Nykyinen pieni hetki, ennen rajuilmapilvien puhkeamista maailman yli on suuressa määrässä sopiva aika Elija-luokan työlle ja vastaa myötäkäymisen päiviä sekä Elijan että Johanneksen elämässä. Se on sopiva aika henkilölliselle kasvamiselle armossa ja tiedossa kuin myös totuuden levittämiselle — suotuisin aika, mitä koskaan on tunnettu. Miten aikaset totuuden etsijät, berealaiset esimerkiksi, olisivatkaan iloinneet sellaisista apuneuvoista, joita me nyt omistamme täydellisissä ja painetuissa rinnakkaisraamatuissa, konkordansseissa (aakkosellisissa selityskirjoissa kaikkiin Raamatun sanoihin), historiallisissa teoksissa, encyklopedioissa (yleistieteissä), sanakirjoissa ja muissa arvokkaissa apu-teoksissa, joita myydään sellaisiin hintoihin, että niitä voidaan hankkia, ja jotka ovat maksuttomasti käytettävinä yleisissä kirjastoissa, keskinkertaisissakin kaupungeissa. Ja tähän kaikkeen tulee vielä lisäksi sarastavan tuhatvuotispäivän enenevä valo ja kaikkien luokkien kyky ymmärtävällä tavalla lukea ja ajatella omasta puolestaan. Sellaisilla apuneuvoilla ja sellaisien asianhaarojen vallitessa saattaa oppia Jumalan sanasta ja suunnitelmista enemmän yhdessä päivässä kuin ennen oli mahdollista oppia koko vuodessa epäsuotuisempina aikoina. Eikä myös milloinkaan ole ollut aikaa, joka olisi ollut niin suotuisa kristilliselle toiminnalle, tahi joka niin olisi innostanut kristilliseen ahkeruuteen ja tarmokkaisuuteen kuin tämä aika on tuolle ihanalle elonkorjuu-sanomalle Herran läsnäolosta ja iloselle ilmottamiselle lähenevästä valtakunnasta.
Jos me tahdomme matkustaa paikasta paikkaan tapaamaan uskovaisia, voimme ennättää yhtä paljon viikossa, kuin Paavali olisi ennättänyt kuukaudessa, tahi pitemmässä ajassa, ja paljoa mukavammin. Jos me tahdomme saarnata Sanaa suullisesti, voimme tehdä sitä kenenkään meitä hätyyttämättä tahi peljästyttämättä (Sefanja 3: 13); ja me elämme ajassa, jolloin kansain joukot voivat lukea ja kirjottaa, jota ainoastaan hyvin harvat saattoivat tehdä entisinä aikoma, ja jolloin painettu evankeliumi on halpahintaista, mukavaa ja usein vaikuttavampaa kuin suulliset esitelmät. Altis sydän saattaa siten saada aikaan paljo enemmän kuin Akvila ja Priskilla saattoivat tavallansa ja heidän ajallansa samoilla ponnistuksilla. Me saatamme saarnata sekä painattamalla että kirjottamalla meidän aikamme ihmeellisien postijärjestelmien kautta, ystäville ja tuntemattomille ympäri koko maailmaa, ja melkein maksuttomasti.
Mutta apostoli vakuuttaa, tarkottaen nimiseurakuntaa viimeisinä päivinä, että "on tuleva aika, jolloin eivät kärsi tervettä oppia". (2 Tim. 4: 3.) Vaikka tämä sana nyt on tosi samalla tavalla kuin se vuosisatojen kuluessa on ollut tosi, tulee se kumminkin saamaan paljon vahvemman ja selvemmän toteutumisen tulevaisuudessa. On totta nyt, ettei nimikirkko kärsi saarnaajia, jotka ovat välinpitämättömiä heidän uskontunnustuksistaan ja "saarnaavat Sanaa", "kaiken Jumalan neuvon" [koko Jumalan suunnitelman]; vaan, koska "heidän korvansa syhyvät", rakastavat he inhimillisiä aprikoimisia kehitysopista, ja tieteitä, joita väärin siksi nimitetään, enemmän kuin Jumalan Sanaa. Ja kumminkin, kun eivät saata estää puhdasta oppia, kärsivät he sitä jossain määrässä — paljon suuremmassa määrässä kuin Rooma olisi kärsinyt sitä kukoistuksensa päivinä.
Vähää ennen niitä sanoja, joita olemme tässä esittäneet, viittaa apostoli suoraan vaarallisiin aikoihin tämän aikakauden viimeisinä päivinä (2 Tim. 3: 1—13) ja osottaa sitä pöyhkeyttä, nautinnonhalua ja hyvän ylönkatsomista, joka on sen ajan tunnusmerkkiä, sen muodollisuutta, ahneutta, ylpeyttä ja kiittämättömyyttä; ja hän selittää että (Seurakunnassa) pahat miehet ja (totuudesta) harhaan johtavat opettajat menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen muita ja itse eksyen viisasteluillaan. Ja koska apostoli erityisesti ajatteli ja kirjotti viimeisistä päivistä, eikä keskiajasta, olemme varmasti oikeutetut kysymään, eikö ainoastaan vähän matkan päässä edessämme ole aika, näinä "viimeisinä päivinä", jolloin ei tervettä oppia missään suhteessa kärsitä tahi sallita.
Vaikka nyt on suuressa määrässä totta, ettei kenenkään sallita ostaa tahi myydä [tehdä kauppaa totuuden kanssa] tavallisissa kauppahalleissa tahi synagoogoissa, paitsi niiden, joilla on pedon merkki tahi sen nimen luku (Ilm. 13: 17), ovat kokonaan vihkiytyneet kumminkin oppineet, että suuremmoiset muotitemppelit, joita kirkoiksi kutsutaan, eivät ole välttämättömämpiä evankeliumin saarnaamiselle nyt, kuin ne olivat apostolienkaan päivinä, ja etteivät mahtavat urut ja hyvin harjotetut laulukuorot ole välttämättömiä keinoja vetämään puoleensa kansan tarkkaavaisuutta; sillä nyt, niinkuin kristinuskon alkuaikoina, kuuntelee yleinen kansa mielellään evankeliumia katujen kulmissa, toreilla tahi jos se tulee painettuna postissa. Kysymys on: eikö tämä Ilmestyskirjan ennustus sisältäne jotain enemmän kuin mitä nykyaikana olemme kokeneet, ja eikö se Paavalin sanain mukaan sisällä, että aika on tuleva, viimeisinä päivinä, jolloin tervettä oppia ei ollenkaan kärsitä? Eiköhän kokemuksemme tässä suhteessa tulle jossain määrin olemaan sama, kuin Johannes Kastajan (esikuvan), joka heitettiin vankeuteen? Toisin sanoen: mitä saatamme odottaa nykyisen, verrattain suotuisan ajan — vaikkei sekään ole ilman vaikeuksia — ja tulevan onnellisen vastustamattoman vanhurskauden ajan välillä? Tuleeko aika edelleenkin olemaan niin suotuisa kuin nykyinen on työlle viinimäessä — tahi suotuisampi tai vähemmän suotuisa? Tarkatkaamme mitä nämä esikuvat opettavat; sillä koska Herramme suuntaa huomiomme niihin, olemme oikeutetut pitämään esikuvauksellisena mitä ikinä tapaamme joko Elijan tahi Johanneksen elämässä ja kokemuksessa, joka hyvin näyttää sopivan yhteen Seurakunnan kokemuksen kanssa ja todistavan sen tulevaa maallista kulkua.
Elija erosi tämän maallisen elämän vaiheista tulisissa vaunuissa; joka kuvasi sitä hengellistä ihanuutta ja korotusta, joka maallisen kilpajuoksun päättyessä odottaa niitä Seurakunnan jäseniä, jotka ovat jälellä ja elävät viimeisinä päivinä. Mutta meidän on myös muistettava, että hänen poisottamisensa tapahtui tuulispään tahi myrskyn kautta; ja myrsky on hädän esikuva samoin kuin tuliset vaunut kuvaavat voittoa ja ihanaa pakoa hädästä.
Johannes Kastajan viimeisten kokemuksien tunnusmerkkinä on vielä selvempi hädän piirre. Vaikka kansa ei totellut häntä (Matt. 17: 12), niin tunnustettiin hänet vähän aikaa Jumalan palvelijaksi ja profeetaksi (Joh. 5: 35); mutta sitten kun hän oli ilmottanut Messiaksen läsnäolon, alkoi hänen vaikutuksensa pian vähetä, niinkuin hän oli todistanut käyvän, kun hän sanoi Kristuksesta: "Hänen on kasvettava, mutta minun tulee vähetä". Niin on oleva tämänkin ajan lopussa: Johannes-luokan (Elija-luokan) tehtävä päättyy ilmottamalla, että taivaanvaltakunta on käsissä, ja että Kuningas on läsnä. Tämä on nyt tapahtumaisillansa; ja Johanneksen todistus kelpaa sanasta sanaan ja samalla voimalla nyt Herramme toisen tulemisen aikana: "Keskellänne [läsnä] seisoo se, jota ette tunne", "hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan; mutta ruumenet hän polttaa sammumattomalla tulella" — suuren hädän aika — Joh. 1: 26; Matt. 3: 12.
Samoin kuin Johannes väheni — kun hänen erityinen tehtävänsä, sanomansa esiintuominen, oli suoritettu — samoin on Seurakuntakin lihassa vähenevä, kun sen viimenen sanoma on esitetty, kunnes sen viimenen jäsen on laskenut vihkiytyneen elämänsä alttarille ja mennyt esiripun kautta kirkkauteen ollakseen sen jälkeen ihanan, hallitsevan Kristushenkilön jäsen. Niinkuin Johannes sanoi, että Jeesuksen tuli kasvaa, voimme mekin nyt, kun todellista valtakuntaa ollaan pystyttämäisillään, luottamuksella sanoa, että Kuningas on läsnä, ja että hänen valtakuntansa tulee kasvaa, kunnes se täyttää maan. Ja Johanneksen ilmotus "elonkorjuusta" — vehnän korjuusta ja akanain yli tulevasta hädästä — saa myös vastaavan täyttymisen nykyisessä ajassa.
Johannekselta riistettiin vapaus kohta senjälkeen, kun hän oli esittänyt sanomansa, ilmotettuaan tuosta Läsnäolevasta ja hänelle uskotusta tehtävästä; ja hänet heitettiin vankeuteen, kun hän oli nuhdellut kuningasta luvattomasta yhteydestään naisen kanssa (Matt. 14: 4). Ja vaikka uskolliset Jumalan lapset usein ovat osottaneet, että yhteys Seurakunnan ja valtiomahdin välillä ei ole paikallansa ja että sitä Raamatussa kutsutaan aviorikokseksi (Ilm. 17: 5), ja vaikka maailma suureksi osaksi on vetäytynyt pois Seurakunnista, jatkuu kumminkin yhteys, ja Raamattu näyttää viittaavan, että lähestyvän hädän aikana nimikirkot [tai seurakunnat], oman tunnustuksensa mukaan Kristuksen neitsyeet, tulevat seisoman maan kuninkaiden puolella ja yhtyvät heihin; ja totinen Seurakunta tulee esikuvansa, Johannes Kastajan, lailla olemaan kansalle vastenmielinen ja siltä tulee riistettäväksi vapaus uskollisuutensa ja eksytyksien vastustamisen ja tuomitsemisen tähden.
Johannesta samoin kuin Elijatakin, vainosi nainen — jolloin kuningas palveli asiamiehenä ja aseena: totiselle Seurakunnalle on käynyt kuten sen esikuville ja samalla tavalla tulee epäilemättä käymään sen kanssa tulevaisuudessakin — jolloin naista esittää nimiseurakunta ja kuningasta maalliset hallitukset. Eikä siinä kyllin, että ennustus osottaa likempää yhteyttä näiden kahden välille, kuin mikä nyt on olemassa, vaan jokainen tarkkanäköinen tarkastaja saattaa nähdä, että pääasiallisin nostovipu, jota kuninkaallinen ylimystö käyttää hyväkseen joukkoja hallitessaan, on se taikausko, että Jumala on määrännyt nämä "suuret miehet", vaikka usein ovatkin heikkolahjasia ja paheellisia, hallitsemaan heitä; ja että kapinaan nouseminen hirmuvaltaa ja vääryyttä vastaan sekä oikeuden, vapauden ja yhdenvertaisuuden oikeuksien vaatiminen on Jumalan tahdon vastustamista. Niinmuodoin käy hallituksien ja kirkkojen pyrkimys julkista tahi salaista yhtymistä kohti keskinäiseksi menestymiseksi tulevassa rajuilmassa.