Hengelliselle huoneelle sitävastoin kuuluu: "Rakentukaa itsekin hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan hengellisiä uhreja [sanaa hengellisiä uhreja sanan edessä tässä tekstissä (värs. 5) ei ole vanhimmassa kreikkalaisessa käsikirjoituksessa — Sinailaisessa. Että niin ollen onkin oikein, on aivan selvää, kun ajattelemme, ettei ole hengellisiä asioita, joita uhrataan, vaan maallisia tahi inhimillisiä etuoikeuksia, oikeuksia j.n.e.], jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia… Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, hänen omaisuudekseen tullut kansa, julistaaksenne sen täydellisyyksiä, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valoonsa; Te, jotka ennen ette olleet mikään kansa, mutta nyt olette Jumalan kansa." — 1 Piet. 2: 5, 9, 10.
Luonnollisella Israelilla oli, Jumalan määräyksestä, käsillä tehty todistuksen maja, joka itsessään, sekä kaikissa jumalanpalveluksissaan oli esikuvauksellinen. (Hebr. 9: 1, 2, 9, 10.) Mutta hengellisellä Israelilla on "oikea [vastakuvallinen] maja, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen." (Hebr. 8: 2.) Esikuvauksellisen majan palvelukseen oli määrätty esikuvauksellinen papisto, jonka päänä oli Aaron, joka kantoi esille esikuvauksellisia uhreja esikuvauksellisen kansan synneistä ja toimitti esikuvauksellisen puhdistuksen tahi vanhurskauttamisen vuosittain. Vastakuvauksellisella majalla on oma papistonsa, joka kantaa esille parempia uhreja (Hebr. 9: 23), jotka todellisesti ja ainaiseksi ottavat pois maailman synnit. Ja meidän Herramme Jeesus on tämän papiston pääpappi — tunnustuksemme [tahi järjestömme] Ylimmäinen pappi — ja Seurakunnan jäsenet, jotka ovat hänen ruumiinsa, ovat alipappeja. Koko nimiseurakunta ei ole tätä papistoa — vaan totinen Seurakunta, uskolliset Kristuksessa Jeesuksessa, jotka seuraavat suuren Ylimmäisen pappimme jälkiä uhraamisessa.
Toinen, silmiinpistävä piirre tästä Raamatussa huomautetusta vastaavaisuudesta esikuvana ja vastakuvana on, että molemmat Israelin huoneet (luonnollinen ja hengellinen) vietiin vankeuteen Baabeliin. Tämä tulee selvemmin näkyviin kun me seuraavassa luvussa ennätämme tarkastamaan "suurta Baabelia, joka on porttojen äiti." (Ilm. 17: 5, 6.) Tässä kiinnitämme vaan huomiomme vastakuviin. Luonnollinen Israel vietiin vankeuteen kirjaimelliseen Baabeliin, joka oli rakennettu kirjaimellisen Eufrat virran varrelle, kun sitävastoin evankelikauden salaperäinen eli vertauskuvallinen Baabeli, joka vei vankeuteen hengellisen Israelin, kuvataan sijaitsevan salaperäisen Eufratin varrella. Esikuvassa tulivat temppelin kultaiset astiat poisviedyiksi sananmukaiseen Baabeliin ja häväistyiksi siellä; vastakuvassa tulivat kallisarvoiset, jumalalliset (kultaiset) totuudet, jotka kuuluvat totisen temppelin, Seurakunnan, palvelukseen (1 Kor. 3: 16, 17; Hm. 3: 12) muutetuiksi kauvas pois paikoiltaan salaperäisen Baabelin väärentäminä ja väärin sovittamina. Niinkuin kirjaimellinen Baabeli on rakennettu Eufrat virran varrelle, joka oli sen rikkauden ja varallisuuden varsinainen avustaja, ja jonka kukistuminen tapahtui virran veden poisjohtamisen kautta. Samalla tavalla salaperäinenkin Baabeli sijaitsee monien vesien (kansojen ja kansakuntien) keskuudessa, on niiden kannattama, ja sen kukistuminen tulee ennustuksien mukaisesti sen kautta, että tuki ja kannatus, kansa johdetaan pois sen yhteydestä. — Hm. 16: 12.
Rinnakkaisia aikoja varjon ja todellisuuden — esikuvan ja vastakuvan välillä.
Nyt tulemme tämän esikuvauksellisen vastaavaisuuden ihmeellisimpään piirtoon, nim. ajankysymykseen, joka jokaisessa kohdassaan todistaa ja vahvistaa ne vuosiluvut, joita riemuvuodet ilmaisevat, samoin kuin ajanlasku ja ennustettu pakana-aikain päättyminen ilmottavat. Ja juuri siitä erityisestä syystä käsitellään tätä ainetta tässä, jotta tämän ihmeellisen rinnakkaisuuden varma vakuuttavaisuus lisäisi ja vahvistaisi Jumalan lasten uskoa ajankysymykseen hänen suunnitelmassansa, jota varten se ilmeisesti oli tarkotettu. — Hebr. 9: 9, 23; 10: 1.
Kaikista ennustuksista ja ajantodistuksista ei mikään ole niin silmiinpistävä ja vakuuttava kuin tämä. Mitä se opettaa, on hämmästyttävää, oman yksinkertaisuutensa tähden, ja tulee vakuuttamaan nöyrien sydämiä. Ei siinä kyllä, että luonnollinen Israel kaikkine uskonnollisine menoineen oli esikuvauksellinen, vaan oli juutalainen aika esikuva evankelisesta ajasta. Ne ovat aivan yhtä pitkät ja vastaavat toisiansa; niin että, jos me näemme ja käsitämme juutalaisen ajan, sen pituuden ja omituisuudet sen elonkorjuussa eli lopulla, saatamme tietää evankelikauden, sen vastakuvan, tarkan pituuden, ja voimme ymmärtää, mitä ja milloin meidän on odotettava evankelikauden elonkorjuussa. Mutta koettakaamme nyt osottaa tämä; sillä vaikka voisimmekin yleisien periaatteiden kannalta pitää tämän varmana ja sanoa, että koska eri tapauksilla juutalaisessa ajassa on vastaavaisuutensa evankeliajassa, niin pitäisi olla aikaankin nähden samalla lailla, niin ei Jumala kumminkaan ole jättänyt meitä otaksumaan tätä, vaan on hän selvästi, vaikka välillisesti, ilmottanut tämän meille.
Paavali sanoo meille, että Jumala sulki luonnollisen huoneen suosiosta hengellisen huoneen valitsemisen aikana; ja että kun hengellinen huone on tullut kokonaan valituksi, tulee Jumalan suosio palaamaan luonnolliselle huoneelle. Hän sanoo: "Sillä minä tahdon veljet [Seurakunnan eli hengellisen huoneen veljet] — jottette olisi itse mielestänne viisaita — ilmaista teille tämän salaisuuden, että [luonnollista, lihallista] Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka on kestävä kunnes pakanat täysilukuisina [Tätä lausetta 'pakanat täysilukuisina', ei ole sekotettava aikaisemmin esiintyneeseen 'pakanain ajat'. Pakanain ajat on se ajanjakso, jonka aikana pakanain, niinkuin on näytetty, on sallittu hallita maailmaa, kun 'pakanat täysilukuisina' tarkottaa täyttä lukua, joka tulee valittavaksi pakanoista täydentämään evankelista Seurakuntaa — joka 'jäännöksen' kanssa, joka on valittu israelilaisista, (apostolit siihen luettuina) tulee muodostamaan Kristuksen Seurakunnan, pyhän kansan, kuninkaallisen pappeuden, Jumalan valtakunnan, ja joille maan valtakunnat ja vallat tulevat annettaviksi.] ovat tulleet Jumalan valtakuntaan; niinkuin on kirjotettu: [Luvattu] Pelastaja on tuleva Siionista [joka on Kristushenkilö — meidän Herramme, pää, ja jäännös eli harvat uskolliset molemmista nimi-Israelin huoneista, jotka muodostavat hänen ruumiinsa, Seurakunnan], hän on poistava kaiken jumalattomuuden Jaakobista. Ja sillä tavoin on koko Israel pelastuva (sillä tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan), kun minä otan pois heidän syntinsä. Evankeliumiin nähden [korkeaan kutsuun nähden tänä aikana] he kyllä ovat vihollisia [hyljättyjä] teidän tähtenne [jotta teillä olisi etuoikeus ja perisitte parhaimmat, lupauksien hengelliset osat]; mutta valintaan nähden [jonka kautta he tulivat valituiksi saamaan erityisiä maallisia suosionosotuksia Jumalalta, jotka olivat luvatut heidän isälleen, Aabrahamille, ja hänen luonnolliselle siemenelleen], ovat he rakastettuja isien tähden; sillä armolahjojaan ja kutsumistansa Jumala ei kadu." On varmaa, että mitä Jumala on luvannut, se tulee täytettäväksi. Tietäen lopun alunpitäen, ei Jehova milloinkaan tehnyt sellaista liittoa, jota hän olisi tarvinnut tahi tahtonut rikkoa. Tässä ennustuksessa antaa apostoli meille viittauksen evankelikauden pituudesta näyttämällä, että se alkoi luonnollisen Israelin hylkäämisellä ja että se tulee päättymään sen ennalleenasettamisella suosioon. Jos me yhdistämme Paavalin ja Pietarin lausunnot (Room. 11: 27 ja Apt. 3: 19, 20) saamme nähdä, että aika suosion palaamiselle Israelille tulee olemaan ennalleenasettamisaikojen alkupuolella, Herramme toisessa tulemisessa. Paavali sanoo, että suosion palaaminen Israelille tapahtui kun Jumala ottaa pois heidän syntinsä, jonka Pietari sanoo hänen tekevän virvotuksen — eli ennalleenasettamisen aikoina, jotka tulevat silloin, kun Herramme tulee toistamiseen, kun eivät taivaat enää kauvemmin pidätä häntä.
Vuosiluvun Herramme toiselle tulemiselle ja ennalleenasettamisaikojen alkamiselle olemme jo näyttäneet olevan 1874. Meidän on sentähden odotettava näkevämme merkkejä Jumalan suosion palaamisesta luonnolliselle Israelille, kohta vuoden 1874 jälkeen; ensimäisenä kohtana ennalleenasettamistyöstä. Ja toden totta me olemme nähneet suosion alkaneen palata heille. Jokainen uusi esimerkki Israelin sokeuden poistumisesta ja Jumalallisen suosion palaamisesta heille on, katsottuna apostolisen sanan valossa, uusi todistus siitä, että evankelikausi on loppumaisillansa, ja että "pieni lauma" on melkein täysilukuinen. Mutta meillä on vielä sen lisäksi todistuksia, jotka ilmaisevat tarkan vuosiluvun, jolloin suosio on palaava Israelille. Niin paljon olemme ainoastaan nähneet, että ajanmäärä luonnollisen Israelin hyljätylle tilalle, on erityisen suosion määrä muille, tarkottaen kutsua toisia (pakanoita) olemaan kanssaperillisiä Kristuksen kanssa, joka kutsu päättyy ennalleenasettamisaikojen alussa; mutta ei kuitenkaan, (kuten toiset ennustukset osottavat) heti tämän ajan alettua.
Mutta pysähdy hetkiseksi — älköön mitään väärinkäsitystä syntykö tästä kohdasta; kun kutsu korkeaan etuoikeuteen saada tulla Seurakunnan jäseneksi, Kristuksen morsiameksi ja kanssaperilliseksi lakkaa, ei sillä suinkaan ole sanottu, että on varmaa, että kaikki, jotka ovat saaneet kutsun, sentähden olisivat arvollisia tulemaan valituiksi; "sillä useat ovat kutsutut, mutta harvat valitut", syystä, että ainoastaan harvat täyttävät kutsumuksen ehdot. Eikä se myöskään sisällä, ettei muita armonetuuksia tarjottaisi niille, jotka eivät enää sen jälkeen saa korkeaa kutsua. Asia on niin, että kun tämä "korkea kutsu" lakkaa, niin se on siksi, että aikakausien suunnitelman suuri Perustaja on saanut melkein valmiiksi sen osan suunnitelmastaan, joka oli aijottu suorittavaksi evankelikautena — nim. evankelisen Seurakunnan, Kristuksen morsiamen, valitsemisen. Kaikkia ihmisiä ei kutsuttu tähän korkeaan kunniaan. Erityisesti ilmotetaan meille, että Jumalan aikomus oli valita tätä tarkotusta varten ainoastaan rajotettu määrä, "pieni lauma", verrattuna ihmissuvun joukkoihin. Kun kylliksi monta on kutsuttu ja kutsumisen aika menee umpeen, eikä enää ole soveliasta pidentää tätä kutsua toisiin, tulee yhä olemaan mahdollista niille, jotka jo ovat kutsutut ja jotka ovat ottaneet kutsun vastaan, tehdä kutsumuksensa ja valitsemisensa lujaksi, uskollisesti vaariinottamalla liittonsa, joka sisältää kokonaisen vihkiytymisen Jumalalle kuolemaan asti; ja tulee heille myös yhä edelleen olemaan mahdollisuuksia epäonnistumaankin tässä. Tämä kutsu, joka välttämättömästi päättyy, kun tarpeellinen määrä on tullut kutsutuiksi, joista suosittu "pieni lauma", "Kristuksen ruumis", täydennetään, ei likimainkaan ole Jumalan rakkauden, suosion ja kutsumisen rajana. Sen päättyminen tulee ainoastaan sulkemaan taivaallisen eli "korkean kutsun." Sillä kun tämä kutsu päättyy, kun tämä ovi tilaisuuteen ja suosioon suljetaan, alkaa toinen ovi auveta — ovi mahdollisuuteen ja tilaisuuteen astua pyhyyden tielle, ja sillä kulkea eteenpäin — ei jumalalliseen luontoon, johon evankelinen Seurakunta kutsuttiin, vaan ijankaikkisesti kestävään elämään ja täydellisyyteen ihmisinä. — Katso I Osaa, lukuja 10 ja 11.
Mutta me tahdomme nyt käsitellä tarkkaa vuosilukua suosion palaamiselle Israelille, joka näyttää tarkan ajan taivaallisen kutsun päättymiselle — jonka vuosiluvun jälkeen Israel alkaa vähitellen nähdä ja saada todistuksia yhä suuremmassa määrässä jumalallisen suosion palaamisesta ja josta vuosiluvusta myös Jumalan kutsu taivaallisiin kunniapaikkoihin tulee lakkaamaan, ja ainoastaan ne, jotka jo ovat kutsutut, tulevat omaamaan etuoikeuden tämän palkinnon voittamiseen uskollisuutensa kautta elämän loppuun asti. —