JUMALAN VALTAKUNTA.
Aineen huomattava sija Raamatussa. — Valtakunnan luonne. — Valtakunta evankeliumin aikana. — Paavalin oikaisemia vääriä käsityksiä. — Seuraukset vääristä käsityksistä valtakunnan suhteen. — Jumalan valtakunnan kaksi puolta. — Henkinen puoli ja sen tarkotus. — Maallinen puoli ja sen tarkotus. — Näiden sopusointuinen yhteistyö. — Maallisen puolen — kirkkaus. — Taivaallisen puolen kirkkaus. — Se liiton juuri, josta nämä haarat kasvavat. — Valtakunnan maallinen puoli on israelilainen. — Kymmenen kadonnutta sukukuntaa. — Taivaallinen Jerusalem. — Israel esikuvauksellinen kansa. — Israelin lankeemus ja ennalleen nostaminen. — Valitut luokat. — Valtakunnan perilliset. — Rautavaltikka. — Tuhatvuotisen valtakunnan tarkotus valaistaan esimerkillä. — Valtakunnan luovuttaminen Isälle. — Jumalan alkuperäinen tarkotus täydelleen suoritettu.
Se, joka ei ole huolellisesti Raamatun ja Raamatun oppaan kanssa tutkinut tätä ainetta, hämmästyy, tämän aineen huomattua asemaa pyhässä Raamatussa. Vanha testamentti on täynnä lupauksia ja ennustuksia, joissa Jumalan valtakunta ja sen kuningas, Messias, on keskipisteenä. Jokainen israelilainen toivoi (Luuk. 3: 15), että Jumala Messiaan hallitessa korottaisi heidän kansansa tähän asemaan; ja kun Jeesus tuli, tuli hän heidän kuninkaanaan, pystyttääkseen tämän kauvan luvatun valtakunnan maan päälle.
Johannes, Herran Jeesuksen edelläkävijä ja sanansaattaja, alkoi lähetystyönsä julistamalla: "Tehkäät parannus, sillä taivasten valtakunta on lähestynyt". (Matt. 3: 2). Herra alkoi opettajatoimensa samalla julistuksella (Matt. 4: 17), ja apostolit lähetettiin saarnaamaan samaa sanomaa. (Matt. 10: 7; Luuk. 9: 2). Valtakunta ei ollut ainoastaan se aine, jolla Herra alkoi julkisen opettamisen, vaan oli tämä todellakin hänen saarnojensa pääaine (Luuk. 8: 1; 4: 43; 19: 11); toisia aineita kosketeltiin ainoastaan tämän yhteydessä, tämän aineen valaisijoina. Suurin osa hänen vertauksistaan valaisi valtakuntaa eri näkökannoilta ja puolilta, tai oli niiden tarkotuksena esittää kokonaista vihkiytymistä Jumalalle välttämättömänä asiana tullakseen osalliseksi valtakunnasta ja oijastakseen tuon juutalaisen väärinkäsityksen, että he olivat varmat valtakunnasta, koska he olivat Aabrahamin luonnollisia lapsia ja itseoikeutettuja lupauksen perillisiä.
Keskusteluissaan seuraajainsa kanssa rohkaisi ja vahvisti Herra Jeesus heitä odottaessaan tulevaa valtakuntaa, sanoen: "Minä säädän teille, niinkuin Isäni on säätänyt minulle, kuninkaallisen valtakunnan, niin että saatte syödä ja juoda pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita [hallita] Israelin kahtatoista sukukuntaa". (Luuk. 22: 29, 30). Ja jälleen: "Älä pelkää, sinä pieni lauma; sillä Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan". (Luuk. 12: 32). Kun heidän tunnustama kuninkaansa ristiinnaulittiin sen sijaan, että hänet olisi kruunattu ja korotettu valtaistuimelle, pettyivät opetuslapset suuresti. Kuten kaksi heistä sanoivat luullulle muukalaiselle Emmauksen tiellä hänen ylösnousemisensa jälkeen: "Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin" — vapauttava heidät roomalaisesta ikeestä ja tekevä Israelista voimakkaan ja ihanan Jumalan valtakunnan. Mutta edellisten päivien muutosten kautta pettyivät he suuresti. Jeesus avasi silloin heidän ymmärryksensä silmät todistaen heille Raamatusta, että hänen uhrinsa oli ensin kaikkein välttämättömin asia, ennen kuin valtakunta voitiin toimeenpanna. — Luuk. 24: 21, 25—27.
Jumala olisi voinut ilman mitään ihmissuvun lunastusta antaa maan herrauden Jeesukselle; sillä "Korkeimmalla on valta ihmisten valtakuntien ylitse ja hän antaa ne kenelle hän tahtoo". (Dan. 4: 29). Mutta Jumalan suunnitelma oli niin suuremmoinen, ettei sitä voinut toteuttaa tällä tavalla. Tällainen valtakunta olisi voinut tuoda siunauksia, jotka kaikesta suuruudestaan huolimatta olisivat olleet ainoastaan tilapäisiä, koska koko ihmiskunta oli kadotustuomion alaisena. Jotta hänen valtakuntansa siunaukset voisivat tulla ikuisiksi ja täydellisiksi, täytyi suku ensin tulla lunastetuksi kuolemasta ja siten laillisesti vapautua siitä kirouksesta, joka Aadamissa tuli kaikille.
— Että Jeesus selittäessään ennustuksia, jälleen elvytti opetuslasten toivon tulevasta valtakunnasta, selviää siitä, että he jälestäpäin, kun hän oli aikomuksessa jättää heidät, kysyivät: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Hänen vastauksensa, joskaan ei aivan selvä, ei vastustanut heidän toivoaan. Hän sanoi: "Ei teidän tule tietää aikoja tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt". — Ap. t. 1: 6, 7.
On totta, että apostoleilla aluksi oli koko juutalaisen kansan epätäydellinen käsitys Jumalan valtakunnasta, kun he luulivat, että siitä tulisi yksinomaan maallinen valtakunta, samoin kuin monet nykyään erehtyvät päinvastaisessa suunnassa, luullen, että siitä tulee ainoastaan taivaallinen valtakunta. Ja monta Herran Jeesuksen vertausta ja arvotuksenkaltaista sanaa tarkottivat aikoinaan korjata nämä väärinkäsitykset. Mutta hän esitti aina ajatuksen valtakunnasta, hallituksesta, joka tulisi perustettavaksi maan päälle ja vallitsemaan ihmisten keskuudessa. Eikä hän ainoastaan herättänyt heissä toivoa tämän valtakunnan osallisuudesta, vaan opetti hän heitä rukoilemaan sen pystyttämistä: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa."
Maailman viisaitten juutalaisten mielestä oli Jeesus pettäjä ja haaveilija, ja hänen oppilaitaan pitivät he hulluina. Hänen viisauttaan, käytöstään ja ihmetöitään eivät he voineet suorastaan kieltää tai järjellisellä tavalla selittää; mutta hänen väitteensä, että hän oli maailman perillinen ja tulisi pystyttämään luvatun valtakunnan, joka oli hallitseva maailmaa, sekä että hänen seuralaisensa, jotka kaikki olivat alhaista syntyperää, tulisivat kanssaperillisiksi hänen valtakunnassaan, tuntui heidän epäuskoiselta kannaltaan liian mahdottomalta ottaa harkittavaksi. Rooma, hyvin harjotettuine sotilaineen, kelvollisine sotapäälliköineen ja äärettömine mahdollisuuksineen, oli maailman herra ja tuli päivä päivältä mahtavammaksi. Mutta kuka oli tämä nasaretilainen? Ja mitä olivat nämä kalastajat ilman rahaa ja vaikutusta saaden niin mitätöntä kannatusta kansan keskuudessa? Mitä olivat nämä puhumaan tuon kauvan luvatun valtakunnan pystyttämisestä, joka oli oleva suurin ja mahtavin niistä, joita maailma on koskaan tuntenut?
Toivossa paljastaa Herran vaatimukset luullun perusteettomuuden ja siten avata hänen seuraajainsa silmät, kysyivät fariseukset häneltä: Milloin alkaa tämä valtakunta, josta sinä saarnaat, näyttäytyä? Koska saapuvat sotilaasi? Milloin tämä Jumalan valtakunta ilmestyy? (Luuk. 17: 20—30). Herran vastaus olisi antanut heille uuden ajatuksen, elleivät heidän ennakkoluulonsa häntä kohtaan olisi pitänyt heitä vallassaan ja luultu viisautensa heitä soaissut. Hän vastasi, ettei hänen valtakuntansa koskaan tulisi esiintymään sillä tavalla, kuin he olivat odottaneet. Se valtakunta, jota hän julisti, ja johon hän seuraajilleen tarjosi kanssaperillisyyttä, oli näkymätön valtakunta, eivätkä he saaneet odottaa näkevänsä sitä. "Hän vastasi heille ja sanoi: Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla [ulkonainen ilmestyminen]; eikä voida sanoa: 'Katso täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä Jumalan valtakunta on [oleva] teidän keskellänne". [Tämä on myös käännetty "sisällisesti teissä". Olisi varmaankin ristiriitaista väittää, että se valtakunta, jossa Jeesus saarnasi, olisi ollut fariseuksien sydämissä, joita hän kutsui ulkokullatuiksi ja valkealla sivutuiksi haudoiksi. Tämä valtakunta tulee olemaan, kun se on pystytetty kaikkien luokkien "keskellä", halliten ja tuomiten kaikkia.] Sanalla sanoen hän osotti, että kun hänen valtakuntansa tulisi, tulisi se olemaan kaikkialla läsnä ja kaikkia hallitsevana, kuitenkin näkymättömänä. Siten antoi hän heille kuvauksen tuosta henkisestä valtakunnasta, jota hän saarnasi; mutta he eivät olleet valmiit siihen eivätkä ottaneet sitä vastaan. Juutalaisten luvatun valtakunnan odotuksessa oli hitunen totuutta, joka aikanaan tulee toteutumaan, kuten tulemme osottamaan; mutta Jeesus viittaa tässä valtakunnan henkiseen puoleen, joka tulee olemaan näkymätön. Kun tämä puoli valtakunnasta ensin perustetaan, tulee sen läsnäolo olemaan näkymätön ja jonkun aikaa huomaamaton. Ainoa tarjoumus, joka silloin tehtiin, oli tulla tämän valtakunnan henkisen puolen perilliseksi ja silloin alkoi se, mikä evankeliumin aikana on ollut meidän ylhäisen kutsumme ainoa toivo. Siksipä Jeesus yksinomaan tarkotti tätä puolta. (Luuk. 16: 16). Edelleen tutkiessamme tulee tämä yhä selvemmäksi.