Raamattu, Jumalan lahjottama historiamme kolmesta ensimäisestä vuosituhannesta, on ainoa teos maailmassa, joka, alkaen Aadamista — ensimäisestä ihmisestä, jota historia, joku muistomerkki tahi kirjotus mainitsee, jonka nimi, samoin kuin aika hänen luomiselleen ja kuolemalleen, on mainittu, ja jonka jälkeläisiä voidaan seurata nimi nimeltä ja ikä ijältä seuraavissa polvissa lähemmä neljän tuhannen vuoden aikana, — antaa meille selvän ja yhden jaksoisen kertomuksen siihen aikaan asti, jolloin yleistä historiaa voidaan pitää riittävän todennäköisenä. Niinkuin tulemme näkemään ulottuu raamattukertomus Kyyroksen ensimäiseen vuoteen, 536 e.K., kyllin todennettuun ja yleisesti hyväksyttyyn vuosilukuun. Siinä katkeaa raamatullisen ajanlaskun yhtäjaksoisuus — paikassa, josta alkaen yleiseen historiaan voidaan luottaa. Jumala on siten pitänyt huolta, että hänen lapsillaan on selvä ja yhden jaksoinen kertomus nykyiseen aikaan asti. Vieläpä Raamattu ennustuksillaan täydentää historiaa aina "kaiken ennalleenasettamisen" täyttymiseen asti seitsemännen vuosituhannen lopussa, josta ijankaikkisen autuuden uusi aikakausi tulee alkamaan. Raamattu onkin sentähden ainoa alkutietokirja maailmassa, joka esittää katsauksen ihmiskunnan historiaan kokonaisuudessaan. Se vie meitä kadotetusta paratiisista Genesissä (1 Mooseksenkirjassa) jälleenasetettuun paratiisiin Ilmestyskirjassa ja seuraa ihmiskunnan tietä aina ijankaikkisuuteen asti. Yhdistettyinä, tarjoavat Raamatun historia ja sen ennustukset panoraamallisen tai seikkaperäisen taulun maailman tapahtumain koko kulusta aina ihmisen luomisesta ja lankeemisesta hänen sovittamiseensa ja ennalleenasettamiseensa asti. Raamattu on sentähden kaiken historian johtotähti ja perustus. Ilman sitä, niinkuin todenmukaisesti on sanottu, olisi historia "vesistöjen kaltainen, jotka juoksevat tuntemattomista lähteistä tuntemattomiin meriin", mutta sen johdolla voimme seurata näitä virtoja niiden lähteille asti, vieläpä enemmän, voimme huomata niiden ihanaa päättymistä ijankaikkisuuden valtameressä.
Raamatusta ainoastaan voimme sentähden odottaa löytävämme kertomuksen, joka asettaa paikoilleen soveltumattomat aikakaudet ja ajanlaskulliset säännöttömyydet, joita maailmanhistorian vuosikirjat ensi katsauksella osottavat — asettaa ne sopusointuun keskenään ja luonnon aikakausien kanssa.
Kun alotamme kysymyksellä: Kuinka pitkä aika on ihmisen luomisesta? on meidän oltava ja olemmekin vakuutetut, että hän, joka antoi ennustukset ja sanoi, että niitä tultaisiin ymmärtämään lopun ajalla, on Sanassaan pitänyt huolta vuosiluvuista, jotka ovat tarpeellisia asettamaan näitä ennustuksia oikeille ajoille. Kuitenkin se, joka odottaa löytävänsä nämä asiat niin selvästi esitettynä, että pintapuolinen lukija, tahi epärehellinen epäilijä tulisi niistä vakuutetuksi, tulee huomaamaan pettyneensä. Jumalan ajat ja aikakaudet ovat ilmotetut sillä tavalla, että ne tänä aikana ovat vakuuttavia ainoastaan niille, jotka tuttavuutensa kautta Jumalan kanssa kykenevät erottamaan hänen luonteenomaisia tapojansa. Todistukset ovat annetut, "jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." (2 Tim. 3: 17.) He tietävät hyvin, että kaikilla poluilla, joilla heidän Isänsä johtaa heitä, heidän on vaellettava uskossa eikä näkemisessä. Jokaiselle, joka on valmis siten vaeltamaan, toivomme olevamme tilaisuudessa askel askeleelta osottamaan varmoja esityksiä Jumalan sanasta — jotka antavat vahvan perustuksen järkevälle uskolle.
Emme tahdo tässä vertailla Septuagintan (Vanhan Testamentin kreikkalaista käsikirjotusta) ja hebrealaisen Vanhan Testamentin kirjojen arvoa, tahi niiden eroavaisuuksia ajanlaskullisissa vuosiluvuissa y.m. Me tyydymme ja toivomme lukijankin kanssamme tyytyvän siihen huomautukseen, että edellinen on Egyptissä laitettu käännös, kuu sitä vastoin jälkimäinen on alkuperäinen heprealainen asiakirja. Tämä asianhaara yhteydessä sen kanssa, että hebrealaiset taikauskoisella kunnioituksella varjelivat jokaista kirjainta ja piirtoa pyhässä kirjassa, antavat varman todistuksen hebrealaisen alkutekstin luotettavaisuudesta. Asiantuntijat hyväksyvät sen yleisesti ja me seuraamme myös tässä sen vuosilukuja y.m.
Tässä esitämme todistuksen siitä, että Aadamin luomisesta vuoteen 1873. j.K. oli kulunut kuusi tuhatta vuotta. Ja vaikkakaan Raamattu ei sisällä mitään suoranaista tiedonantoa siitä, että seitsemäs vuosi-tuhat tulisi olemaan Kristuksen hallituksen aikakausi, ennalleenasettamisen suuri sabbattipäivä maailmalle, niin ei tuo kunnianarvoinen perimätieto kuitenkaan ole järjellistä pohjaa vailla. Israelille, tyypilliselle kansalle, annettu laki, joka määräsi, että kuuden päivän työtä ja vaivaa seuraisi yhden päivän virkistys ja lepo heidän askareistaan, näyttää sopivalla tavalla esikuvaavan niitä kuutta tuhatta vuotta, joiden aikana koko luomakunta kärsii ja huokailee synnin ja kuoleman orjuudessa (Room. 8: 22), josta se turhaan koettaa vapautua, ja sitä suurta Tuhatvuotispäivää, jolloin ne, jotka tekevät työtä ja ovat raskautetut, saavat tulla Kristuksen Jeesuksen, heidän sielujensa paimenen ja piispan luokse, ja voivat hänen kauttansa saada rauhaa ja virvotusta ja ennalleenasettamista, jolloin, hänen kalliin verensä ansion kautta, he voivat katua ja löytää syntein anteeksiantamusta. Esikuvauksellisena seitsemäntenä päivänä kysyi hän sairaalta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" ja vastaukseksi hänen uskolleen ja tottelevaisuudelleen antoi hän hänelle voimaa ottaa sänkynsä ja mennä. (Katso Joh. 5: 6—9 kuin myös Matt. 12: 10, 13; Joh. 7: 23; Luuk. 13: 11—16; 14: 1—5.) Samalla tavalla antityypillisenä Sabbattina, Tuhatvuotiskautena, ilmotetaan koko maailmalle, että "joka tahtoo" hän voi saada ijankaikkisen elämän ja terveyden, jos hän osottaa sitä varten määrättyä uskoa ja tottelevaisuutta.
Emme saa jättää huomioonottamatta jo aikasemmin (I Osassa, 8 luvussa) huomautettua asiaa, että päivä-sana on epämääräinen ja merkitsee ainoastaan joko pitempää tai lyhempää ajanjaksoa. Apostoli Pietari viittasi siihen, että seitsemäs tuhatvuosikausi maailman historiassa tulisi olemaan seitsemäs päivä Jumalan laskussa, sanoen: "Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä. — — Mutta Herran päivä on tuleva" j.n.e. — 2 Piet. 3: 8, 10.
Jos siis seitsemäs tuhatvuotiskausi maailman historiassa on ajanjakso, joka erityisesti osotetaan olevan Kristuksen hallituksen aikakausi, tulemme, osottaessamme, että se alkoi v. 1873, todistamaan, että me nyt jo olemme siinä aikakaudessa. Tämä johtaa mieleemme, mitä jo edellisessä osassa näytimme, kuinka Raamattu osottaa Tuhatvuotiskauden eli Herran päivän aamu-sarastuksen olevan synkän ja myrskyisen ja täynnä hätää ja vaikeuksia maailmalle ja nimikirkolle, vaikka sen ensimäinen sarastus tulee olemaan täynnä virkistystä ja mielihyvää pyhille, jotka ammentavat lohdutusta ja rauhaa heille evankeliumissa annetusta toivosta, joka ankkurin lailla tunkee hädän ajan toiselle puolelle ja tarttuu lujasti Tuhatvuotiskauden auringonnousun ja ihanuuksien kalliisiin lupauksiin. He näkevät hädän päivän toisella puolella luvatun ihanan hallituksen siunauksineen.
Maailman yleinen tila tänä päivänä ja vuoden 1873 jälkeen, nopeasti kehittynyt sosialismi, nihilismi ja kommunismi, joiden julkilausuttu tarkotus on olevien hallitusten kukistaminen, ja maailman omaisuuden uusi jakaminen, eivät suinkaan ole ristiriidassa sen kanssa, mitä me odotamme, joskin muutamissa suhteissa näissä asioissa on paljon sellaista, jota lakia, järjestystä ja rauhaa rakastavat täytyvät syvästi paheksua. Ainoastaan ne, jotka näkevät, että tuleva laittomuus ja hätä ovat Jumalan välikappaleita vielä täydellisemmän lain ja järjestyksen ja pysyvämmän rauhan pystyttämiseksi, tulevat vapautumaan vallalla olevasta pelosta kun nämä asiat tapahtuvat.
Mutta seitsemännen tuhannen tahi Tuhatvuotiskauden osottaminen ei ole ainoa asia, joka tekee ajanlaskun arvokkaaksi; sillä vaikka tulemme osottamaan useita ennustussarjoja, jotka ovat aivan riippumattomia ajanlaskusta, niin on tämä kumminkin se mittapuu, jonka mukaan toisia ennustussarjoja tutkitaan ja vahvistetaan. Se täydellinen yhtäpitäväisyys näiden kahden ennustusluokan välillä, joista toinen riippuu, toinen ei riipu ajanlaskusta, ei ole ainoastaan voimallinen todistus mainitun sovelluttamisen oikeudesta, vaan myös sen ajanlaskun oikeudesta, joka tuo ilmi tämän sopusoinnun. Tätä voi verrata avaimeen. Se avain, joka aukasee vaikeasti avattavan aarrearkun, on varmasti oikea avain. Seuraavassa esitetty ajanlasku yhdistää sopusointuun erikaltaiset profeetalliset lauselmat, jotka koskevat Kristuksen valtakuntaa ja sen pystyttämistä, näyttämällä niiden keskinäisen järjestyksen ja ajan. Ajanlasku on se varsi eli kahva, jonka kautta kaikki profeetalliset ajanmääräykset, avaimen lehden eri osien lailla, pysyvät koossa ja käsitellään.
Lyhyt Ajanlaskun katsaus vuoteen 6000 asti maailman luomisen jälkeen