"Tarmokkaana luonteeltaan ja täynnä kunniantuntoa kansansa omaan kehitykseen ja edistykseen nähden valtiollisessa, yhteiskunnallisessa ja siveellisessä suhteessa tuli herra Rabinovitsch vuosikausia sitten tunnetuksi uutteran uudistuksen ystävänä itämaalaisten juutalaisten keskuudessa. Omaten korkeamman kasvatuksen ja suuremman omaisuuden kuin toiset veljistään, alkoi hän tuumia tapoja ja keinoja saavuttaakseen ihanteensa ja tarkotuksensa. Hän teki voitavansa hankkiakseen heille parempia valtiollisia oikeuksia, mutta oli kykenemätön suojelemaan heitä raivoisia vainoja vastaan, jotka nousivat onnettomia israelilaisia vastaan Venäjällä, Rumaaniassa ja lähellä olevissa maissa. Hän tutustui Länsimaiden edistyneeseen viisaustieteelliseen ajatustapaan, toivoen että sen omistaminen kohottaisi hänen kansansa korkeammalle kannalle ja hankkisi heille siten korkeammat ihanteet ja jalommat pyrkimykset. Mutta hän oppi pian epäilemään sekä keinon vaikutusta että sen sovelluttamisen mahdollisuutta kansaan nähden, jota vuosisatojen vaino ja rutivanhoillisuus oli karaissut käsitteitä vastaan, jotka erosivat suuresti sen isiltä perityistä käsityskannoista. Hän koetti vielä voittaa heidän voitonhimonsa, joka, lähinnä heidän muodollisia uskonnonharjotuksiaan, on kaikkea hallitseva ja kaiken alentava tekijä itämaalaisen juutalaisen sielussa. Mutta hänen ponnistuksensa asettaa maanviljelyssiirtoloita heille sekä kotona että pyhässä maassa, osottautuivat epäonnistuneiksi. Oleskellessaan Palestiinassa kypsyi hänessä Uuden Testamentin itsenäisen tutkimisen kautta sen suhteesta vanhaan, se vakaumus, että Israel oli tehnyt kansallisen elämänsä erehdyksen ja tullut uskottomaksi historialliselle tehtävälleen, sen kautta että he hylkäsivät Jeesuksen Kristuksen.
"Tämä vakaumus Kristukseen nähden, että hänessä vanhat ennustukset ja Israelin ihanteet ja tarkotukset kansana ovat ruumiillistuneet ja täyttyneet, on keskipiste, jonka ympärillä koko liike kiertää. Vaatimattoman nasaretilaisen lausumat perustotuudet tunnustetaan sellaisiksi, jotka yksin tekevät tämän kansan kykeneväksi saavuttamaan päämääränsä ja täyttämään tarkotuksensa jota varten se erotettiin valituksi kansaksi. Pidetään siis vakavana keskeytyksenä Israelin säännöllisessä ja historiallisessa kehityksessä sitä, että tämä kansa kansana kahdeksantoista vuosisataa sitten kieltäytyi hyväksymästä näitä ponsia ja perustuksia, joita kaikki kristityt ja myöskin nyt hra Rabinovitsch ja hänen uskolaisensa pitävät oikeudenmukaisina ja ainoana oikeana tuloksena Israelin koko entisestä historiallisesta kehityksestä. Tämän repeämän parantaminen on Kischineviläisen reformaattorin ihanne-päämäärä; se tahtoo sen vuoksi alkaa alusta siitä, mistä valittu kansa ensin poikkesi harhatielle kansallisessa kehityksessä. Vuonna 1880 julkaisi hän ohjelman, jossa hän suositteli rabbiinilaisen järjestelmän kokonaista uudistamista. Sitten hän vielä toimi seurassa, jonka tarkotuksena oli maanviljelyksen edistäminen juutalaisten keskuudessa Etelä-Venäjällä; ja vainonpäivinä 1882 kehotti hän innokkaasti kansaansa palaamaan Palestiinaan. Juuri tänä aikana tapahtui muutos hänen uskonnollisessa vakaumuksessaan. Se ei ollut tulos kristillisestä lähetystyöstä, eikä hän myöskään ole kääntynyt sanan tavallisessa merkityksessä. Muutos tuli vähitellen, ja vasta pitkällisen punnitsemisen jälkeen kypsyi hänessä ajatus muodostaa kristittyjä seurakuntia juutalaisesta kansallisuudesta. Hänen palaamisensa jälkeen Palestiinasta on hänen vakaumuksensa: 'Pyhän maan avain on veljemme Jeesuksen kädessä.' Sanoissa: 'Jeesus meidän veljemme' on hänen uskonnollisen näkökantansa ydin. Hänen toimintansa on menestynyt, ja monet omistavat hänen oppinsa."
Kun hr Rabinovitsch alkoi ajatella, että hänen pitäisi suoraan ja julkisesti tunnustaa uskonsa Kristukseen, oli hän hämillään lahkojen suuresta luvusta kristittyjen keskuudessa ja epäili yhtyä mihinkään niistä. Hän sanoo: "Niinkuin on mentävä Jordanin yli tullakseen Kaanaaseen, niin on Jeesus tie hengelliseen omistamiseen ja lepoon." Herran ehtoollisesta sanoo hän, etteivät Jeesuksen seuraajat vietä tätä muutoin kuin pääsiäis-ehtoollisena. He (niinkuin mekin) eivät voi pitää oikeana sen viettämistä muina aikoina. Hän sanoo, ettei Herra Jeesus käskenyt opetuslapsiaan muistamaan hänen ylösnousemistaan, vaan muistelemaan häntä. Ei hän eivätkä hänen uskolaisensa pidä sunnuntaita sabbattina vaan jatkavat juutalaisen sabbatin viettoa. Ympärileikkausta noudatetaan vielä, mutta sitä ei pidetä välttämättömänä pelastumiselle.
Kerrotaan lutherilaisen pastorin ehdottaneen eräälle toimikunnalle Lontoossa, että heidän seuransa käyttäisi hra Rabinovitschia lähetyssaarnaajana juutalaisten keskuudessa. Toimikunta antoi kieltävän vastauksen, kumminkin ainoastaan sillä perustuksella, ettei hän silloin ollut kastettu. Hän on kumminkin sen jälkeen tullut kastetuksi Berliinissä, ei Lutherilaiseen kirkkoon, eikä myöskään Anglikaniseen, vaan aivan yksinkertaisesti Kristuksen kirkkoon. Hra Rabinovitschilla on kirjeitä juutalaisilta Venäjän kaikista osista ja Rumaaniasta, joissa tehdään kysymyksiä liikkeen suhteen, sen säännöistä ja opeista, aikomuksella yhtyä siihen, tai alkaa uusi aivan samanlainen.
"H:ra Robinovitschilla on hyvin lempeä, nöyrä, rakastava henki, ja kyyneltyy hän helposti kun lausutaan kristillistä myötätuntoa. Hän ei tahdo yhtyä mihinkään lahkoon vaan haluaa ottaa kristillisyytensä suoraan Uudesta Testamentista ja kasvaa pois vanhoista tavoista ja opeista uusiin, sitä mukaa kuin pyhä henki opettaa häntä hänen rukoillen jatkaessaan koko Jumalan sanan tutkimista."
Professori Delitzsch Leipsigissä, juutalaislähetyssaarnaajain johtaja Saksassa ja Saat auf Hoffnung (Toivon kylvön) lehden toimittaja, julkaisi noin seitsemänkymmentäviisisivuisen lentokirjasen tuon uuden hengellisen liikkeen kehityksestä, jonka julkaisun tilan suurimmaksi osaksi täyttävät alkuperäiset tätä liikettä koskevat asiakirjat, hebreankielisinä sekä käännettyinä saksaksi. Nämä asiakirjat sisältävät kolmetoista väitöstä: juutalaisen kansalliskirkon uskontunnustuksen Uudesta Testamentista; selityksen uskosta Messiakseen, Jeesukseen, Nasaretista, tämän seurakunnan käsityksen mukaan, ja lopuksi Herran ehtoollisen järjestyksen. Liitteenä on lisätty erään opettaja Friedman'in lausunto Jeesukseen uskoville juutalaisille ja selitys heidän suunnastaan, joka selitys hyväksyttiin Kischinevissä heidän pitämässään kokouksessa. Pieni lentokirjanen sisältää kaikki ainekset uuden liikkeen tutkimista varten.
Nämä teesit (väitteet), joita on pidettävä tuon uuden uskon perustuksena, alkavat kertomalla juutalaisten surkuteltavasta tilasta Venäjällä, esittäen juutalaisten omasta puolesta tehtyjen kaikkien parannusponnistusten osottautuneen turhiksi, ja sanovat vielä:
"Tarvitaan syvä ja sisällinen siveellinen uudistus, henkinen uudestisyntyminen. Meidän on heitettävä syrjään väärä Jumalamme — rakkaus rahaan — ja sen paikalle rakennettava sydämiimme koti totuuden rakkaudelle ja pahan pelvolle." Tätä varten on kumminkin johtaja tarpeen. Kuka se on oleva? Israelissa ei ole sellaista tavattavissa. "Miestä, joka omaa kaikki johtajalle tarpeelliset ominaisuudet — rakkautta Israeliin, elämänsä uhrautuvaisuutta, puhtautta, ihmisluonteen syvää tuntemusta ja vakavuutta paljastaessaan kansansa syntejä ja paheita — olemme huolellisen tutkimuksen jälkeen kansamme kaikista historiallisista kirjoista löytäneet ainoastaan yhdessä miehessä, Jeesuksessa Nasaretilaisessa." Viisaat israelilaiset hänen aikanaan, eivät saattaneet ymmärtää häntä; "mutta me saatamme sanoa varmuudella, että hän, Jeesus, hän yksin on etsinyt veljiensä parasta. Sentähden on meidän pyhitettävä veljemme Jeesuksen nimeä." "Meidän on otettava vastaan evankeliumikirjat koteihimme siunauksena ja yhdistettävä ne kaikkiin pyhiin kirjoihin, jotka viisaat miehemme ovat jättäneet meille."
Huomattavimpia uskonkappaleita heidän järjestämässään sarjassa, on seuraava: —
"Jumalan käsittämättömän viisauden päätöksen mukaisesti täyttyivät isämme sydämet kovuudella, ja Herra rankaisi heitä raskaan unen hengellä niin, että he vastustivat Jeesusta Kristusta ja tekivät syntiä häntä vastaan nykyiseen päivään asti. Mutta heidän epäuskonsa kautta johtivat he toisia kansoja suurempaan uutteruuteen, ja olivat siten avullisina ihmiskunnan sovittamisessa, joka on uskonut Jeesukseen Kristukseen, Daavidin poikaan, kuninkaaseemme, kun he kuulivat iloisen sanoman rauhaa julistavien sanansaattajain kautta (Jes. 52: 7), jotka häpeällisesti olivat tulleet pois ajetuiksi Israelin yhteydestä. Tämän meidän syntimme johdosta Jumalan Kristusta kohtaan on maailma kuitenkin rikastunut uskonsa kautta Kristukseen ja kansakunnat ovat täydellisinä menneet Jumalan valtakuntaan. [Tässä he eivät ole selvillä. Paavali tarkottaa Room. II: 25 'pienen lauman' täyttä lukua kansoista, eikä täysiä kansakuntia, joita väärin nimitetään kristikunnaksi]. Nyt on myöskin aika meidän täydellisyydellemme tullut, ja me, Aabrahamin siemen, tulemme myöskin siunatuiksi uskomme kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen; ja meidän esi-isiemme, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on armahtava meitä ja istuttava jälleen omaan pyhään juureemme — Jeesukseen — ne oksat, jotka ovat poisrevityt. Ja niin on koko Israel oleva osallinen ijankaikkisesta pelastuksesta, ja Jerusalem, pyhä kaupunkimme, on jälleen rakennettava ja Daavidin istuin asetettava ainaiseksi ja ijankaikkisiksi ajoiksi."