Väitetään, että Antiokus Epifanes, eräs syyrialainen kuningas täytti tämän ennustuksen silloin, kun hän väkivallalla tunkeutui Jerusalemiin, lakkautti uhraamisen Jumalalle temppelissä ja asetti temppeliin Jupiter Olympoksen kuvan.
Tämä ennustuksen näennäinen täyttyminen on kylliksi tyydyttämään tavallista tutkijaa, hän kun tyytyy uskomaan, mitä hänelle sanotaan; ja sen kautta hänessä häviää innostus ennustukseen, joka muka on täyttynyt kaukaisessa muinaisuudessa, eikä niin ollen herätä hänessä erityistä mielenkiintoa. Mutta se joka tutkii huolellisesti, saattaa huomata, että ennustettiin (14 värssy), että ne, jotka harjottivat väkivaltaa Danielin kansaa vastaan, tosin koettaisivat täyttää näkyä (tahi toteuttaisivatkin sen näennäisesti), mutta kumminkin epäonnistuivat; ja edelleen, että "lopun aika" oli määrätty aika (värs. 35), ja että täyttä ja oikeaa tulkitsemista ei voitu saada sitä ennen. Niinmuodoin eivät sellaiset voi saada oikeita tulkitsemisia menneisyydestä. Eikä huolellinen tutkija myöskään saata jättää huomioon ottamatta sitä seikkaa, että Herramme kiinnitti huomion juuri tähän ennustukseen kaksi sataa vuotta sen väitetyn täyttymisen jälkeen, ja käski meidän odottaa sen täyttymistä tulevaisuudessa, sanoen: "Kun siis näette [tulevaisuudessa] hävityksen kauhistuksen seisovan pyhässä paikassa". (Matt. 24: 3, 15). Vieläpä Herramme lisäsi siihen huomautuksenkin, että olisimme varuillamme, ja ettemme erehtyisi todellisen kauhistuksen suhteen, sanoen: "Joka tämän lukee, se tarkatkoon".
Me toivomme, että ne todistukset, joita on esitetty edellisessä osassa, ovat selvittäneet sen tosiasian, että suuri paavilaisjärjestelmä on hävityksen kauhistus, joka vuosisatojen kuluessa on ryöstänyt sekä maailmaa että seurakuntaa Kristuksen valtakunnan nimessä. Se on todellakin kauvan "seisonut pyhässä paikassa" — Jumalan temppelissä, kristillisessä seurakunnassa. Jumalalle olkoon kiitos armostansa, että saamme nähdä sen kauhistuttavat luonteenominaisuudet yhä selvemmin, voidaksemme paeta kaikkia sen eksytyksiä. Jumalalle olkoon kiitos, että sen päivät ovat luetut, ja että puhdistettu pyhäkkö (Dan. 8: 14) pian tulee korotettavaksi ja täytettäväksi Jumalan kirkkaudella.
Tämän johdannon jälkeen siirrymme tutkimaan Danielin yhdettätoista lukua järjestyksessä.
Toinen värssy alkaa meedialais-persialaisesta valtakunnasta, jonka neljäs ja viimeinen kuningas oli Darius III, Kodomanus.
Mahtava kuningas kolmannessa värssyssä on Kreikan Aleksanteri Suuri. Häntä koskeva kappale Villardin maailmanhistoriasta luettanee mielenkiinnolla. Hän sanoo: —
"Tultuansa Judeaan, lähetti Aleksanteri Suuri käskyn Jerusalemiin, jotta hänen sotajoukkonsa sieltä varustettaisiin elintarpeilla ja sotilailla. Jaddus, silloinen ylimäinen pappi vastasi, että hän oli vannonut uskollisuutta Persian kuninkaalle eikä saattanut hyljätä häntä hänen eläissään. Niin pian kuin Tyyron piiritys oli päättynyt, marssi Aleksanteri Jerusalemiin kostaakseen tuon kiellon. Saatuansa tiedon hänen aikeistaan ja ollen aivan kykenemätön ryhtymään taisteluun hänen kanssaan, huusi ylimäinen pappi taivaan puoleen saadakseen suojelusta. Yöllinen näky opetti hänelle mitä hänen oli tehtävä ja sentähden avasi hän kaupungin portit ja sirotteli tien kukkasilla. Pukeuduttuaan leeviläisen papiston loistavaan virkapukuun meni hän ja hänen kanssaan kaikki papit, valkoisiin puettuina, voittajaa vastaan. Kun Aleksanteri tapasi hänet, kumartui hän ja rukoili. Hänen hämmästyneen ystävänsä kysyttyä miksi hän, jota toiset rukoilivat, rukoili ylimmäistä pappia, vastasi hän: 'En minä rukoile häntä, vaan sitä Jumalaa, jonka palvelija hän on. Minä tiesin heti kun näin hänen pukunsa, että hän oli juuri sama, jonka näin näyssä Makedoniassa silloin, kun ajattelin Persian vallottamista, ja hän vakuutti minulle silloin, että hänen Jumalansa kävisi minun edelläni ja antaisi minulle menestystä!' Aleksanteri syleili sitten pappeja kulkiessaan heidän keskellänsä: ja tuli sillä tavoin Jerusalemiin, jossa hän mitä juhlallisimmalla tavalla uhrasi temppelissä. Ylimmäinen pappi osotti hänelle sen jälkeen Danielin ennustuksen ja selitti sen merkitsevän että hän oli kukistava Persian valtakunnan."
Vaikka Aleksanteri voitti maailman tuona lyhyenä 13 vuoden aikana, ei valtakunta hänen kuoltuansa kokonaisena siirtynyt hänen perheelleen, vaan hänen neljä sotapäällikköänsä jakoivat sen keskenään ja se hajosi ylipäänsä pirstaleiksi kuten neljännessä värssyssä ilmoitetaan.
Huomaa tässä tämän ennustuksen yhtäpitäväisyys sen ennustuksen kanssa, joka on Dan. 8: 3—9 ja 20—25. Tässä osotetaan, että eräästä Aleksanterin valtakunnan osasta (vertaa värssyjä 8, 9 ja 21) muodostuisi "pieni sarvi" eli valta, joka tulisi ylenmäärin suureksi. Tämä tarkottaa ilmeisesti Roomaa, joka kohosi vaikuttavaan asemaan Kreikan raunioille. Oltuansa mitätön ala-valtio, jonka lähettiläät kiirehtivät tunnustamaan Kreikan yliherruuden, halukkaina tulemaan valtakunnan osaksi Aleksanteri Suuren jalkojen juurella, nousi Rooma vähitellen yliherruuteen.
Se kertomus, joka muutamilla sanoilla mainitaan Dan. 8: 9, 10, kerrotaan laveammin luvussa 11: 5—19. Tässä seikkaperäisessä selostuksessa mainitaan Egypti etelän kuninkaaksi; kun sensijaan kreikkalaisia, ja sittemmin heidän seuraajiaan vallassa, roomalaisia, eli uutta sarvea, joka sai alkunsa Kreikasta, kutsutaan pohjan kuninkaaksi. Jumalan kansan — Danielin kansan — historia, jonka lopulliseen siunaamiseen Daniel luotti, Jumalan antaman lupauksen mukaisesti on kudottu näiden kansain historiaan, yhteenliittyen väliin toiseen, väliin toiseen niistä. On pitkäveteistä ja tarpeetonta seurata tätä historiaa sen monissa yksityiskohdissa tarkastamalla Aleksanterin sotapäällikköjen riitoja ja heidän seuraajiansa, kunnes tulemme 17:teen värssyyn, joka tarkottaa Kleopatraa, Egyptin kuningatarta. Ja koska kaikki ovat samaa mieltä tähän asti, niin ei ole tarpeellista mennä kauemmas menneisyyteen.