Siten näkee, että Seurakunta lihassa (Kristushenkilö lihassa — Pää ja ruumis) on kirkkauden Seurakunnan, Jehovan voidellun, Elija tahi edelläkävijä. Ei nimiseurakunta, vaan oikea vihkiytynyt Seurakunta, joka haudan tuolla puolen tulee olemaan suuri Voideltu Lunastaja, — juuri tämä muodostaa Elijan. Sen kutsumus on rangasta eksytyksiä ja syntiä ja viitata kirkkauden valtakuntaan. Herramme Jeesus ja apostolit ja sen jälkeen kaikki uskolliset Kristuksessa Jeesuksessa, kuuluvat tähän suureen vastakuvaukselliseen Elijaaseen, profeettaan tahi opettajaan — samaan luokkaan, (Pää ja ruumis), joka piankin on muodostava kirkkauden Kuninkaan. Se työ, jota seurakunta nyt toimittaa, on ainoastaan valmistus tulevaa työtä varten mikäli se koskee maailman reformeeraamista (uudistamista). Kuninkaallisessa asemassaan on Seurakunta tekevä maailman puolesta sen, mitä se ei onnistunut tekemään Elijaana, opettajana.
Älköön meitä käsitettäkö väärin: me olemme tätä ennen osottaneet, ettei ole ollut Jumalan suunnitelman mukaista käännyttää maailmaa evankelikautena. Hänen tarkotuksensa ei ollut sellainen, vaan hänen aikomuksensa oli ainoastaan, että Seurakunnan valitseminen ja koetteleminen tapahtuisi nyt ja maailman siunaaminen Seurakunnan, Kristushenkilön kautta tapahtuisi tätä seuraavassa aikakaudessa. Siinä ei ole mitään ristiriitaa kun sanomme, että Elija (Kristus lihassa) on koettanut käännyttää maailmaa ja epäonnistunut siinä, paitsi mitä osittaisiin uudistuksiin tulee; sillä vaikka Jumala tiesi ja ennakolta sanoi, että tehtävämme maailmassa enimmäkseen epäonnistuisi paitsi pienen lauman valitsemisessa, antoi hän kumminkin Herramme kautta tehtäväksi koettaa kääntää maailmaa, kun tämä sanoi: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille", koska hän tiesi näillä ponnistuksilla olevan hyvän vaikutuksen meihin itseemme. Koska tunnemme hänen ennustaneen nykyistä epäonnistumistamme, mutta tulevaa menestystämme, voimme iloita silloinkin kun näemme, miten me kuluneina kahdeksanatoista vuosisatana olemme verrattain epäonnistuneet, tietäen, ettei todellisen Elija-luokan työ ole ollut turhaa, vaan on saanut palvella jumalallista tarkotusta kehittämällä todellista Seurakuntaa, todistaen maailmalle — joka todistus tulee olemaan hyödyksi maailmalle määrättynä aikana.
Johannes Kastaja ei ollut todellinen maahan palannut Elija, eikä Seurakuntakaan sitä ole; mutta samoin kuin oli totta, että Johannes toimitti Elija-tehtävän Israelille (Luuk. 1: 17), valmistaakseen heitä, ja esitti Herraa lihassa, niin on tämä myös totta Seurakunnasta — se toimittaa ennustetun Elija-tehtävän maailmalle "Elijan hengessä ja voimassa" ja ilmottaa Herramme toista tulemista melkein samoilla sanoilla, joita Johannes käytti ensimäisessä tulemisessa: "Keskellänne seisoo se, jota te ette tunne. Hän on se, joka minun jälkeeni tulee, joka minun edelläni on ollut." — Joh. 1: 26, 27.
Kaikki eivät voineet ottaa vastaan Johanneksen todistusta, tai käsittää, että hän oli edelläkävijä Kuninkaalle lihassa. Jos he olisivat käsittäneet sen, olisivat he sen kautta valmistuneet ottamaan vastaan Jeesusta Messiaksenansa. Kaikille niille, jotka hyväksyivät Johanneksen sanoman ja ottivat vastaan sen ja ottivat todella vastaan Kristuksen, teki Johannes oikean Elija-tehtävän. Niinkuin Herramme sanoi heille Johanneksesta (Matt. 11: 14): "Jos tahdotte uskoa: Hän on Elijas, joka oli tuleva"; vaikkakaan Johannes ja hänen tehtävänsä, eivät täydellisesti täyttäneet ennustusta Elijaasta, niinkuin ei Herrammekaan lihassa täyttänyt kaikkea mitä oli ennustettu Messiaksesta. Hän oli kaikille, jotka saattoivat ottaa vastaan hänet, Jehovan Voideltu, vieläpä ennenkuin hän oli edes päättänyt uhritointansa, tahi tullut kirkastetuksi tahi palannut toimittamaan suurta virkaansa Messiaksena tahi Lunastajana. Johannes itse, ensimäisessä tulemisessa, oli todella jossain määrin kehitys siitä esikuvasta, joka alkoi Elija henkilössä ja tehtävässä; ja Johanneksen tehtävä ensimäisessä tulemisessa esikuvasi Seurakunnan lopputehtävää toisessa tulemisessa. Tämän jäsenet, Kristuksen jalat lihassa — Elijaan jalat — julistavat valtakuntaa. (Jes. 52: 7.) Niille, jotka "voivat vastaanottaa sen", ilmotamme kirkastetun Kristushenkilön valtakunnan käsissä olevaksi; ja samoin olemme "niille, jotka voivat vastaanottaa sen", osottaneet ennustettua vastakuvauksellista Elijata. Luultavasti eivät toiset tule "vastaanottamaan sitä", vaan odottanevat edelleen, että joku yksityinen henkilö on tuleva täyttämään Malakian ennustukset, eivätkä niinmuodoin "tunne etsikkonsa aikaa", ennenkuin se suuri hädän päivä palaa niinkuin uuni.
Siis huomaa, että Elijan (Kristus-henkilön lihassa) epäonnistuminen käännyttäessään ja ennalleenasettaessaan maailmaa oli yhtä paljon ennakolta aavistettu seuraus kuin Johanneksen epäonnistuminen Israelia käännyttäessänsä. Siitä huolimatta tulee kumminkin sama Elija-luokka, kirkastettuna ja puettuna vallalla, tuhatvuotiskautena, siunaamaan ja opettamaan maailmaa ja asettamaan ennalleen kaikki, niinkuin on luvattu kaikkien pyhäin profeettain suun kautta (Apt. 3: 19—21); ainoastaan nimeen ja yhtäläisyyteen nähden tulee Elija-esikuva lakkaamaan maallisen kilparatamme päätyttyä. Sopusoinnussa tämän kanssa olivat Herramme sanat vastaukseksi opetuslasten kysymykseen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Elijan pitää tulla ensin?" Herramme ei vastauksessaan anna täydellistä selitystä siitä, että Elija oli esikuva ja Johannes oli sen jatkona ja samalla kertaa sen esikuvauksellinen täyttymys, j.n.e., — asioita, joita opetuslapset eivät silloin olleet valmistuneet ymmärtämään ja joiden ymmärtämiselle ei ollut aikakaan silloin tullut; ja Herramme lisää sentähden, osottaessaan Johanneksen epäonnistumista täyttäessään osaksi ennustusta: "Elija kyllä [vanhimmat käsikirjotukset jättävät pois sanan ensin] tulee ja asettaa kaikki kohdalleen." (Matt. 17: 11.) Nähtävästi oli hänellä mielessä oma ihana tehtävänsä tulevana aikana, kun hän on yhdistettynä kirkastetun "ruumiinsa" kanssa, jonka evankelikausi oli valitseva ja koetteleva. Hänen katseensa tunki esiripun taakse, tuhatvuotiskauteen, ja hän näki Elija-luokan otetuksi ylös tulisissa vaunuissa suuressa kirkkaudessa ja voimassa — henkisesti korotettuna.
Naista käytetään kuvana, kun on kysymys Seurakunnasta yksin, erotettuna Herrastaan ja Päästään. Erotettuna ja erillään Herrastansa, Yljästä, on hän kihlattu neitsyt. Mutta tässä tapauksessa käytetään kuvana miestä, Elijata, koskei se tehtävä, jota esikuvataan, ole Seurakunnan tehtävä erotettuna Herrastansa, vaan molempien yhteinen tehtävä. Herramme oli Seurakunnan edelläkävijä lihassa ja (Elija-henkilön) pää yhtä varmasti kuin hän on voittavan Seurakunnan — Kristus-henkilön — pää. On useita toisia tapauksia, jolloin miestä käytetään kuvana, kun molempien — Kristuksen Jeesuksen ja hänen ruumiinsa, Seurakunnan — yhteistä tehtävää esikuvataan: esimerkiksi Aaron ja kaikki hänen jälkeläisensä ylimmäispapillisessa virassa esittivät Herraa, ja alipapit hänen ruumiinsa jäseniä; Melkisedek esitti samalla tavalla koko ruumista kirkkaudessa; samoin Mooses, David ja Salomo. Niinmuodoin on Raamatun kanssa sopusoinnussa käyttää Elijata kuvana esittämässä Kristuksen ja seurakunnan yhteistä tehtävää.
Jos ajattelemme sitä luokkaa, jota Elija kuvasi, miten selvän kaunopuheinen olikaan se "näky", jonka Herra salli kolmen opetuslapsen nähdä kirkastusvuorella. (Matt. 17: 1—9.) Se oli näky, joka koski tulevaa valtakuntaa, sanoo meille Pietari (2 Piet. 1: 16—18). Herramme, kirkastettuna, esiintyi säteilevänä heidän silmissään, Mooseskuvan esittäissä Moosekselaista eli laki-armotaloutta ja Elija kuvan esittäissä evankelista- tahi kristillistä armotaloutta. Molemmat taloudet tähtäävät ja osottavat ja puhuvat Kristuksen uhrista ja kärsimyksestä ja siitä kirkkaudesta, joka on tuleva.
Ennenkuin jätämme tämän aineen, tahdomme osottaa muutamia piirteitä ja tapauksia profeetta Elijan, esikuvan, elämässä ja verrata niitä Seurakunnan, vastakuvauksellisen Elijan, historiaan, yhtäläisyyksiin, jotka varmastikin tulevat hämmästyttämään kaikkia, jotka eivät ole niitä ennen huomanneet. Että vertaus tulisi havainnolliseksi, asetamme nämä yhtäläisyydet rinnakkaisiin sarakkeisiin.
Nämä yhtäläisyydet ovat silmiinpistävät eivätkä ole satunnaisia. Ja se seikka, että Elija oli tuleva ennen sitä suurta päivää, ja että me nyt Seurakunnassa olemme löytäneet vastakuvauksellisen Elijan, johon profeetta Malakia viittasi, on pidettävä uutena todistuksena siitä, että aika on käsissä — että Herran suuri päivä on tullut. Mutta paitsi tätä on tässä esikuvassa toisien raamatunpaikkojen todistamia viittauksia, jotka ovat aijotut pyhien opastamiseksi ja valmistamaan heitä toimittamaan tehtävänsä hyvin ja vahvistamaan ja ylläpitämään heitä sinä myrskyisenä päivänä, joka jo on aivan käsissämme.
Meitä ei ollenkaan haluta kuvata synkkää taulua: mieluummin tahtoisimme ajatella ja osottaa sitä ihanuutta, joka seuraa suurta vihan päivää, ja sarastavan tuhatvuotispäivän iloja, kuin kaikkea masentavaa lähimmässä tulevaisuudessa, joka käy täydellisen auringon nousun edellä. Mutta on tärkeää, että pyhiä ainakin jossain määrin edeltäkäsin varotetaan kohtaavista tapauksista, etteivät he niiden sattuessa kauhistuisi tahi joutuisi epätoivoon, vaan, edeltäkäsin varustettuina, kykenisivät ottamaan vastaan niitä; ja myöskin että täydellisemmin voisivat antaa arvoa niille siunauksille, joista he nykyään nauttivat, että he kaikella ahkeruudella toimisivat, niin kauvan kun on päivä; sillä tulee yö [paljon pimeämpi aika verrattuna nykyseen, jota kutsutaan päiväksi], jolloin ei kukaan voi tehdä työtä. — Joh. 9: 4.