JEHOVAN PÄIVÄ.

"Jehovan päivä", "koston päivä", "vihan päivä". — Suuren hädän aika. — Sen syy. — Raamatun todistus siitä. — Sen tuli ja myrsky, sen horjuttaminen ja sulattaminen osotetaan olevan kuvauksellisia. — Daavidin todistus. — Johanneksen todistus. — Nykyinen asema ja tulevaisuussuunnitelmat, sellaisina kuin ne esiintyvät molempiin vihollismielisiin leireihin, kapitalisteihin ja työmiehiin nähden. — Parannuskeino, joka ei tahdo onnistua — Tämän todistaminen. — Pyhien asema hädän aikana ja heidän oikea suhteensa siihen.

"Jehovan päiväksi" kutsutaan sitä ajanjaksoa, jolloin Jumalan valtakunta Kristuksen hallitessa vähitellen pystytetään maan päälle, jolloin tämän maailman valtakunnat häviävät ja Saatanan valta ja vaikutus ihmisten yli sidotaan. Sitä kuvataan kaikkialla äärimmäisen hädän, ahdistuksen ja sekasorron synkäksi päiväksi, joka on kohtaava ihmissukua. Eikä ole ihme, jos mullistus, joka saa sellaisen kantavuuden ja vaatii niin suuria muutoksia, saa aikaan hätää. Pienet vallankumoukset ovat kaikkina aikoina aiheuttaneet hätää; mutta tämä joka tulee paljon suuremmaksi kuin mitkään edelliset, synnyttää hädän ajan, jonka kaltaista ei ole ollut aina siitä asti kuin ihmisiä on ollut olemassa — eikä myöskään koskaan tämän jälkeen tule olemaan. — Dan. 12: 1; Matt. 24: 21, 22.

Sitä kutsutaan "Jehovan päiväksi", koska Kristus kuninkaallisella nimellä ja vallalla tulee olemaan läsnä Jehovan edustajana ja ottamaan haltuunsa kaiken johdon tänä hädän aikana. Hän on kuitenkin pikemmin Jehovan sotapäällikkö, joka laskee valtansa alle kaikki, kuin rauhanruhtinas, joka siunaa kaikkia. Sitä mukaan kuin väärät ja epätäydelliset käsitykset ja järjestelmät kukistuvat, tulee kuitenkin uuden kuninkaan lippu kohotettavaksi, ja lopulta tunnustavat kaikki hänet kuninkaitten kuninkaaksi ja kunnioittavat häntä. Siten esittää profeetta Kristuksen vallan pystyttämisen Jehovan työnä: "Minä annan pakanat sinun perinnöksesi ja maailman ääret omaksesi". (Ps. 2: 8.) "Näiden kuninkaitten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan", (Dan. 2: 44.) Vanhaikäinen istuutui, ja hänen eteensä vietiin eräs, joka oli ihmisen pojan kaltainen, ja tälle annettiin valta, jotta kaikki valtakunnat palvelisivat ja tottelisivat häntä. (Dan. 7: 9, 13, 14, 22, 27.) Tähän tulee Paavalin selitys, että kun Kristus on täyttänyt hallituksensa tarkotuksen, "silloin itse Poikakin on alistuva sen [Isän] alle, joka on alistanut hänen allensa kaikki". — 1 Kor. 15: 28.

Tätä aikakautta kutsutaan "meidän Jumalamme koston päiväksi" ja "vihan päiväksi". (Jes. 61: 2; 63: 1—4; Ps. 110: 5.) Kuitenkin on suuri erehdys luulla, että tämä merkitsisi kirjaimellista vihaa tai jumalallista pahuutta. Jumala on määrännyt lait, joiden mukaan hän toimii. Jos joku jostakin syystä tulee ristiriitaan näiden kanssa, niittää hän rangastuksen tai vihan omasta menettelytavastaan. Muutamaa harvaa lukuunottamatta, on ihmissuku aina hyljännyt Jumalan heille antamat neuvot, ja kuten olemme osottaneet, on hän antanut heidän kulkea omia teitään ja unohtaa Jumalan ja hänen neuvonsa. (Room. 1: 28.) Siten rajotti hän erityisen huolenpitonsa Aabrahamiin ja hänen jälkeläisiinsä, jotka tunnustivat haluavansa kulkea hänen teillään ja palvella häntä. Heidän uppiniskaisuutensa kokonaisena kansana ja heidän sydämensä epärehellisyys Jumalaa kohtaan ei ainoastaan luonnollisella tavalla estänyt heitä vastaanottamasta Messiasta, vaan yhtä luonnollisesti valmisti heidät ja vei heidät siihen vaivaan, joka lopetti heidän kansallisen olemassaolonsa.

Ja siten on se valo, jolla Kristuksen totinen seurakunta (ne joiden nimet ovat kirjotetut taivaissa) on valaissut maailmaa evankeliumin aikana, todistanut sivistyneelle maailmalle, mikä ero on oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä, sekä tulevasta ajasta, jolloin toinen palkitaan ja toinen rangastaan. (Joh. 16: 8-11; Ap. t. 24: 25.) Tällä olisi ollut suuri vaikutus ihmisiin, jos he olisivat ottaneet vaarin Herran opetuksesta, mutta, tavallisuutensa mukaan ollen itsepäisiä, on heillä ollut hyvin vähän hyötyä raamatun neuvoista, ja vaiva Herran päivänä tulee johtumaan tästä laiminlyömisestä. Sitä voidaan myöskin sanoa Jumalan vihaksi, jos paha johtuu hänen neuvojensa ylönkatsomisesta vääryyden rangaistuksena. Toisessa valossa katsottuna on kuitenkin vaiva, joka kohtaa maailmaa, luonnollinen tai itsestään seuraava synnin tulos, jonka tuloksen Jumala ennakolta näki. Tästä vaivasta olisivat hänen neuvonsa, jos niitä olisi toteltu, suojelleet sitä.

Kun Jumalan julistus seurakunnalle on ollut: "Antakaa ruumiinne eläväksi uhriksi" (Room. 12: 1), niin on hänen julistuksensa maailmalle ollut: "Varjele kielesi pahuudesta ja huulesi vilppiä puhumasta. Luovu pahasta ja tee hyvää, etsi rauhaa ja pyri saavuttamaan sitä." (Ps. 34: 14, 15.) Ainoastaan harvat ovat ottaneet vaarin jommastakummasta julistuksesta. Ainoastaan pieni lauma on antautunut uhriksi, ja mitä maailmaan tulee, on se, joskin se on ottanut tunnuslauseekseen: "Rehellisyys maan perii", ylimalkaan laiminlyönyt noudattaa sitä. Pikemmin on se kuunnellut himon ääntä: Koeta saada niin paljon kuin voit rikkautta, kunniaa ja valtaa tässä maailmassa. On yhden tekevää, miten sen saavutat, tai kuka menettää voittosi kautta. Sanalla sanoen, ahdistus Herran päivänä ei tulisi eikä voisi tulla, jos Jumalan lain periaatteita jossakin määrin noudatettaisiin. Tämä laki on lyhykäisyydessään: Sinun tulee rakastaa Herraa Jumalaasi kaikesta sydämmestäsi ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. (Matt. 22: 37—39.) Koska turmeltunut tai lihallinen mieli sotii tätä Jumalan lakia vastaan eikä tottele sitä, on ahdistus yhtä luonnollinen seuraus kuin elonkorjuu kylvöä.

Kaukana siitä, että lihallinen tai turmeltunut mieli rakastaisi lähimmäistään niinkuin itseään, on se aina ollut itsekäs ja ahne ja usein tehnyt väkivaltaa ja murhia saadakseen itselleen omaisuutta, joka oikeastaan kuuluu toisille. Miten itsekkäisyys ilmeneekään, on periaate aina sama, muuttuen jonkunverran syntyperän, kasvatuksen ja ympäristön vaikutuksesta. Maailman kaikkien aikojen kautta, on se ollut sama ja tulee aina sinä pysymään, kunnes Messiaan rautaisen hallituksen voiman kautta, ei valta eikä voitonhimo, vaan rakkaus päättää sen, mikä on oikein. Ihmiset pakotetaan näin menettelemään, kunnes kaikki ovat saaneet oppia tuntemaan vanhurskaudellisen ja rakkaudellisen hallituksen etuisuuden verrattuna itsekkääseen voiman hallitukseen; kunnes ihmisen itsekäs, kivikova sydän totuuden ja vanhurskauden auringon vaikutuksesta vielä kerran on tullut sellaiseksi, kuin se oli, kun Jumala selitti sen "sangen hyväksi" — lihasydämeksi. — Hes. 36: 26.

Jos luomme katseemme taaksepäin, niin voimme ilman vaikeutta nähdä, miten ihmisessä jumalallinen rakkaus ja hyväntahtoisuus muuttui kovaksi itsekkäisyydeksi. Ne seikat, jotka aikaansaivat itsekkäisyyden, kohtasivat ihmistä, niin pian kuin hän tottelemattomuutensa kautta menetti Jumalan suosion ja karkotettiin kodistaan Eedenissä, jossa hänen kaikki tarpeensa runsaasti tyydytettiin. Kun meidän tuomitut ensimäiset vanhempamme menivät ulos Eedenistä ja alkoivat olemassaolon taistelun, koettaen pidentää elämäänsä äärimmäiseen rajaansa asti, kohtasi heitä heti ohdakkeet ja orjantappurat ja hedelmätön maaperä, ja taistelu kaikkea tätä vastaan aikaansai väsymystä ja sen otsan hien, jonka kaiken Herra oli edeltäpäin sanonut. Vähitellen alkoivat henkiset ja siveelliset ominaisuudet kuihtua harjotuksen puutteesta, kun sitävastoin alhaisemmat ominaisuudet säilyivät alituisen harjotuksen kautta. Toimeentulo tuli elämän tärkeimmäksi päämääräksi ja harrastukseksi, ja työn hinta tuli siksi mittapuuksi, jonka mukaan kaikki muut harrastukset arvosteltiin, ja mammonasta tuli ihmisen herra. Voimmeko siis ihmetellä, että ihminen tällaisten olosuhteitten vallitessa tuli itsekkääksi, voitonpyyntiseksi ja omaa parastaan katsovaksi, jokainen pyrkien saada haltuunsa niin paljon kuin mahdollista — ensin sitä mikä oli välttämätöntä ja sitten mammonan lahjottamaa kunniaa ja ylellisyyttä. Tämä kaikki on johtunut luonnollisesta taipumuksesta, jota Saatana suuresti on käyttänyt hyväkseen.

Kun maailma on ollut tietämättömyyden, rotuennakkoluulojen ja kansallisuusylpeyden j.n.e. vallassa, ovat sen suuret rikkaudet kuluneina aikakausina olleet ylimalkaan muutamien harvojen — hallitsijoiden — käsissä. Näitä kohtaan, jotka ovat olleet ikäänkuin kansallisuutensa edustajia, ovat kansat osottaneet orjankaltaista tottelevaisuutta. He ovat olleet ylpeitä ja innostuneita näiden rikkauksista, aivan kuin ne olisivat olleet heidän omiaan. Mutta kun lähestyi aika, jolloin Jehova aikoi asettaa kaiken ennalleen Messiaan kautta, alkoi hän kohottaa tietämättömyyden ja taikauskon harsoa nykyaikaisten apuneuvojen ja keksintöjen kautta. Tällöin alkoi kansan yleinen kohottaminen ja hallitsijoitten valta väheni. Maailman rikkaudet eivät ole enään sen kuninkaitten vaan pääasiallisesti kansan käsissä.