Ne uhrit, joita uhrattiin lain mukaan, lakkasivat siihen; ei siten, etteivät papit senjälkeen olisi uhranneet eläimiä, suitsutusta, y.m., sillä näiden uhraaminen jatkui vuosi vuodelta, mutta Jehova ei hyväksynyt niitä, eivätkä ne missään suhteessa olleet uhreja synnin tähden. Sitten kun totinen uhri oli tullut, kun meidän Herramme Jeesus "poisti synnin uhraamalla itsensä" (Hebr. 9: 26), ei Jehova kauvemmin voinut tunnustaa mitään muuta hänelle uhrattua uhria, eikä myöskään sellaisten tarpeellisuutta.
Siellä, ristillä, täytti Messias, joka oli uhrannut itsensä kolme ja puoli vuotta, tehtävänsä (Joh. 19: 30), ja "päätti" siten "synnin", teki täyden ja täydellisen sovinnon Jumalan kanssa ihmisten pahuuden tähden tuoden siten ihmissuvulle ijankaikkisen vanhurskauttamisen synnistä sen esikuvauksellisen vuotuisen vanhurskauttamisen sijaan, jonka esikuvauksellinen kansa, Israel, esikuvien kautta sai aikaan. Messiaksen kuolema oli myös "sinetti", joka takaa kaikkien näkyjen ja ennustuksien täyttymisen tulevat siunaukset ja "kaiken ennalleenasettamisen ajat, joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta" (Apt. 3: 21.) Nämä lupaukset, sekä aabrahamilainen liitto, että uusi liitto, vahvistettiin eli lujitettiin "hänen omalla kalliilla verellänsä" — (Luuk. 22: 20; 1 Kor. 11: 25), joka puhuu paremmin puolestamme kuin härkäin ja kauristen veri — puhuu ijankaikkisesta vanhurskauttamisesta ja synnin poistamisesta kaikille niille, jotka ottavat hänet vastaan. Ja seitsemännenkymmenennen eli juutalaisten suosion viimeisen viikon jälkimäisellä puoliskolla — niinä kolmena ja puolena vuotena, jotka alkoivat helluntaina — tulivat hänen seuralaisensa, tämän kansan "kaikkein pyhimmät" voidelluiksi Jumalan pyhällä hengellä niinkuin Messiaskin oli tullut voidelluksi kuudennenkymmenennenyhdeksännen viikon lopussa.
Tällä tavoin täytettiin tämän ennustuksen 24 värssyn määräykset: "Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty [erotettu] sinun kansallesi ja pyhälle kaupungilles — (a) niin ylitsekäyminen lopetetaan, ja synnit peitetään, ja pahat teot sovitetaan ja ijankaikkinen vanhurskaus tuodaan edes — (b) ja näky ja ennustus suljetaan, — (c) ja kaikkein pyhin voidellaan." Ennustuksessa ei ollut mitään, joka osotti, että koko tämä toimi lykättäisiin viimeiseen "viikkoon", jolloin Messias olisi läsnä; ja epäilemättä käsittivät he tämän sisältävän suuren parannuksen siveellisessä suhteessa heidän puoleltaan, joka valmistaisi heitä Messiasta varten, ja heidän kansakuntansa voitelemisen hänen allensa "kaikkein pyhimmäksi" kansaksi, siunatakseen koko maailmaa. He eivät olleet oppineet, vuosisatojen kokemuksien kautta, että he olivat voimattomat poistamaan syntiä ja sovittamaan pahojatekoja, ja että vaadittaisiin täydellistä lunastusuhria sen suuren työn aikaansaamiseksi, jotta synnit pyyhittäisiin pois ja tuomitut vanhurskautettaisiin.
Vaikka Danielin ennustus näyttikin, että Messias tulisi tapettavaksi keskellä viimeistä viikkoa, niin ei se näyttänyt, että hänen kansansa suuri joukko tulisi olemaan epäpyhiä, ja että he sentähden tulisivat hyljätyiksi, kuten heille kävi keskellä sitä viikkoa. (Mat. 23: 38.) Toinen profeetta on sanonut: Hän on täyttävä työn ja keskeyttävä sen vanhurskaudessa (oikeudenmukaisesti) (engl.); ja kaikki tuli täytetyksi Jeesuksen virantoimituksen viimeisenä puolena viikkona (kolmena ja puolena vuotena), lukuunottamatta kaikkein pyhimpäin voitelemista. Mutta mitenkä on seitsemännen viikon, niiden kolmen ja puolen vuoden ylijäämän kanssa, jotka ulottuivat ristin tuolle puolen? Lupasiko ehkä Jehova erottaa seitsemänkymmentä suosion viikkoa Israelin hyväksi, antaen todellisuudessa ainoastaan kuusikymmentäyhdeksän ja puoli? Ensi silmäyksellä näyttää siltä, etenkin kun muistamme, että Jeesus ainoastaan viisi päivää ennen kuolematansa, "keskellä viikkoa", itki kaupungin tähden ja hylkäsi sen sanoen: "Teidän huoneenne jätetään teille autioiksi." Mutta ei niin; Jehova tiesi alusta alkaen minkälainen loppu oli; ja kun hän lupasi seitsemänkymmentä viikkoa, tarkotti hän myös sitä. Niinmuodoin täytyy meidän odottaa löytävämme suosion ulottuvan tätä kansaa kohtaan kolmen ja puolen vuoden aikana ristiinnaulitsemisen jälkeen, huolimatta siitä, että he silloin kansakuntana jätettiin autioksi.
Etteivät israelilaiset kansana olleet soveliaita ottamaan vastaan parahinta eli hengellistä suosiota (eikä myöskään maallista suosiota), osotettiin sen kautta, että he hylkäsivät Messiaksen, niinkuin Jumala jo edeltäpäin oli nähnyt ja sanonut; siten ei ollut minkäänlaiseksi hyödyksi heille jatkaa heidän koetustaan, kansana katsottuna, yli seitsemänkymmenenviikon puolivälin, ja se keskeytettiin eli katkaistiin siinä, kun heidät jätettiin "autioiksi" — suljettiin pois suosiosta. Heidän aikakautensa loppupuolella (kolme ja puoli vuotta) suosio suurennettiin, vaikka se rajotettiin "jäännökseen", "pyhimpiin", puhtaimpiin eli soveliaimpiin, joita ainoastaan se voi hyödyttää. (Jes. 10: 22, 23. Vertaa Room. 9: 28.) Suosion suurentuminen oli siinä, että tämä jäännös kolmen ja puolen vuoden aikana tuli yksinomaan olemaan huomion ja lähetystyön esineenä niiden suurempien etujen ohella, joita henkinen hallituskausi tarjosi, työ, joka alkaen opetuslapsista helluntaina, todennäköisesti ulottui jokaiseen tämän kansan tuleentuneeseen vehnään tänä erityisenä suosion aikakautena. Katso Apt. 2: 41 ja 4: 4 ensimäisien päivien tuloksen suhteen. Juuri tästä syystä, vaikkakin Jeesus oli maistanut kuoleman kaikkien tähden, ja iloinen sanoma oli julistettava kaikille, käski hän opetuslapsien "alkaa Jerusalemissa." Eivät he myöskään saaneet jättää tätä erikoista työtä eivätkä tarjota uuden hallituksen suosiota kenellenkään muille, ennenkuin ne kolme ja puoli vuotta siitä suosiosta, joka oli luvattu Israelille, olivat täyttyneet — ennenkuin Jumala erityisesti lähetti sen pakanain yhtä hyvin kuin juutalaistenkin luo. — Apt. 10.
Kristuksen ensimäinen tuleminen 79
Korneliuksen kääntymisen varmasta vuosiluvusta voivat kronoloogit ainoastaan arvaamalla päättää; ja niinmuodoin arvellaan sen eri laskelmain mukaan tapahtuneen vuosien 37 ja 40 välillä j.K.; mutta katsoen siihen selvään ennustukseen, jota nyt tarkastamme, emme epäile sen tapahtuneen syksyllä v. 36 j.K.; sillä tällöin päättyivät nuo Israelin suosion seitsemänkymmentä viikkoa eli neljäsataayhdeksänkymmentä vuotta. Koska suosio yksinomaan heitä kohtaan lakkasi silloin, oli aivan paikallaan lähettää evankeliumi pakanoille. Israelilaiset eivät tämän jälkeen olleet suljetut evankeliumista, mutta heitä kohdeltiin samoin kuin pakanoita, vaikka ennakkoluulot epäilemättä aiheuttivat sen, että jäännös tuli vähemmän suotuisaan asemaan. Koska "pyhimmät" jo olivat tulleet valituiksi, ei evankeliumi enää rajottunut israelilaisiin yksistään, vaan oli avoinna jokaiselle olennolle, jolla oli kuulevat korvat.
Noiden seitsemänkymmenen viikon kuluttua tuli se hätä ja vaiva, joita mainitaan 26 ja 27 värs. loppuosissa. Roomalainen päämies tuli ja hävitti todellakin kaupungin ja temppelin, ja virran lailla jätti hän jälkeensä kauheaa hävitystä ja turmiota. Ja Messias, jonka he hylkäsivät, on sallinut monenlaatuisen pahan kohdata tätä kansaa siitä lähtien, ja tulee yhä sallimaan sen "loppuun asti", kunnes he ovat saaneet riittämään asti; siksi kun hän on sanova: "Puhukaat suloisesti Jerusalemille ja saarnatkaa sille, että sen aika on täytetty, että sen rikokset ovat annetut sille anteeksi." (Jes. 40: 2.) Sillä aikaa on se, joka on määrätty, vuodatettava tämän yksinjääneen (eli tämän hyljätyn kansan yli), kunnes heidän murheensa mitta on täytetty — siihen päivään, jolloin he tulevat sanomaan: "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen." Jumalalle kiitos, tämä Israelin vapautus on nyt koittamaisillaan, ja vaikkei heidän hävityksensä ja hätänsä vielä ole päättynyt, niin tulee hetki hetkeltä se aika lähemmäksi, jolloin suomut putoavat heidän ennakkoluulojen sokaisemista silmistään, ja he saavat nähdä hänet, jota ovat pistäneet, ja he tulevat itkemään häntä, niinkuin esikoista itketään. — Sak. 12: 10.
Koska monet lukiessaan tätä nyt tarkastettua paikkaa ovat joutuneet hämilleen ja erehdykseen sen johdosta, että ovat kykenemättömiä ymmärtämään profeetallisen sanan järjestystä, ja sekottavat Päämiehen Messiaksen roomalaisen päämiehen kanssa j.n.e. niin kehotamme tarkasti tutkimaan tätä paikkaa, sillä tavoin kuin se on järjestetty tämän luvun alussa, huomioonottamalla sulkumerkit ja selittävät huomautukset hakasien sisällä.
Oi Herrani kallis, mun aarteni oot,
Mun toivoni, turvani ain'!
Kaikk' huoleni entiset unhottukoot,
Sun kuoloas katselen vain.