Herramme käytti virka-aikansa kolme ja puoli vuotta kootakseen Israelista, kouluuttaakseen ja opettaakseen niitä harvoja opetuslapsia, joiden tuli muodostaa kristityn Seurakunnan sydän. Kun hän oli jättämäisillänsä heidät yksin maailmaan, lupasi hän lähettää heille pyhän Hengen, jonka koko aikakautena tuli johtaa Seurakuntaa kaikessa totuudessa ja ilmottaa heille tulevaiset ja pitää heillä tuoreessa muistissa, mitä hän oli opettanut — joka lupaus alkoi toteutua Helluntaina. On myös kirjotettu, että kaikki enkelit ovat palvelevia henkiä lähetetyt niitä varten, jotka saavat autuuden periä (Hebr. 1: 14), ja että Herramme pitää erityisesti huolta heistä aikakauden loppuun asti. (Matt. 28: 20.) Apostolien kaikki kirjotukset ovat kirjotetut Seurakunnalle, eikä maailmalle, niinkuin eräät näyttävät ajattelevan; ne ovat täynnä erityisiä neuvoja, kehotuksia ja varotuksia, jotka ovat tarpeellisia ainoastaan pyhille, jotka tällä ajalla vaeltavat kaidalla tiellä. Ja Herramme ilmestyksen, jonka Jumala antoi hänelle, kun hän oli mennyt kunniaan sisälle, lähetti hän ja osotti [osotti — esitti merkeissä, esikuvissa, j.n.e.] Seurakunnallensa palvelijansa Johanneksen kautta. (Ilm. 1: 1.) Meille sanotaan myös, että ne ennustukset, joita pyhät miehet ennen muinoin ilmottivat, eivät olleet heitä itseään varten, eikä myöskään muille heidän aikanansa, vaan yksinomaan kristillisen seurakunnan opettamista varten. — 1 Piet. 1: 12.
Tässä luvussa aijomme näyttää, että koko juutalainen kansa, koko tänä aikana, itsensä tietämättä toimi Jumalan johdon alla, antaakseen meidän opetukseksemme esikuvan koko pelastussuunnitelmasta sen kaikissa osissa, niinkuin juuri äskettäin näimme sen Riemuvuosien osottavan suunnitelman täyttymistä maan kaikkien sukukuntien siunaamisessa.
Käyttämällä hyväksemme totuuden tavara-aitan tavaroita, joita on niin runsaasti varattu Seurakunnan hyväksi, ravitsee Jumalan Henki meitä ja johtaa meitä vähitellen lähemmäksi ja yhä täydellisempään käsitykseen hänen suunnitelmastansa siinä määrässä ja niin pian kun tämä tieto on meille tarpeellinen. Ja tästä suuresta varastoaitasta antaa Jumala nyt meille paljon erityistä valoa ja erityistä ravintoa, joka meille juuri nyt on tarpeen vaatimaa tänä "elonkorjuun aikana" ajan päättyessä. Koska Jumala sellaisella tavalla on hellinyt ja runsaasti pitänyt huolta kristillisestä Seurakunnasta, enemmän kuin kaikista muista ihmisistä menneinä ja tulevina aikoina, miten tärkeä mahtaneekaan hänen mielestään tämä tieto olla meille, ja miten innokkaasti meidän onkaan käytettävä sitä hyväksemme.
Vaikk'emme tässä luvussa tahi tässä osassa aijo yksityiskohtaisesti tutkistella esikuvauksellisia piirteitä Jumalan menettelytavasta Israelin kanssa, niinkuin se esitettiin todistuksen majassa ja temppelissä, ja jumalanpalvelustoimituksissa ja uhreissa, y.m. kehotamme nyt lukijaa tarkkaavasti huomaamaan muutamia erittäin selviä ja silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä juutalaisen ja kristillisen armotalouden välillä esikuvana ja vastakuvana; sillä kaikkia sitä, mitä Seurakunta todellisuudessa kokee ja toimii, esikuvattiin juutalaisessa Seurakunnassa. Ja monet näistä vastaavista piirteistä ovat rinnakkaisia ei vaan luonteensa puolesta, vaan myös verrannolliset aikaankin nähden. Heidän kansallishistoriassansakin ja monen yksityisenkin tähän kansaan kuuluvan elämässä löydämme yhtäläisyyksiä, joihin Raamattu viittaa. Toisia näistä ovat kristilliset ajattelijat aikoja sitten huomanneet, ja toiset ovat jääneet kokonaan sivuutetuiksi. Tässä avautuu meille ihana ja hedelmällinen kenttä ajatukselle ja tutkimukselle.
Paavali kutsuu juutalaista Seurakuntaa "luonnolliseksi Israeliksi" ja kristittyä Seurakuntaa "Jumalan Israeliksi." (1 Kor. 10: 18; Gal. 6: 16.) Voimme sentähden oikeuden mukaisesti nimittää näitä luonnolliseksi Israeliksi ja hengelliseksi Israeliksi. Apostoli huomauttaa myös hengellisen huoneen korkeammasta tasosta, kun hän kertoo luonnollisen Israelin huoneen [perheen] olevan palvelijoiden ja hengellisen Israelin olevan lasten huoneen. (Hebr. 3: 5, 6; Room. 8: 14.) Luonnollisen huonekunnan jäsenet olivat hengellisen huonekunnan kunnioitettuja palvelijoita eri tavoilla, mutta pääasiallisesti siinä, että he tietämättään, Jumalan johdolla, kuvannollisella tavalla kuvasivat hengellisiä asioita, jotka, jos niitä oikein tutkitaan ja huomataan, tulevat olemaan suureksi siunaukseksi ja valaistukseksi lasten huonekunnalle.
Molemmissa tapauksissa on, Jumalan kannalta katsoen, löytynyt sekä nimi Israel että todellinen Israel, vaikka ne ihmisten silmissä ovat näyttäneet samalta; nimi ja todellisia jäseniä ei ole voitu selvästi erottaa ennenkuin heidän aikansa lopussa tahi elonkorjuu-ajassa, jolloin se totuus, jonka aika silloin on tullut ja joka silloin tuodaan päivänvaloon, toimittaa erottamisen ja ilmaisee ketkä ovat todellista, ketkä kuuluvat ainoastaan nimi-Israeliin. Luonnollisesta huoneesta sanoo Paavali: "Eivät kaikki ne, jotka polveutuvat Israelista [ovat sen nimisiä], ole silti Israel." (Room. 9: 6); ja Herramme antaa tunnustuksen samalle ajatukselle, kun hän Natanaelista sanoi: "Katso, todella israelilainen, jossa ei ole vilppiä", ja myöskin, kun hän elonkorjuu-ajalla erotti todelliset nimi-israelista ja nimitti edellisiä arvokkaaksi vehnäksi ja jälkimäisiä ainoastaan ruumeniksi — vaikka, suhteellisesti, vehnää oli ainoastaan kourallinen ja ruumenet käsittivät melkein kaikki, jotka kuuluivat siihen kansaan. Samanlaisessa tapauksessa ja samanlaisella kuvauksella esitetään hengellisen Israelin nimi- ja todellisia jäseniä evankelikautena; ja heidän erottamisensa on myös elonkorjuussa, evankelikauden lopulla. Silloin tulee ainoastaan vehnä, suhteellisesti pieni luku, "pieni lauma" — erotettavaksi hengellisen nimi-Israelin suurista joukoista, kun suuri enemmistö, joka on lusteita eikä oikeata vehnää, tulee hyljättäväksi arvottomina parhaimmalle suosiolle, johon he olivat kutsutut, eivätkä tule laskettaviksi Herran jalokivien joukkoon. — Room. 9: 27; 11: 5; Luuk. 12: 32; Matt. 3: 12; 13: 24—40.
Luonnollisen Israelin pää oli Jaakob, lisänimellä Israel (ruhtinas); ja hän perusti kahdentoista poikansa kautta sen huoneen, joka kantoi hänen nimeään, Jaakobin huoneen, Israelin huoneen. Niin on hengellisen huoneenkin: sen perustaja Kristus, perusti sen kahdentoista apostolinsa kautta; ja tämä huone kantaa myös perustajansa nimeä — Kristillinen Seurakunta. Aikaan nähden kutsui Jumala luonnollisen Israelin ensin, mutta mitä tulee suosioon ja toteutumisen aikaan nähden, tulee hengellinen Israel ensimäiseksi. Siten tulevat ensimäiset viimeisiksi ja viimeiset ensimäisiksi. (Luuk. 13: 30.) Raamattu osottaa selvästi näitä kahta Israelin huonetta, toinen, ollen Aabrahamin luonnollista siementä, toinen Jehovan — taivaallisen Isän — hengellistä siementä, jota Isää Aabraham esikuvasi.
Toiset tulevat sokeiksi tärkeille totuuksille sen kautta, että otaksuvat nimityksen "molemmat Israelin huoneet" tarkottavan luonnollisen Israelin molempia osastoja, maan jakamisen jälkeen, Salomonin pojan, Rehabeamin päivinä. Sellaisia tarvitsee ainoastaan muistuttaa siitä, että Baabelin vankeuden jälkeen, ennalleen asetettaessa Palestiinaan, kaikki israelilaiset, kaikista heimoista, jotka silloin olivat vankeina koko meedo-persialaisessa maailman valtakunnassa, siihen luettuna Syyria eli Babylonia, saivat vapauden palata omaan maahansa, jos niin tahtoivat. (Esra 1: 1—4.) Monet uskollisista israelilaisista kaikista heimoista, jotka pitivät arvossa Jumalan lupauksia pyhän maan ja pyhän kaupungin yhteydessä, palasivat eri kaupunkeihin Palestiinassa. Juudan heimo, pääheimo, jolla oli kuninkaan virka, ja jonka alueella Jerusalem, pääkaupunki, sijaitsi, otti tietysti johtavalla tavalla osaa sen ennalleen rakentamisessa; mutta tämän Baabelista palaamisen jälkeen ei Israel enää ollut jaettu kansa, vaan asui yhdessä kuten alusta, yhtenä ainoana kansana ja oli tunnettu samalla alkuperäisellä Israel nimellä. — Katso Neh. 11: 1, 20; Esra 2: 70.
Tästä huomautetaan uudelleen Uudessa Testamentissa. Herra ja apostolit puhuvat luonnollisesta Israelista niinkuin yhdestä kokonaisesta. Paavali sanoo, että Israel tavotteli, mutta että ainoastaan "jäännös" huomattiin arvolliseksi. (Room. 10: 1—3; 9: 27; 11: 5—12, 20—25; Apt. 26: 7.) Kun Herra sanoi, että hän oli "lähetetty [kaikkien, yhden ja saman] Israelin huoneen kadonneiden lammasten luokse"; mutta koska hän ei tahtonut sallia opetuslastensa mennä Palestiinan ulkopuolelle etsimään heitä (Matt. 10: 5, 6; 15: 24), on selvää, että ne, jotka elivät Palestiinassa, edustivat koko Israelia. Pietarikin puhuu luonnollisesta Israelista niinkuin yhdestä huoneesta; ja puhuessaan Israelin kansalle Jerusalemissa, sanoi hän: "Tietäköön siis koko Israelin huone", j.n.e. Jakob puhuu myös kahdestatoista sukukunnasta, niinkuin yhtenä kansana. (Apt. 2: 36; Jaak. 1: 1.) Monet kaikista heimoista asuivat Palestiinassa ja monet kaikista heimoista asuivat ympärillä olevien kansojen keskuudessa. Niinpä tapasi Paavali israelilaisia, joille hän saarnasi, melkein jokaisessa kaupungissa, jossa hän kävi Vähässä Aasiassa ja Italiassa, mutta heitä pidettiin aina samana kansana; ainoa toinen Israel oli hengellinen Israel.
Jumala teki erityisiä liittoja tahi lupauksia näille molemmille Israelin huoneille. Kaikki lupaukset luonnolliselle huoneelle olivat maallisia, kaikkien lupausten ollessa hengelliselle huoneelle taivaallisia. Vaikka lupaukset luonnolliselle Israelille olivat (ja vielä ovat) suurenmoisia ja kallisarvoisia, tunnetaan lupaukset hengelliselle Israelille "parempien lupauksien" ja "suurempien ja kallisarvoisempien lupauksien nimellä." (Hebr. 8: 6; 2 Piet. 1: 4.) Luonnolliselle huoneelle sanottiin: "Jos te nyt minun ääneni kuulette ja pidätte minun liittoni, niin olette minulle kallis omaisuus, kalliimpi kaikkia muita kansoja, sillä koko maa on minun; ja olette minulle papillinen valtakunta ja pyhä kansa." Ja vaikka koko Israel vastasi ja sanoi: "Kaikki mitä Herra puhunut on, me tahdomme tehdä" (2 Moos. 19: 5—8), eikä sittemmin pitänytkään liittoansa, tulevat kumminkin uskolliset heistä, jotka vakavasti ahkeroitsivat heikkoudessaan pitämään sitä, "päämiehiksi [ruhtinaiksi] kaikkeen maailmaan", Jumalan valtakunnan maallisen puolen jäseniä. — Katso I Osa, Luku 14.