Jos on selvillä kreikkalaisen teos sanan laajakantoisuus, näkee kohta, että apostolin lausunto Antikristuksesta — että hän tulee asettumaan Jumalan temppeliin esiintyen Jumalana — ei välttämättömästi merkitse, että Antikristus koettaisi kohottautua Jehovan yli, tahi edes asettua Jehovan paikalle. Se sisältää yksinkertaisesti sen, että hän tulee esiintymään uskonnollisena hallitsijana harjottaen valtaa toisten uskonnollisten johtajien yli, väittäen itsellänsä olevan hallitsijaoikeuden. Vieläpä kohottaa hän itsensä seurakunnassa, joka on Jumalan totinen temppeli, väittäen omistavansa vallan ja herruuden sen ensimäisenä ja valtuutettuna johtajana ja toimien sen mukaisesti. Kun kreikan kielessä teos sanaa käytetään Jehovan erisnimenä, on sillä tavallisesti määrätty artikkeli, mutta yllämainituissa raamatunpaikoissa, jotka tarkottavat toisia Jumalia, ja kysymyksessä olevassa tekstissä (2 Tess. 2: 4), joka tarkottaa Antikristusta, ei ole sellaista määräystä.

Kun näkee tämän selvästi, on suuri loukkauskivi raivattu tieltä pois, ja silloin on valmis etsimään tämän ennustuksen toteutumista oikeassa suunnassa: huomata Antikristus, mutta ei sellaista, joka väittää olevansa Jumala, vaatien itseänsä sellaisena palveltavaksi, vaan sellainen, joka väittää olevansa kirkon ensimäinen, ylin opettaja, siten riistäen kunnian Kristukselta, joka on Jumalan määräämä Pää, Herra ja Opettaja.

Hyvin omituista on myös sekin, että ne, jotka käsittävät synnin ihmisen kirjaimellisella tavalla, ylipäänsä kuuluvat niihin, jotka uskovat että hän tulee ennen tuhatvuotista valtakuntaa, ja tarkkaavat ja odottavat Herran tulemista nyt minä hetkenä tahansa. Miksi eivät kaikki saata nähdä mitä Apostoli tarkottaa, kun hän selvästi selittää, ettei Herran päivä, (hänen läsnäolonsa päivä) saata tulla eikä sitä ole odotettava ennen kun Synnin ihminen on ilmestynyt? Tarvittiin yli neljäkymmentä vuotta entisen juutalaisen temppelin rakentamista varten ja varmasti tarvittaisiin ainakin kymmenestä kahteenkymmeneen vuoteen rakentaakseen entistä ehompaa, uutta temppeliä Jerusalemiin, jonne he odottavat kirjaimellisen ihmisen asetettavaksi ja siellä palveltavaksi Jumalana. Miksi sitten ne, jotka uskovat näin, odottavat Herran tulevan nyt millä hetkellä tahansa? Sellainen ajatus ei pidä yhtä enemmän järjen kuin Apostolin ennustuksenkaan kanssa. Johdonmukaisuus vaatii että he joko herkeävät odottamasta Herran tuloa millä hetkellä tahansa taikka herkeävät odottamasta tulevaa Synnin ihmistä; sillä Herran läsnäolon päivä ei saata tulla ennenkuin luopumus (apostasia) on tapahtunut ja ennenkuin Synnin ihminen on kehittynyt ja ilmennyt tästä luopumuksesta.

Mutta kun saamme oikean käsityksen apostolin sanoista ja oikeat käsitykset Herramme tulemisen tavasta emme tapaa mitään epäjohdonmukaisuuksia ja ristiriitaisuuksia, vaan vakuuttavan sopusoinnun ja yhtäpitäväisyyden. Ja sellaista mielipidettä lähdemme tässä nyt esittämään. Sen raamatullisuutta on lukijan itsensä koeteltava.

Ne erilaiset nimitykset, joita annetaan tälle järjestelmälle, ovat ilmeisesti esikuvauksellisia. Ne nimitykset eivät ole sellaisia, jotka tarkottavat ketään yksityistä henkilöä, vaan kuvaavat turmeltuneen uskonnollis-porvarillisen yhteiskunnan luonnetta, joka on kehittynyt nimikristillisessä seurakunnassa ja joka sen kautta, että on kavalasti vastustanut Kristusta, Päätä, ja hänen todellista Seurakuntaansa, hänen ruumistaan, hyvällä syyllä ansaitsee Antikristuksen nimen. Sellainen järjestelmä saattoi toteuttaa kaikki ennustukset Antikristuksesta tai Synnin ihmisestä, kun sitävastoin yksityinen ihminen ei olisi voinut sitä. Sitäpaitsi on ilmeistä, ettei antikristillinen järjestelmä ole mikään pakanallinen oppijärjestelmä, kuten muhamettilaisuus tahi bramanismi; sillä kristillinen seurakunta ei ole milloinkaan ollut sellaisen järjestelmän alaisena, eikä yksikään näistä järjestelmistä johda alkuansa Kristillisestä Seurakunnasta. Ne ovat nyt ja ovat aina olleet riippumattomia kristillisestä Seurakunnasta.

Sen järjestelmän, joka täysin vastaa annettua henkeyttämää kuvausta, täytyy olla tunnustukseltaan kristillisen ja sisältää suuren enemmistön sellaisia, jotka sanovat olevansa kristittyjä. Ja sen on oltava järjestelmä, joka johti alkunsa oikean kristillisen uskon apostasiasta eli luopumisesta — sitäpaitsi sellaisesta luopumisesta, joka oli salainen ja peitetty, kunnes asianhaarat suosivat sen vallan anastamista. Sen salainen alkaminen tapahtui jo apostolien päivinä, — muutamien opettajien halussa olla suurimmat.

Emme tarvitse etsiskellä kauvan löytääksemme luonnetta, joka täydelleen täyttää kaikki vaatimukset; luonnetta, jonka historia, sellaisena kuin maalliset aikakirjojenkirjottajat ja sen omat lumotut palvelijatkin sen esittävät, on pilkusta pilkkuun yhtäpitävä profeetallisien kuvauksien kanssa Antikristuksesta. Mutta kun me väitämme, että ainoa järjestelmä, jonka historia sopii yhteen näiden ennustuksien kanssa, on paavikunta, älköön meitä käsitettäkö väärin, niinkuin me sillä tahtoisimme sanoa, että jokainen roomalais-katolilainen tunnustaja on synnin ihminen; tahi papit, taikka edes roomalaisen kirkon paavitkaan ovat, tai ovat olleet, Antikristus. Ei kukaan yksityinen ihminen ole se Antikristus, se "Synnin ihminen", jota ennustuksessa kuvataan. Paavit, piispat ja muut, ovat korkeintaan osia eli jäseniä antikristillisessä järjestelmässä. Samoin kuin kaikki kuninkaalliset papit ovat ainoastaan jäseniä totisessa Kristushenkilössä, Jeesuksen ollessa päänä, ja samalla tavalla kuin he nykyisessä tilassaan yhdessä muodostavat vastakuvallisen Elijan, vaikkei kukaan yksityinen heistä ole Elija tahi se Kristus, joka on ennustettu. Huomaa edelleen, ettei Rooman kirkko, pelkkänä kirkollisena järjestelmänä, ole Synnin "Ihminen" eikä sitä milloinkaan ole kuvattu ihmisenä s.o. miehisenä olentona. Päinvastoin on aina nainen se kuva, jota käytetään esittämään päästään ja herrastaan eronnutta seurakuntaa tahi kirkkoa. Totisen Seurakunnan kuvana on "puhdas neitsyt", kun luopunutta Seurakuntaa, joka on poikennut alkuperäisestä puhtaudestaan ja uskollisuudestaan Herraansa kohtaan, kuvauksellisesti kutsutaan "portoksi." Samoin kuin totinen "neitsyt" Seurakunta edelleen tulee olemaan sitä aikakauden loppuun asti, jolloin hän tulee yhdistettäväksi Herransa kanssa ja ottamaan hänen nimensä — Kristus — samalla lailla ei luopunut seurakunta ollut Antikristus tahi Synnin ihminen [s.o. mies] ennenkuin hän yhtyi herransa ja päänsä, paavin kanssa, joka tekeytyi Kristuksen sijaishallitsijaksi, ja tuli uskonnolliseksi vallaksi, jota väärin on nimitetty kristikunnaksi — joka merkitsee Kristuksen valtakuntaa.

Paavikunta on tämän väärän valtakunnan nimi, ja se perustettiin väärin sovitetulle totuudelle — sille totuudelle, että Seurakunta on kutsuttu olemaan kuninkaina ja pappeina Jumalan edessä ja hallitsemaan maan päällä. Mutta hallitsemisen aika ei ollut vielä tullut: evankelinen aika ei ollut määrätty tätä tarkoitusta varten, vaan Seurakunnan valitsemista, kehittämistä, järjestämistä, nöyryyttämistä ja uhripalvelusta varten, vaeltamaan Herransa jäljissä, odottaen kärsivällisesti ja kärsien siihen aikaan asti, joka on määrätty luvatulle korottamiselle ja ihanalle hallitukselle — tuhatvuotiskautena.

Herra näki edeltäkäsin, että nimikristillisyys leviäisi koko maailmaan ja sitten, kun se tulisi yleiseksi, omistaisivat sen useat, jotka pitivät sen muodoista ilman että syventyivät sen opin henkeen. Hän näki ennakolta, että siinä määrässä kun suuri luku sellaisia yhtyisi Seurakuntaan, tulisi maailmanhenki, joka on itsensäkieltämisen ja itsensäuhraamisen hengen vastakohta, niiden mukana Seurakuntaan: että siten sinne tunkeutuva itsekkäisyys ja halu tulla suureksi ja hallita, ei tarvitsisi kauvan odottaa, ennenkuin tilaisuus siihen tarjoutuisi; että Seurakunta siten koettaisi hallita maailmaa ennen oikeaa aikaa — tahi oikeammin, että se maailmallinen aines, joka tulisi Seurakuntaan, tekisi vaikutuksensa tuntuvaksi ja totisen Seurakunnan nimessä ottaisi haltuunsa maailman maallisen vallan, jonka Jumala oli luovuttanut pakanoille, ja joka ei voi kokonaan siirtyä totisen Seurakunnan käsiin ennenkuin pakanain aikojen loputtua, vuonna 1914.

Ja niin on tosiasiassa käynyt: kun nimikirkko kasvoi luvussa, alkoi se, kunnianhimoisten miesten opetuksien ja esimerkin vaikutuksesta luopua. He katselivat yhä suopeammin sitä valtaa ja maallista vaikutusta, jota suuri joukko ja rikkaus toivat mukanaan. Vähitellen maailmallistui Seurakunnan henki, ja tämän maailman ansioita haluttiin. Kunnianhimo kuiskasi: — Jos suuri roomalainen valtakunta kaikkine valtoneen ja vaikutuksineen, sotajoukkoneen ja rikkauksineen vaan ottaisi Seurakunnan siipeinsä alle, miten kunniakasta ja ylevää olisikaan silloin olla kristitty! Miten pian eikö silloin pakanain vaino lakkaisi! Silloin olisi meidän vallassamme, ei ainoastaan herättää heissä pelkoa, vaan myös pakottaa heitä yhtymään Seurakuntaan, ristiin ja Kristuksen nimeen. He tuumailivat kai edelleen: Nähtävästi ei ole Jumalan tarkotus, että Seurakunnan aina on oltava alamainen maailmalle ja sen vainottavana; apostolin sanat: "Ettekö tiedä, että pyhät tulevat tuomitsemaan maailmaa?" eikä vähemmin Herran lupaukset, että meidän on hänen kanssaan hallittava, ja monet ennustukset, joissa puhutaan Seurakunnan hallitsemisesta, ilmasevat selvästi, että Jumala tahtoo niin. On kyllä totta, että apostoli kirjotti, että Herramme ensin palaisi ja korottaisi Seurakunnan ja neuvoi meitä "odottamaan" Herraa; mutta, (tuumivat he) monta vuosisataa on nyt kulunut, emmekä näe mitään merkkejä Herran tulemisesta. Meidän on ymmärrettävä apostolien jonkun verran erehtyneen. Meistä on selvää, että me voimme ja meidän tulee käyttää kaikkia keinoja saadaksemme maallinen hallitus käsiimme ja voittaa maailma Herralle. Aivan välttämätöntä on myös (ajattelivat he) että Seurakunta saa päämiehen — joka edustaa poissaolevaa Herraa ja edustaa Seurakuntaa maailman edessä — päämiehen, joka ottaa vastaan maailman kunnioituksen, toimii Kristuksen vallalla ja hallitsee maailmaa "rautavaltikalla" niinkuin profeetta Daniel oli ennustanut. Tällä tavoin, vähittäisen ajatustoiminnan kautta, joka kehittyi vuosisatojen kuluessa, katosi vähitellen näkyvistä toivon todellinen pohja Seurakunnan korottamiselle hallitsemaan ja siunaamaan maailmaa — nimittäin Herran toinen tuleminen — ja uusi toivo anasti sen paikan — toivo menestymisestä ja suuruudesta ilman Herraa, useiden, toisiaan seuraavien, paavien ylipäällikkyydellä ja johdolla. Ja sillä tavalla, juonien ja vehkeiden kautta, ja vaihtamalla ystävyyden osotuksia maailman kanssa, muuttui Seurakunnan toivo vääräksi toivoksi, petolliseksi paulaksi, jonka kautta Saatana johti sitä toisesta vääryydestä ja eksytyksestä toiseen sekä opissa että elämässä.