautui kanssaihmistensä teurastamisessa, ja jotka vallanhimossaan ovat tehneet miljoonia ihmisiä leskiksi ja orvoiksi. Sama henki vallitsee kuvapatsaan "kymmenessä varpaassa", jonka voimme nähdä heidän enemmän kuin kaksitoista miljoonaa miestä käsittävistä seisovista sotajoukoistaan, jotka ovat varustetut kaikenlaisilla murha-aseilla, joita nykyajan nerokkaisuus ja kekseliäisyys voi aikaansaada, ja jotka ovat valmiita teurastamaan toinen toisensa, kun "se esivalta, joka on", antaa siihen määräyksen.