Me tunnemme suurta myötätuntoa sekä ensimäisiä adventisteja (juutalaisia) kohtaan että toisia adventisteja kohtaan, joskin ainoastaan muutamat niin hyvin edellisistä kuin jälkimäisistä ovat käsittäneet ne totuudet, joita he ovat olleet niin lähellä, ja joita he kuitenkaan eivät ole voineet käsittää, koska niin hyvin edellisiä kuin jälkimäisiä on soaissut heidän väärä odotuksensa. Meidän ystävämme adventistit eivät ole kyenneet käsittämään Herramme toisen tulemisen tapaa eikä tarkotusta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa; siksipä he eivät ole odottaneet saavansa nähdä häntä "sellaisena kuin hän on", vaan sellaisena kuin hän oli. He luulevat, että hänen tulemisensa tarkotus on sellainen, että se täyttää, pyhiä lukuunottamatta, kaikki muut kauhulla ja pelolla; että hänen tarkotuksensa on koota valitut, hävittää muut ihmiskunnan jäsenet ja polttaa koko maailma. Omaksuen tällaisen käsityksen, käyttävät he profeetallisia aikoja ruoskana kurittaakseen ja ajaakseen ihmiskuntaa Jumalan puoleen. Mutta maailma katseli tyynesti tätä ja sanoi, että he olivat tyhmiä haaveilijoita, ja että jos löytyy Jumala, niin on hän varmaan sekä järjellisempi että vanhurskaampi. Maailman iva tuli yhä katkerammaksi ja katkerammaksi, kun heidän yhä uudistuvat ennustuksensa aineen katoamisesta ja maailmoiden häviämisestä eivät pitäneet paikkaansa. Täten me olemme tulleet siihen tilaan, että sellaisetkin kristityt, jotka hyvin tietävät, että ennustuksilla ja aikamääräyksillä on suhteellisesti huomattava asema jumalallisessa ilmestyksessä; epäuskoisella hymyllä kuuntelevat puhetta näistä aineista tai suorastaan julkisesti ylenkatsovat niitä. Mutta autuas on se,
"Ken tyynnä maailman pilkan kantaa vaan.
Ei vainon alle vaivu hän.
Ei saa hänt' tuska tuima turtumaan,
ei myöskään juonet Saatanan."
Mutta Jumala ei antanut aikaennustuksia sellaista tarkotusta varten, eikä hän tule koettamaan käännyttää maailmaa sellaisella tavalla; sillä hän etsii sellaisia rukoilijoita, jotka häntä hengessä ja totuudessa rukoilevat (Joh. 4: 23), eikä sellaisia, jotka häpeävät palvella häntä. Jos hänen aikomuksensa olisi ollut pelottamalla pakottaa ihmisiä tottelevaisuuteen, olisi hän keksinyt jonkun onnistuneemman tavan kuin ajan julistamisen — kuten ystävämme adventistit ovat osottaneet. Profeetallista aikaa ei annettu tekemään maailmaa rauhattomaksi, eikä ylipäänsä maailmalle missään suhteessa, vaan valistamaan, vahvistamaan, lohduttamaan, kehottamaan ja johtamaan Seurakuntaa (valituita) vaikeina aikoina maailmanajan lopulla. Sentähden on kirjotettu: "Jumalattomat eivät näitä tottele (ymmärrä), mutta ymmärtäväiset ottavat näistä vaarin." Näille siitä tulee "ruokaa aikanaan" joka muun ravinnon yhteydessä vahvistaa niitä, jotka sitä käyttävät, niin että voivat "kestää pahana päivänä" — sinä hädän päivänä, jolla tämä aikakausi päättyy. Se auttaa heitä käsittämään ihmeellisiä tapahtumia heidän ympärillään, etteivät menehdy pelvosta ja vavistuksesta, eivätkä tule sekaantumaan niihin päätelmiin ja tieteisiin, joita väärin sillä nimellä kutsutaan — ja joista se päivä tulee olemaan tulvillaan. Sitten voivat he myös kuluttavan tulen [hädän] alla todistaa Jumalasta ja hänen suunnitelmastaan ja opettaa kansaa — osottaa Jumalan suunnitelman lopulliseen ihanaan päämäärään, kohottaen pelastuksen lipun kansojen eteen. — Jes. 62: 10.
Tämä on aikaennustuksen tarkotus. Kuinka tärkeä ja välttämätön se onkaan, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, täysin varustettu tällä ajalla. Ilman näitä profeetallisia ajantodistuksia voisi olla mahdollista, että näkisimme tapahtumat Herran päivänä tietämättä niistä mitään tahi tuntematta velvollisuuksiamme ja oikeuksiamme sinä aikana. Älköön sentähden kukaan tosi-vihkiytynyt pitäkö ala-arvoisina näitä profeetallisia ajantodistuksia. Ne ovat aijotut johtamaan sanojamme ja tekojamme Tuhatvuotispäivän aikaisessa aamusarastuksessa, ennen auringon nousua, maailman ja nimikirkon nukkuessa tietämättöminä ja huolettomina niistä armotaloudenmuutoksista, joita nyt tapahtuu. Nämä profeetalliset ajanmääräykset olivat suureksi osaksi keinoja Jumalan kädessä vetämään kirjottajan huomion täydellisemmin ja huolellisemmin jumalallisen suunnitelman muihin osiin. Näille ajanmääräyksille omistettu huomio ei voi olla tuottamatta pysyväistä hyötyä tutkijalle. Ne eivät ainoastaan ilmota hänelle "nykyistä totuutta", vaan antavat myös voimaa ja elävää todellisuutta kaikille raamatullisille totuuksille, todistamalla että kaikki Jumalan suunnitelmat ovat yhteisvaikutuksessa aikaan ja tapaan nähden hänen ihanien aikomuksiensa kehittämisessä.
Niiden ennustuksien epäonnistuminen, joita adventistit, jotka ottivat määrätäkseen ajan maailman polttamiselle y.m., y.m., tekivät, on koskenut enemmän odotettujen tapahtumain luonnetta kuin aikaa. Juutalaisten tavoin erehtyivät he odottaessaan väärää asiaa oikealla ajalla. Tämä oli toinen syy heidän kykenemättömyyteensä selvästi ymmärtää totuutta, mutta pääsyy tähän oli se seikka, ettei aika vielä ollut tullut sen selvemmälle paljastamiselle. Ja kumminkin oli aika pyhien herättämiselle tutkimaan Herran ilmestymistä — aika mennä Ylkää vastaan ja aika pettymykselle ennen hänen oikeaa tuloaan — johon kaikkeen viitattiin Herramme vertauksessa kymmenestä neitseestä, kuten edempänä tulemme sen osottamaan. Niinkuin edellisessä osassa on näytetty, on se tuli, joka tulee kuluttamaan maan Herran päivänä, esikuvauksellinen, eikä kirjaimellinen. Seuraavassa luvussa osotetaan, että niiden muutamien aikaennustusten sovelluttamiset, jotka ennustukset adventistit erehdyttävinä hylkäsivät, eivät olleet erehdyksiä, vaan oikeita, ja että ne selvästi ilmottavat tämän ajan esikuvauksellista tulta — joka jo palaa.
Adventistit, jotka työskentelivät sen vaikeuden alaisina, että odottivat kirjaimellista maan palamista, koettivat pakottaa kaikkia erilaisia profeetallisia aikajaksoja yhteiseen päättymispäivään — päälle päätteeksi tavalliseen vuorokauteen. Täten tekivät he väkivaltaa toisille ennustuksille saadaksensa niitä sopimaan yhteen ja päättymään samaan aikaan toisten kanssa. Tuo selvempi käsitys, joka meillä nyt on jumalallisesta suunnitelmasta, ilmaisee erilaisien ajanennustuksien välillä vallitsevan täydellisen yhtäpitäväisyyden, eikä ole ollenkaan tarpeellista kääntää tahi tehdä väkivaltaa muutamille niistä, saadakseen niitä sopimaan yhteen toisien kanssa. Kun me seuraavassa luvussa alamme tarkastella johtavia ennustuksia, emme rakenna mitään järjestelmää tahi selitystapaa, jonka mukaan koettaisimme sovitella kaikkia profeetallisia aikakausia, vaan me seuraamme huolellisesti jokaista eri aikakautta sen loppuun, ja vasta sen jälkeen kudomme yhteen sen järjestelmän eli suunnitelman, jonka salaisuuksien suuri Ilmottaja täten ilmaisee. Tällöin huomataan, että järjestys ja sopusointu Jumalan suunnitelmassa aikaan ja aikakauteen nähden ovat yhtä ilmeiset kuin ne ihanat piirteet tässä suunnitelmassa, jotka edellisessä osassa havaittiin ja jotka ovat piirretyt aikakausien kartalle. Ja kun suuri maailmanaikakausien kello lyö profeetallisella kellotaululla määrätyt tunnit, tulevat ennustetut tapahtumat toteutumaan yhtä varmasti kuin sekin, että Jumala etukäteen on ne ilmottanut.
TOINEN LUKU.
RAAMATULLINEN AJANLASKU.
Ajanlaskun tarpeellisuus ennustusten ymmärtämiseksi. — Raamatun antamia välttämättömiä vuosilukuja. — Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K. oli kuusituhatta vuotta. — Raamatullisen ajanlaskun esittäminen suurissa ajanjaksoissa. — Niiden yksityiskohtainen tutkiminen. — Luomisesta siihen päivään, jolloin vedenpaisumus oli kuivanut. — Liittoon asti Aabrahamin kanssa. — Lain antamiseen asti. — Kaanaan jakamiseen asti sukukuntien kesken. — Tuomarien aikakausi. — Kuninkaiden aikakausi. — Hävityksen aikakausi. — Vuoteen 1873 j.K. — Missä tämä ajanlasku eroaa piispa Usherin ajanlaskusta, joka on otettu englantilaiseen Raamattuun. — Herramme syntymisen oikea vuosiluku.
Tässä luvussa esitämme raamatullisen todistuksen siitä tosiasiasta, että v. 1872 päättyessä kaksituhatta vuotta oli kulunut Aadamin luomisesta. Siitä johtuu, että me vuodesta 1872 olemme eläneet seitsemännessä vuosituhannessa tahi Tuhatvuosikaudessa — jonka edellinen osa, "Herran päivä", "hädän päivä" tulee olemaan todistajana tämän maailman valtakuntien kukistumiseen ja Jumalan valtakunnan pystyttämiseen koko taivaan alle.