Värssystä 18:n alkaen luvun loppuun asti jatkavat ne, jotka väittävät, että 31 värssy tarkottaa Antiokus Epifanesta, ennustuksen sovelluttamista pieniin riitaisuuksiin ja kahakoihin Seleukon, Filopaterin, Antiokus Epifanen ja Ptolemeus Filometorin välillä, kuten juutalaisetkin nähtävästi olivat tottuneet sitä sovittamaan. Jatkamalla tätä tulkitsemista 12:teen lukuun asti, on selvää, että juutalaisilla olisi ollut vahvat syyt odottaa piakkoin pelastusta Messiaksen kautta; ja siten luemmekin, että Herramme syntymisen aikana "kaikki odottivat" häntä ja hänen kauttaan vapautusta roomalaisten ikeestä. Mutta 18:sta värssystä alkain erottaudumme me, jotka näemme todellisen "kauhistuksen", heistä käsittäen, että ennustus ainoastaan koskettelee huomattavia henkilöitä aina paavikuntaan asti, ja kosketeltuaan ja todennettuaan tämän, jatkaa yhä edelleen seuraten sitä sen vainoomisvallan loppuun asti, ilmaisten tämän vuosiluvun seikkaperäisellä selostuksella eräästä maailmanhistorian merkillisimmästä henkilöstä — Napoleon Bonapartesta.
Mutta kysyttänee: Mistä johtuu se, että on tehty muutos edellisten värssyjen kertomistavasta, ja siirrytty koskettelemaan ainoastaan historian huomattavimpia piirteitä? Me vastaamme Jumalan menettelytapaan kuuluneen m.m. täten sinetillä lukita ja sulkea ennustus. Toiselta puolen oli kaikki niin järjestetty ennustuksessa, ettei Israel loukkaantuisi siihen ensimäisessä tulemisessa. Jos kahdenkymmenen vuosisadan pieniä tapahtumia ja yksityisseikkoja olisi kerrottu niin laajasti kuin tämän luvun 3—17 värssyissä oleva ennustus on kerrottu, olisi se käynyt pitkäveteiseksi, väsyttäväksi ja mahdottomaksi ymmärtää; ja se olisi antanut juutalaisille ja ensimäiselle kristitylle seurakunnalle jonkunlaisen käsityksen siitä ajanpituudesta, mikä tulisi kulumaan, ennenkuin Jumalan valtakunta tulisi; mutta se ei ollut Jumalan tarkotus.
Kun me siis menemme eteenpäin, tarkottavat meidän mielestämme värssyt 17—19 niitä aikoja ja tapauksia, joissa Markus Antonius ja Kleopatra esiintyvät, jolloin Antonius kukistui ja Egypti ("etelän kuningas") liitettiin Rooman valtakuntaan. 20:nnen värssyn sovitamme Augustus Caesariin, joka oli tunnettu siitä, että hän kantoi järjestelmällisesti veroja kaikilta veronalaisilta kansoilta, ja että hänen veronkantonsa Judeassa ja koko silloisessa sivistyneessä maailmassa mainitaan yhteydessä Herramme syntymisen kanssa. (Luuk. 2: 1.) Ilmoitus: "Keisari Augustus antoi käskyn, että koko maailma oli verolle pantava" vastaa tarkkaan kertomusta: "Ja hänen sijaansa nousee yksi, joka antaa ahdistaman [veronkantajan engl. k.] käydä valtakunnan kaunistuksen [ihanuuden engl. k.] kautta." Tämä, kertomuksen viimeinenkin osa sopii täydellisesti, sillä Augustus Caesarin hallituskausi on historiassa tunnettu suuren roomalaisvallan ihanimpana aikana, ja kutsutaan sitä "Rooman kultaiseksi ajaksi."
Eräs toinen 20:nnen värssyn käännös kuuluu: "Hänen sijaansa on nouseva yksi, joka antaa veronkantajan käydä valtakunnan ihanan maan läpi". Tämä näyttänee erityisesti tarkottavan Palestiinaa, ja sopii se siinä tapauksessa täydellisesti yhteen Luukkaan selostuksen kanssa. Mutta molemmatkin sovitukset ovat oikeat: silloin oli roomalaisen vallan ihana aika ja sen veronkantajat lähetettiin kulkemaan Palestiinan maan — valtakunnan ihanan maan läpi. Huomattakoon sitäpaitsi, että Augustus Caesar oli ensimäinen hallitsija maailmassa, joka sääsi järjestelmällisen veronkannon.
Luemme edelleen tästä etevästä hallitsijasta: "Muutamissa päivissä hän särjetään, ei kuitenkaan vihan eikä sodan kautta". Augustus Caesarista on mainittu, että hän kuoli rauhallisen kuoleman, kun sen sijaan hänen edeltäjänsä ja hänen seitsemän seuraajaansa keisarinvallassa saivat väkivaltaisen lopun. Hän kuoli muutama vuosi senjälkeen kun oli saavuttanut valtansa huipun ja antanut "veronkantajan matkustaa valtakunnan ihanan maan läpi."
21:nen värssy kuvaa sopivalla tavalla Tiberius Caesaria, Augustuksen seuraajaa: "Hänen sijaansa nousee kelvoton, eikä sille valtakunnan kunniaa anneta; vaan hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa valtakunnan liehakoitsemisella". Huomatkaamme tässä kuinka historiallinen kertomus Tiberiuksesta sopii yhteen yllämainitun ennustuksen kanssa.
White sanoo:
"Tiberius oli viidenkymmenenkuuden vuoden vanha noustessaan valtaistuimelle; tällöin väitti hän olevansa mitä haluttomin huolehtimaan valtaa seuraavista tehtävistä… Kun kaikki esteet nyt olivat poistetut, antoi hirmuvaltias vapaan vallan julmille ja aistillisille intohimoilleen."
Villard sanoo:
"Alussa teeskenteli hän ja näytti hallitsevan kohtuudella; mutta naamari putosi pian… Senaatti, jolle hän siirsi kansan kaikki oikeudet oli arvossa alentunut, ja hyväksyi niinollen liehakoimalla hänen toimenpiteensä, ja uhrasi suitsutusta alituisen imartelun muodossa miehelle, joka täytti heidän katunsa verellä. Juuri tämän, mitä alimmas langenneen ihmisen hallitessa, ristiinnaulittiin meidän Herramme Jeesus Kristus Judeassa."