Ei ainoastaan Babylonin valtakunnan pääkaupungin vaan myöskin itse valtakunnan nimenä oli "Babylon". Pääkaupunki Babylon oli mitä komein ja todennäköisesti suurin muinaisista kaupungeista. Se oli rakennettu nelikulmion muotoiseksi Eufrat-joen kummallekin puolelle. Suojana hyökkäävää vihollista vastaan ympäröi sitä syvä ja vedellä täytetty saartokaivanto sekä sen sisäpuolella äärettömät kahdenkertaiset muurit, jotka olivat 32—85 jalkaa paksuja ja 75—300 jalkaa korkeita. Muureilla oli 250 matalaa tornia, jotka olivat rakennetut muurien ulko- ja sisäreunoille, toinen toistansa vastaan. Muureissa oli 100 kupariporttia, 25 joka puolella, vastaten katujen lukua, jotka leikkasivat toisensa suorissa kulmissa. Kaupunkia kaunistivat komeat palatsit ja temppelit sekä sotasaaliit.
Nebukadnessar oli Babylonin valtakunnan suuri yksinvaltias, ja hänen hallituksensa käsitti melkein puolet siitä ajasta, jolloin tämä valtakunta oli olemassa. Hänen ansiokseen laskettiin myöskin pääasiassa sen suuruus ja loisto. Kaupunki oli maineessa rikkaudestaan ja komeudestaan, josta johtui vastaava määrä tapainturmelusta, jota taas aina seuraa taantuminen ja lankeeminen. Se oli kokonaan epäjumalanpalveluksen vallassa ja täynnä vääryyttä. Asukkaat palvelivat Baalia, jolle he uhrasivat ihmisiä. Kuinka syvälle he olivat alentuneet epäjumalanpalveluksessaan, voimme ymmärtää, kun näemme, kuinka Jumala nuhteli Israelilaisia, kun nämä olivat saastuttaneet itsensä yhteyden kautta heidän kanssaan. — Katso Jer. 7: 9; 19: 5.
Nimi johtuu sen suuren tornisuunnitelman tyhjäksi tekemisestä, jota kutsuttiin Baabeliksi (hämmennykseksi, sekaannukseksi), koska Jumala siellä sekotti ihmisten kielen; mutta alunperin on tämä sana johdettu nimestä Baabil, joka ei ollenkaan muistuttanut Herran epäsuosiosta ja rangaistuksesta, vaan päinvastoin merkitsi "Jumalan porttia".
Babylonin kaupunki saavutti huomattavan aseman ja loiston suuren Baabelin valtakunnan pääkaupunkina ja kutsuttiin sitä "kultaiseksi kaupungiksi", "kuningaskuntain kaunistukseksi, kaldealaisten kopeuden koristukseksi". — Jes. 13: 19.
Nebukadnessarin jälkeen tuli hallitsijaksi hänen tyttärensä poika Belsassar, ja tämän hallituksen aikana tuli se lankeemus, joka aina seuraa ylpeyttä, ylellisyyttä ja turhuutta ja jota ne aina jouduttavat. Kun kansa, tietämättömänä uhkaavasta vaarasta ja seuraten kuninkaansa esimerkkiä, antautui alentaviin huveihin, hiipi Persian sotajoukko Kyyroksen johdolla huomaamatta sisään Eufratin jokiuomasta, josta se ensin oli johtanut veden pois, surmasi juomaveikot ja valtasi kaupungin. Sillä tavalla täyttyi se ennustus, jonka tuo ihmeellinen käsikirjotus seinällä sisälsi: "Mene, mene, tekel, ufarsin", jonka Daniel muutamia tuntia ennen oli selittänyt näin: "Jumala on lukenut valtakuntasi (päivät) ja on sen lopettanut. Sinä olet vaakalla punnittu ja liian keveäksi havaittu. Valtakuntasi on jaettu ja annettu meedialaisille ja persialaisille." Ja niin täydellinen oli tämän suuren kaupungin hävitys, että sen paikkakin oli unohtunut ja oli tietämätön pitkän aikaa.
Sellainen oli esikuvallinen kaupunki, ja mereen heitetyn suuren myllynkiven tavoin hukkui se monta sataa vuotta sitten ollakseen koskaan enää kohoutumatta. Muistokin siitä on tullut pilkaksi ja sananlaskuksi. Nyt tahdomme tarkastaa vastakuvaa, jolloin ensin panemme merkille, että Raamattu selvästi ja epäämättömästi viittaa siihen, ja sen jälkeen tahdomme ottaa huomioon tämän vertauskuvan sattuvaisuuden.
Vertauskuvallisissa ennustuksissa merkitsee "kaupunki" voiman ja vaikutusvallan tukemaa uskonnollista hallitusta. Siten on esim. "pyhä kaupunki, uusi Jerusalem" vertauskuva, jota käytetään esittämään perustettua Jumalan valtakuntaa, Evankeliseurakunnan voittajia, korotettuina ja kirkkaudessa hallitsevina. Seurakunta on myöskin — ja samassa yhteydessä — esitetty vaimona, "morsiamena, Karitsan vaimona", voimassa ja kirkkaudessa sekä miehensä, Kristuksen voiman ja vaikutuksen tukemana. "Ja yksi niistä seitsemästä enkelistä… tuli… sanoen: Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon. Ja hän… näytti minulle pyhän kaupungin Jerusalemin". — Ilm. 21: 9, 10.
Sama tulkitsemistapa sopii myöskin salaperäiseen Babyloniin, suureen kirkkovaltakuntaan, "suureen kaupunkiin" (Ilm. 17: 1, 6), jota on kuvailtu portoksi, langenneeksi naiseksi (luopuneeksi kirkoksi — sillä totinen seurakunta on neitsyt) korotettuna voimaan ja hallitsijavaltaan ollen huomattavassa määrin maan kuninkaitten, maailmallisten valtiomahtien tukemana, jotka kaikki ovat enemmän tahi vähemmän sen hengen ja oppien juovuttamia. Luopunut seurakunta kadotti neitseellisen puhtautensa. Sensijaan että kihlattuna ja puhtaana neitseenä olisi odottanut korotusta yhdessä taivaallisen Ylkänsä kanssa, ryhtyi se yhteyteen maan kuningasten kanssa ja antoi alttiiksi neitseellisen puhtautensa — sekä opin — että luonteenpuhtauden — ojentautuakseen maailman ajatustavan mukaan, ja korvaukseksi otti se vastaan ja harjottaa nyt jossain määrin herrautta, suureksi osaksi näiden kuningasten sekä välittömästi että välillisesti tukemana. Uskottomuus Herraa kohtaan, jonka nimeä hän vaatii itselleen, ja uskottomuus korkeaa etuoikeutta kohtaan saada olla Kristuksen kihlattuna "puhtaana neitseenä" on syynä vertauskuvalliseen "portto"-nimitykseen. Sen vaikutusta papillisena valtakuntana, täynnä epäjohdonmukaisuutta ja hämmennystä, esitetään vertauskuvallisesti nimellä Babylon, jonka laajemmassa merkityksessä, sellaisena kuin se vertaus-kuvattiin Babylonin valtakunnassa, tunnemme "kristikunnan", kun taas sen rajotetummassa merkityksessä, sellaisena kuin se vertauskuvattiin muinaisessa Babylonin kaupungissa tunnemme nimikristityn seurakunnan.
Se asianhaara, ettei nimikristikunta tahdo tunnustaa, että Raamatun nimitys "Babylon" ja sen merkitys (hämmennys, sekaannus) sopii siihen, ei ole mikään todistus siitä, ettei asianlaita ole niin. Ei muinainen Babylonkaan sovittanut itseensä nimeä — hämmennys, sekaannus — Raamatun merkityksessä. Muinainen Babylon väitti olevansa itse "Jumalan portti", mutta Jumala kutsui sen sekaannukseksi eli hämmennykseksi (1 Moos. 11: 9) ja sama on vastakuvan laita meidän aikanamme. Se kutsuu itseään "kristikunnaksi", portiksi Jumalan tykö ja ijankailkkiseen elämään, kun Jumala sitävastoin kutsuu sitä Babyloniksi — hämmennykseksi.
Protestantit ovat hyvin yleisesti väittäneet — ja oikeudella —, että nimi Babylon ja profetallinen kuvaus siitä voidaan sovittaa paavikuntaan, vaikka viime aikoina on tultu haluttomiksi sovittamaan sitä niin. Sitävastoin tekevät protestanttiset lahkot nyt kaikkia mahdollisia ponnistuksia tullakseen sopusointuun Rooman kirkon kanssa ja jäljitelläkseen sitä sekä ollakseen yhteistyössä sen kanssa. Tekemällä näin tulevat he itse tämän kirkon varsinaiseksi osaksi senkautta, että hyväksyvät sen menettelytavan ja täyttävät sen vääryyden mitan, yhtä varmasti kuin kirjanoppineet ja fariseukset täyttivät isäinsä mitan, isäinsä, jotka tappoivat profetat. (Matt. 23: 31, 32.) Luonnollisesti protestantit yhtävähän kuin Paavilaisetkaan eivät myönnä kaikesta tästä mitään, sillä jos he tekisivät niin, tuomitsisivat he itsensä. Ja tästä asianhaarasta huomautetaan Ilmestyskirjassa, jossa osotetaan, että jokaisen, joka tahtoo saada todellisen ja selvän käsityksen Babylonista, täytyy hengessä asettua totisen Jumalan kansan keskuuteen "erämaahan", erotilaan maailmasta, sen ajatustavasta ja sen pelkästä jumalisuuden varjosta, ja täydellisen vihkiytymisen ja uskollisuuden ja riippuvaisuuden tilaan yksistään Jumalaan nähden. "Ja hän vei minut hengessä pois erämaahan. Siellä minä näin naisen… Babylon." — Ilm. 11: 1—5.