Värssy 37: "Ja hän ei välitä isäinsä jumalista (hallitsijoista, paaveista) [engl. k. jumalasta (paavikunnasta)], eikä huoli vaimojen rakkaudesta, eikä yhdestäkään jumalasta (hallitsijasta), sillä kaiken ylitse hän korottaa itsensä."
Ei siinä kyllin, ettei Napoleon kunnioittanut isäinsä jumalaa, paavikuntaa, vaan ei hän sen enemmin suosinut mitään protestanttistakaan lahkoa, jotka tässä mainitaan vaimoina. [Niinkuin ainoaa totista seurakuntaa esikuvauksellisesti nimitetään Kristuksen morsiameksi, ja niinkuin Rooman seurakuntaa, joka on luvattomassa yhteydessä maallisen vallan kanssa, nimitetään pedoksi, samoin nimitetään erilaiset protestanttiset lahkot "vaimoiksi".] Sanalla sanoen, ei mikään muu, kuin hänen oma henkilökohtainen kunnianhimonsa määrännyt hänen käytöstänsä.
Värssy 38: "Mutta linnojen [sotavallan] jumalaa hän paikallansa kunnioittaa; sitä jumalaa, jota ei hänen isänsä tunteneet, on hän kunnioittava kullalla ja hopealla, kalleilla kivillä ja kalleuksilla."
Toiset suuret sotilaat kunnioittivat jollain tavalla jonkinlaista yliluonnollista voimaa saavutetuista voitoista. Aleksanteri Suuri kävi pakanallisissa temppeleissä viettäen sillä tavalla voittojaan; samoin tekivät Caesaritkin; ja viime aikoina, paavikunnan aikana, oli tapana, että molemmat riitapuolueet sodassa kääntyivät Jumalan, pyhimyksien, pyhän neitseen, ja paavien puoleen anoakseen siunauksia ja voittoja, ainakin uskotellen, että he ottivat vastaan voiton lahjana Jumalalta. Mutta Napoleon ei tehnyt mitään sellaista; hän piti menestymistään omana ja oman neronsa ansiona. Hän luotti sotajoukkoihinsa, pannen luottamuksensa rohkeisiin miehiin, nopeisiin sotaliikkeisiin ja taitaviin kenraaleihin; ja näiden puoleen hän kääntyi pyynnöllään. Hänen valansa muoto "Vanhimpain neuvoskunnalle" Ranskassa, ottaessaan vastaan ranskalaisten sotajoukkojen päällikkyyden palattuaan Egyptistä, osottaa, että hän luotti itseensä ja sotajoukkoihinsa. Hän ei vannonut Jumalan tai Raamatun tai paavin tai Ranskan kautta, vaan sanoi: "Minä vannon! Minä vannon omassa nimessäni ja urhoollisten toverieni nimessä!" Kun hän palveli omaa kunnianhimoaan, väitti hän palvelevansa kansaa; ja Rooman ja toisten hänen ryöstämiensä kaupunkien ja maiden aarteet annettiin Ranskan kansalle, josta hän itse ja hänen sotamiehensä olivat osa.
Värssy 39: "Ja niin on hän tekevä vahvoille linnoille muukalaisen (uuden) jumalan avulla; joka häntä kunnioittaa, sille hän suuren kunnian antaa ja panee hänet monien hallitsijaksi ja jakaa hänelle maata palkaksi."
Napoleon antoi ystävillensä ja luotettaville sotapäälliköillensä virkapaikkoja kaikkien Europan valloitettujen kansojen keskuudessa. Nämä virat olivat hänen lahjojansa; kumminkin oli niiden omistamisen ehtona uskollisuus häntä kohtaan. Ne annettiin "ilmaiseksi", mutta ne olivat kumminkin samalla myös hintana heidän tottelevaisuudestaan häntä kohtaan. — Historia [Villard's Universal History, siv. 452] sanoo tästä:
"Napoleonin kunnianhimoiset ajatukset tulivat yhä ilmeisimmiksi. Hollannista oli edellisenä vuonna muodostettu kuningaskunta, jonka kuninkaaksi tehtiin hänen veljensä, Louis Bonaparte. Neapeli annettiin nyt Josef Bonapartelle, vanhemmalle veljelle, joka nimitettiin myöskin molempain Sisiliain kuninkaaksi. Useita maakuntia tehtiin herttuakunniksi tai valtakunnan läänityksiksi ja annettiin niitä keisarin sukulaisille ja suosikeille. Hänen sisarestaan, Paulinasta, tehtiin Guastellan ruhtinatar, hänen langostansa, Murasta, Berg'in ja Kleven suuriherttua; kun taas hänen puolisonsa Josefinan poika edellisestä avioliitosta, Eugene Beauharnais lähetettiin varakuninkaaksi Italiaan. Neljätoista maakuntaa etelä- ja länsi-Saksassa muodostettiin Reinin-liitoksi. Nämä maakunnat erotettiin saksalaisesta valtioruumiista ja he tunnustivat Napoleonin päämiehekseen, protektorin arvonimellä… Sveitsi alistettiin myös Ranskan vallan alle Napoleonin selittäessä olevansa sen 'mediatori'."
Napoleonin politiikka johti hänet perustamaan kaikellaisia kunnia-tähdistöjä upseerien ja sotilasten keskuudessa, kuten esim. "kunnia-legionan tähdistö", "rautakruunun-tähdistö", j.n.e., j.n.e.
Kun ennustus siis näin on laskenut perustuksen tämän luonteen (Napoleonin), tuntomerkkien määräämiselle, hänen, jonka teot määräävät "lopun ajan" alun, jatkuu ennustus edelleen ja näyttää mikä erityinen tapaus sinä aikana on käsitettävä varmasti määrääväksi täsmällisen vuosiluvun "lopun ajan" alkamiselle. Tämä tapaus näyttää olevan Napoleonin hyökkäys Egyptiin, mikä kesti lähes vuoden ja viisi kuukautta. Hän lähti tuolle matkalle toukokuussa 1798 ja nousi palatessaan maalle Ranskassa 9 p. lokakuuta 1799. Tästä sotaretkestä kerrotaan kuvaavasti muutamin sanoin värssyissä 40—44.
Värssy 40: "Ja [määrätyllä] lopun ajalla on etelän [Egyptin] kuningas taisteleva hänen kanssaan, ja pohjan kuningas [Englanti] hyökkää hänen päällensä vaunuilla ja ratsasmiehillä [Egyptin mamelukit] ja monella laivalla [Englannin varustuksiin kuului amiraali Nelsonin johtama laivasto]. Ja hän (Napoleon) tulee maakuntiin ja hävittää ja kulkee läpi [voittoisasti]" (engl. k.).