Raamatun tutkisteluja 3: Tulkoon valtakuntasi

by C. T. Russell

Jos me silmäilemme seurakunnan kulkua Lutherin ajoilta meidän aikoihimme, saatamme nähdä, että uudistaminen tai puhdistaminen on edistynyt askel askeleelta; ja kumminkin näemme samat merkit joka askeleella; sillä jokainen uusi uskonpuhdistajaryhmä on, niin pian kuin on suorittanut pienen osansa puhdistamistyössä, pysähtynyt ja yhtynyt edellisten kanssa vastustamaan kaikkea enempää uudistamis- tai puhdistamistyötä.

Niinpä on Englannin kirkko, joka hylkäsi muutamia roomalaisen kirkon karkeimmista opeista ja tavoista, väittänyt, ja väittää vieläkin olevansa ainoa oikea kirkko ja että sen piispoilla on apostoleilta peritty oikeus ja niinmuodoin korkein hallitusvalta Jumalan perintö-osan yli. Tämä Rooman "tytär" otti vastaan, kun hän jätti "äitinsä", Englannin tarjooman käsivarren, ja teki valtakunnan hallitsijan tämän kirkon pääksi. Kumminkin oli tämä, samoinkuin luterilainenkin tytär, uudistus, vieläpä oikeaan suuntaan — vaikka se vaan oli osittainen puhdistus. Calvin, Knox ja muut huomasivat, että Jumalan ominaisuus ennakolta nähdä tulevia tapahtumia suureksi osaksi oli häipynyt näkyvistä paavillisen roskan alle; ja he hylkäsivät tämän käsityksen, joka oli tehnyt Jumalan suunnitelmien menestymisen kokonaan riippuvaksi erehtyväisten ihmisten ponnistuksista, jonka vuoksi he opeillansa opettivatkin, ettei seurakunta ollut riippuvainen valtion käsivarresta hankkiakseen menestystä lihallisilla aseilla. Nämä miehet suorittivat suuren ja arvokkaan tehtävän, joka sitten on kantanut hyviä hedelmiä enemmän kuin monet näyttävät huomaavankaan. Siitä huolimatta, toisten saastuttavien eksytysten sokaisemina, joita eivät edes eksytyksiksi tunteneetkaan, johtuivat he puolustamaan harha-oppia, jonka mukaan kaikki, paitsi ne, jotka olivat valitut taivaalliseen tilaan, olivat kadotetut ja määrätyt ijankaikkiseen vaivaan. Pian nämä opit saivat määrätyn muodon ja nimitettiin niitä presbyterianismin nimellä; ja sen jälkeen kun tämän opin kannattajat alussa toivat esille muuttumattomuuden jumalallisissa päätöksissä, eivät he ole tehneet juuri mitään uudistuksen tai puhdistamisen edistämiseksi. Ja lahkosisariensa lailla, on presbyterianismi tehnyt paljon tukahduttaakseen ja estääkseen puhdistustyötä.

Wesleyn veljekset ja heidän työtoverinsa, joita painosti heidän ajallaan vallitseva kylmyys ja muodollisuus, koettivat jossain määrin vapautua juuri tuosta kylmästä muodollisuudesta, joka on luonnollinen seuraus kirkon yhdistymisestä valtioon, ja koettivat osottaa yksilön pyhityksen tarpeellisuutta yksilön uskon kautta Kristukseen ja yhteyttä hänen kanssaan — opettaen, ettei ole kristinuskoa olla syntynyt niin kutsutussa kristityssä maassa, ja syntymästään asti olla laskettu sellaisen valtiokirkko-yhteiskunnan jäseneksi. Tämä oli paikallaan näin pitkälle, ja välttämätön osa "puhdistus"-työstä; mutta sensijaan, että olisi kulkenut eteenpäin täydellisyyttä kohti varhaisen seurakunnan yksinkertaisuuteen, tuli Wesleykin pian siihen johtopäätökseen, että puhdistus- ja uudistustyö jo oli täytetty ja ryhtyi toisten kanssa järjestämään metodismia ja siten aitaamaan sitä metodismin tunnustuksilla, muodoilla ja säännöillä jotta edistyminen ja puhdistus tehokkaalla tavalla tuli estetyksi. Unitarismi ja universalismi ollen samoin eksytyksen vastaisia ilmauksia, ovat myöskin koettaneet poistaa saastuttavia eksytyksiä; ja ovat he menestyneet suhteellisesti kenties yhtä paljon tai yhtä vähän kuin toisetkin.

Ne, joita sanotaan baptisteiksi, edustavat toisenlaista pyhäkön puhdistamista, he kun hylkäävät kasteesen nähden paavikunnan alkaman eksytyksen tässä kysymyksessä. He eivät tunnusta että uskomattoman pienen lapsen vedellä valeleminen olisi uskovaisen kaste taikka että valeleminen edes millään tavalla esikuvaisi Kristuksen oppia. Kumminkaan, paitsi oikean ulkonaisen muodon tai esikuvan opettamista, eivät baptistit sanottavasti ole edistyneet, vaan huomataan heidät nyt usein toisten kanssa vastustavan ja estävän kaikkea enempää puhdistamista.

Myöhempi uudistusliike, on tunnettu "Kristityn seurakunnan" tai "Opetuslasten" "the Disciples" nimellä. Tämän lahkon perusti Aleksander Campbell v. 1827. Uudistukset, joita he järjestäytyessään erityisesti tavottelivat, olivat: apostolinen yksinkertaisuus seurakuntahallinnossa; Raamattu yksin uskontunnustukseksi; kaikkien Kristuksen jäsenten yhdenvertaisuus Hänen allansa, joka on pää, ja niinmuodoin kaikkein kirkollisten arvonimien, kuten pastori, teologian tohtori, j.n.e. poistaminen katolisina ja sotivina Kristuksen ja oikean kristillisyyden henkeä vastaan, joka sanoo: "Te olette kaikki veljeksiä ja yksi on teidän Johtajanne, Kristus". Kaikki, mikä tähän tarkotukseen ja puhdistamiseen kuului oli hyvää ja on kantanut hedelmää muutamien mielissä ja on tuonut vapautta kaikkiin uskonkuntiin. Mutta tämäkin uskonkunta on toisten lailla lakannut jatkamasta uudistusta, ja sen uudistus-henki on jo kuollut; sillä vaikka se väittää Raamatun olevan sen ainoana uskontunnustuksena, on se pysähtynyt raiteelle ja pyörii nyt ympäri paikallaan edistymättä vähääkään totuudessa. Vaikka se väittääkin olevansa vapaa inhimillisten perimätietojen uskonopeista ja kahleista, ei se kumminkaan käytä tätä vapautta ja on senvuoksi sidottu hengessä, ja seuraus on ettei se kasva armossa ja tiedossa. Vaikkei mikään kirjotettu uskontunnustus sitonut sitä, tapahtui kumminkin, että se jäi liikkumattomaksi ja nukkuvaksi Pyhäkön puhdistamisen suhteen, sen johdosta, että piti arvossa ihmisten perimätietoja ja kunniaa sekä siitä syystä että oli itseensä tyytyväinen, ja on nyt taantumaisillaan entisestäkin asemastaan.

Vaikka olemmekin maininneet ainoastaan muutamia uskonpuhdistajia ja muutamia uskonpuhdistusliikkeitä, ei suinkaan pidä luulla, että ylönkatsomme tai hyljimme toisia. Kaukana siitä; puhdistus on ollut yleinen ja kaikilla oikeilla, totisilla kristityillä on ollut osansa puhdistamisessa. Vaikeus on siinä että ainoastaan muutamat harvat saattavat nähdä löytyvien eksytysten paljouden ja siitä seuraavan välttämättömyyden jatkaa puhdistamistyötä, syystä että ovat entisen kasvatuksensa kautta ennakkoluulojen vallassa ja eksytysten äänekkäiden ja kerskaavien väitteiden pelästyttämiä. Ja suuri vastustajamme, Saatana, ei ole vitkastellut käyttäessään näitä asianhaaroja edukseen, niillä sitoakseen pyhiä ja estääkseen puhdistustyötä.

Toinen puhdistus-liike, ja muutamissa suhteissa perinpohjaisin kaikista, alkoi pian viimeksimainitun jälkeen, niinkuin edellisessä luvussa lyhykäisesti on kosketeltu. Baptistiseurakunnan jäsen herra William Miller Massachusettsista, jota käytettiin aseena toimeenpanemaan tätä uudistusta, käänsi seurakunnan huomion siihen, että Raamattu ilmaisee jotakin Jumalan suunnitelman sekä ajasta että järjestyksestä. Hän näki profettain merkitsemiä aikakausia, joita seurasi lupaus, että todella viisaat ymmärtäisivät näitä aikanaan, ja hän koetti olla yksi mainitusta luokasta. Hän tutki ja löysi koko joukon mieltäkiinnittäviä asioita, jotka aikoja sitte olivat häipyneet Rooman perimätietojen alle, muun muassa senkin että Herramme toinen tuleminen olisi Jumalan siunauksen, elämän, antamista varten uskovaisille, niinkuin ensimäinen tuleminen oli maailman lunastamista varten; sanalla sanoen, että lunastaminen ja ennalleenasettaminen olivat eri osia samasta pelastussuunnitelmasta.

Saatuansa silmänsä auki näkemään niin hyviä uutisia, ei rehellinen, vakava sydän saata olla julistamatta niitä, eikä hänkään vaiennut. Tämän totuuden paljastaminen johti muutamien eksytysten hylkäämiseen, ja niinmuodoin suoritti hän puhdistamistyön kaikissa, jotka tulivat hänen vaikutuksensa alaisiksi. Esimerkiksi, koska Herramme toinen tuleminen on valtakunnan "pystyttämistä" ja seurakunnan korottamista varten, niin on selvää, että maallisten valtakuntain kanssa yhdistettyjen seurakuntain (jotka kaikki sanovat olevansa Jumalan valtakuntia ja sanovat sentähden olevansa valtuutettuja hallitsemaan maailmaa) väitteiden täytyy olla ainoastaan tyhjiä arveluja. Sillä jos Kristuksen valtakunta ei ole vielä "pystytetty", täytyy nykyään "pystytettyjen" valtakuntien olla "tämän maailman ruhtinaan, (Saatanan), pystyttämiä", ja täytyy niiden suureksi osaksi työskennellä hänen edukseen, kuinka tietämättömiä niiden hallitsijat siitä sitte lienevätkään.

Toinen eksytys, jonka poistamiseen Herra Millerin saarna johti, oli ihmisen luonnollinen kuolemattomuus. Kauvan oli ollut vallalla käsitys että ihminen olemukseltaan on kuolematon olento, että kun hän kerran on luotu ei hän koskaan saata kuolla, ja että kuolema on ainoastaan petollinen harhaluulo; että ihminen ainoastaan näyttää kuolevan, mutta ei sitä todellisuudessa tee, vaan vaihtaa ainoastaan muotoa ja ottaa uuden askeleen "kehityksessä". Herra Miller uskoi niinkuin muutkin tässä asiassa; kumminkin hän kiinnitti huomionsa juuri näihin totuuksiin, erityisesti oppeihin Herran tulemisesta ja kuolleiden ylösnousemisesta, joka ensiksi jyrkästi paljasti tämän turmiollisen eksytyksen — joka kieltää ylösnousemisen opettamalla, ettei kuolemaa ole, ja että Herran toinen tuleminen ja kuolleiden ylösnouseminen niinmuodoin eivät ole tarpeellisia. Mutta tämän aineen arvostelevan tutkimuksen jätämme tämän teoksen johonkin seuraavaan osaan, jossa tullaan osottamaan, että kuolemattomuus ja ijankaikkinen elämä ovat suosionosotuksia, jotka voidaan saavuttaa ainoastaan Kristuksen kautta, ja joita ei ole luvattu eikä annettu jumalattomille. Perustuen käsitykseen ihmisen kuolemattomuudesta ja siitä käsityksestä kehittyneenä on roomalainen oppi kiirastulesta kotoisin ja samoin vielä kauheampi protestanttinen oppi ijankaikkisesta kurjuudesta loppumattoman tuskan paikassa; sillä he tuumivat: jos ihmisen täytyy elää ainaisesti (ja jos hän on kuolematon, ei edes Jumalakaan saata tehdä häntä tyhjäksi), täytyy hänen elää loppumattomassa autuudessa tai loppumattomassa kurjuudessa. Ja koska hän, niin he sanovat, kuolemassa lähetetään loppumattomaan tilaansa, täytyy silloin äärettömän suurelle enemmistölle alkaa ijankaikkinen vaiva, koska he nykyisenä lyhyenä aikana joko eivät ole saaneet tietoa oikeasta tiestä, tai tämän tiedon saatuansa, perittyjen heikkouksien, y.m. johdosta, olivat kykenemättömiä asettamaan elämänsä sen mukaisesti.

Tätä monen tuhoavan eksytyksen suurta juurta, alettiin nyhtää ylös ja heittää pois saarnaamalla Kristuksen toista tulemista ja ylösnousemista, joiden ajan selitettiin tulleen. Oli älykkäitä ja ajattelevia ihmisiä, jotka alkoivat ihmetellä, miksi Jeesuksen piti herättää kuolleet, jos ne kerran olivat joko taivaassa tai helvetissä ja jos heidän kohtalonsa jo kerran oli määrätty. Lisäksi alkoivat he ihmetellä, miksi kuolleita kutsutaan kuolleiksi, jos he todellisuudessa elävätkin. Lisäksi he ihmettelivät, miksi eivät Herramme ja apostolit sanoneet mitään siitä, että kuolleet vielä ovat eläviä, vaan päinvastoin osottivat ylösnousemiseen ainoana toivona, vieläpä selittäen, että jollei ylösnousemusta ole, ovat kaikki kadotetut (1 Kor. 15: 13—18). Silloin alettiin ymmärtää Herran sanoja, jotka lupasivat ylösnousemisen kaikille, "jotka ovat haudoissansa"; ja vähitellen alettiin huomata, etteivät kuolleet olekaan eläviä, vaan että kuolema on elämän vastakohta. Ja ne, jotka etsivät, huomasivat, että Raamattu onkin täydellisessä sopusoinnussa itsensä kanssa tämän asian suhteen, mutta suorassa ristiriidassa aikamme tavallisiin perimätietoihin, jotka ovat kotoisin paavikunnasta.