Kerran.
Kerranpa valkeus paistaa.
Kerran on rauha vaan.
Sielu saa rauhaa maistaa,
pimeys kun poistetaan.
Taivasta kohti katso
kuinka jo kirkastuu!
Pilvien kautta loisto
silmiisi tunkeutuu.
Kerranpa tuuli vieno
Kuumeesi pyyhkii pois,
jotta vaan tuoksu hieno
tielläsi aina ois.
Kerran ei myrskyt vieri.
Kerran on rauha vaan.
Kerran ei kyynel kieri,
Ei sorra murheetkaan.
Toivottu valkeus kerran
voittavi synkeyden.
Tunkeutuu ääni Herran
myös kautta hautojen.
Ällös sä pelkää yötä,
jos kuinka synkkä lie.
vaan katso päivän työtä,
loistoon, kun koht' sun vie.
Kerran ei pilvet varjoo.
Kerran jo poistuu yö.
Sen taivaan Herra tarjoo,
hetkensä kun vaan lyö.
Poistuvi murheen haamu.
Päättyvi synkkä tie.
Kerranpa riemun aamu
sun täyteen päivään vie.
SEITSEMÄS LUKU.
RINNAKKAISET ARMOTALOUDET.
Juutalainen aika evankeliajan esikuva. — Merkillinen rinnakkaisuus eli vastaavaisuus näiden kahden armotalouden välillä. — Kuitenkin ovat ne erilaiset. — Kristillisen ajanjakson, vastakuvan, korkeampi etevyys. — Lihallisen ja hengellisen Israelin keskinäinen vertailu. — Tärkeitä rinnakkaisuuksia tarkastettu. — Etenkin ajanrinnakkaisuuksia otettu huomioon. — Lihallisen Israelin suosion aikoja. — Heidän suosiosta erottamisensa aika. — Ennustuksissa näytetty epäsuosion ajan olevan suosion ajan pituisen. — Apostolinen todistus, että heidän epäsuosion aikansa on hengellisen Israelin korkean kutsumisen aika. — Evankelisen ajan pituus siten välillisesti, mutta selvästi näytetty. — Raamatullisen ajanlaskun, riemuvuositodistuksen, pakana-aikain ja toisien ennustuksien sopusointu sen kanssa, mitä nämä rinnakkaisuudet opettavat, on vastaansanomaton, lopullinen ja vakuuttava.
Edellisessä on kosketeltu sitä asianhaaraa, että Jumalan menettelytapa Israelin kansaa kohtaan oli esikuvauksellista laatua. Kumminkin on ainoastaan harvoilla kylliksi käsitystä siitä, miten täydellinen tämä esikuva oli. Monet ovat epäilemättä huomanneet, että apostolit, etenkin Paavali, kristillisen Seurakunnan opettamisessa usein ottavat huomioon eräitä silmiinpistäviä näkökohtia esikuvasta ja vastakuvasta juutalaisessa ja kristillisessä armotaloudessa. Mutta apostolin opin lähemmästä tarkastelemisesta huomaa, ettei hän käytä ainoastaan muutamia hajanaisia kuvauksia juutalaisesta taloudesta, vaan että hän terävällä perustelemiskyvyllänsä esittää koko juutalaisen järjestelmän Jumalan asettamaksi (jolloin hän kokonaan sivuuttaa vanhimpien perimätiedot, jotka eivät kuuluneetkaan tähän järjestelmään) ja näyttää, että se kaikissa piirteissään esikuvasi silloin alussaan olevaa kristillistä armotaloutta ja selvimmin kuvasi Seurakunnan kulkua evankelikaudella, sekä osotti sen ihanaa työtä tuhatvuotiskautena.
Monet arvelevat, että juutalainen ja kristillinen aika itse asiassa ovat aivan sama aika, ja että Jumala on alkanut valita kristillistä Seurakuntaa aivan ihmisen ensimäisestä olemassaolon ajasta asti. Tämä on vaikea erehdys, joka hämmentää ja estää monen totuuden oikean ja selvän käsittämisen. Jeesus oli kristillisen Seurakunnan pää ja edelläkävijä, joka seurakunta on hänen ruumiinsa. (Ef. 5: 23; Koi. 1: 24); niinmuodoin ei kenkään ennen häntä voinut olla Seurakunnan jäsenenä. Jos joku oli käynyt hänen edellänsä, ei häntä mitenkään voitaisi kutsua edelläkävijäksi. "Taivaallista kutsumusta" tulla hänen kanssauhraajakseen ja lopulta kanssaperillisekseen hänen kanssansa ei julistettu menneinä aikoina. (Ef. 3: 2, 5, 6.) Hyvät miehet, jotka elivät ja kuolivat ennen lunastuksemme todellista maksamista kalliilla verellä, eivät tienneet mitään tästä "ylhäisestä kutsusta." Ja koska Jumalan lahjat ja kutsumukset, ovat ansaitsemattomia suosionlahjoja, ei heille, jotka kuuluvat toisiin aikoihin, tapahdu mitään vääryyttä, kun ei samaa suosiota tarjota heille. Suosio niitä kohtaan, jotka elivät menneinä aikoina, samoin kuin niitä kohtaan, jotka elävät tulevassa ajassa, oli ja on kutsumus maallisiin kunniapaikkoihin ja maalliseen ihanuuteen ja ijankaikkisesti kestävään elämään maallisina (ihmis-) olentoina: evankelisen ajan suosion ollessa kutsun taivaallisiin kunniavirkoihin ja ihanuuteen, luonnon muuttumiseen inhimillisestä jumalalliseen, ja voimaan ja valtaan taivaassa ja maan päällä, Kristuksen kanssaperillisinä ja apulaisina. Ja koska "Seurakunta, joka siten kutsutaan ulos, erotetaan maailmasta ja kehitetään tänä aikana, tulee olemaan Jehovan aseena hänen suuren aikakausisuunnitelmansa täydellisessä toimeenpanemisessa — suunnitelman, joka käsittää kaikkien etuja, ei ainoastaan ihmiskunnan, vaan kaikkien luotujen taivaassa ja maan päällä — ovat ne valmistukset totisesti olleet ihmeellisiä, jotka menneinä aikoina tehtiin sen jäsenien kasvattamista ja opettamista varten. Eikä ole ollut vähemmän ihmeteltävä se huolenpitokaan, jolla näitä, jotka ovat tänä aikana kutsutut jumalallisen kirkkauden perillisiksi, on kouluutettu, pidetty kurissa, johdettu ja suojeltu pitkällä, vaikealla, kapealla tiellä, jonka heidän Herransa ja Edelläkävijänsä ensin avasi, ja jonka askeleissa heitä on neuvottu astumaan — hänen esimerkkiänsä seuraten." — 1 Piet. 2: 21.