Kun nyt sivistyneen maailman valtakunnat ovat suostuneet siihen, että suurten kirkkojärjestelmäin ja erittäinkin paavikunnan vaikutus on hallinnut suureksi osaksi niitä sekä kun ne ovat näiltä vastaanottaneet nimityksen "kristityt valtakunnat", "kristikunta", opin hallitsijan jumalallisista oikeuksista j.n.e., niin sitovat ne myöskin itsensä yhteen suuren Babylonin kanssa ja tulevat siten osaksi siitä. Nimi Babylon, jota esikuvassa käytettiin ei ainoastaan tuosta suuresta kaupungista vaan myöskin koko valtakunnasta, voidaan siis myöskin vastakuvassa sovittaa ei ainoastaan noihin suuriin uskonnollisiin järjestelmiin, niinhyvin katolisiin kuin protestanttisiinkin, vaan myös laajemmassa merkityksessä koko "kristikuntaan".
Tuon salaperäisen Babylonin tuomiopäivä on sentähden myöskin kaikkien "kristittyjen" kansojen tuomiopäivä. Sen hävitys kohtaa koko yhteiskuntarakennusta — kaikkia sekä valtiollisia, yhteiskunnallisia että uskonnollisia laitoksia ja onnettomuudet kohtaavat yksityisiä henkilöitä samassa määrin kuin he ovat kiintyneitä yhteiskunnan eri järjestelmiin ja laitoksiin tai ovat riippuvaisia niistä.
Myöskin ne kansat, jotka eivät kuulu kristikuntaan, saavat tuntea koston raskaan käden painon, koska myöskin ne jossain määrin ovat liittyneet yhteen "kristittyjen" kansojen kanssa kauppasitoumusten ja samallaisten harrastusten kautta. Ja oikeudella saavat myöskin ne osansa rangaistuksesta, koska eivät ole ottaneet vastaan sitä valoa, jonka ovat nähneet, ja ovat rakastaneet pimeyttä enemmän kuin valoa, koska heidän tekonsa olivat pahoja. Niin tapahtuu, niinkuin Jumala profetan kautta sanoo: "Minun kiivauteni tulessa koko maa (yhteiskunta) kulutetaan" (Sef. 3: 8); mutta Babylonia eli "kristikuntaa" kohtaan palaa hänen vihansa tuli voimakkaammin, sen suuremman vastuun ja saatujen armoetujen väärinkäytön perustuksella. (Jer. 51: 49.) "Huudosta: Baabel on voitettu, vapisee maa (yhteiskunta), ja valitus kuuluu kansoissa." — Jer. 50: 46.
Babylon — äiti ja tyttäret.
Mutta monet rehelliset kristityt, jotka eivät vielä voi nähdä, että protestanttilaisuus on laskeutumassa, ja jotka eivät myöskään voi nähdä eri lahkojen ja kirkkokuntien läheistä sukulaisuutta paavilaisuuden kanssa, mutta jotka kumminkin voivat huomata sen rauhattomuuden ja kuohumisen, joka kaikissa uskonnollisissa järjestelmissä astuu voimaan opin kysymyksistä, esittänevät vielä tuskalla kysymyksen: Jos tuomio Babylonista kohtaa koko kristikuntaa, kuinka silloin käy protestanttilaisuuden, tuon suuren uskonpuhdistuksen tuloksen? Tämä on tärkeä kysymys. Mutta lukija ajatelkoon, että protestanttilaisuus, sellaisena kuin se on tänään, ei ole uskonpuhdistuksen tulos, vaan rappeutuminen siitä. Sitä elähdyttää suureksi osaksi sama taipumus ja luonne kuin Rooman kirkkoa, josta sen eri oksat puhkesivat. Eri protestanttiset lahkot (sanomme tämän kaikella arkatuntoisuudella niihin verrattain harvoihin totisiin, Jumalaa pelkääväisiin sieluihin nähden, joita löytyy näissä lahkoissa ja joita Herra kutsuu "vehnäksi" paljon lukuisamman "lusteen" vastakohtana) ovat tämän nimikristikunnan rappeutuneimman järjestelmän, paavikunnan, todellisia tyttäriä, paavikunnan, jota Ilmestyskirjassa kutsutaan "porttojen äidiksi". (Ilm. 17: 5.) Ja huomaa, että sekä roomalaiskatolilaiset että protestantit nyt avonaisesti tunnustavat tämän keskinäisen sukulaisuussuhteen äitinä ja tyttärinä, senkautta että edelliset lakkaamatta kutsuvat itseään pyhäksi emäkirkoksi ja jälkimäiset tyydytyksellä hyväksyvät tämän ajatuksen, niinkuin voi nähdä lukuisista julkisista protestanttisten pappien ja maallikoiden lausunnoista. He "ylisteleivät häpeästään", nähtävästi kaikki huolettomina siitä polttomerkistä, jonka siten ottavat vastaan Jumalan sanasta, joka kutsuu paavikuntaa "porttojen äidiksi". Paavikirkon vaatiessa itselleen äidin arvonimeä, ei se näytä koskaan epäilleenkään oikeuttaan tähän nimeen, eikä se näytä ajatelleenkaan, kuinka tämä nimi ei ollenkaan sovi yhteen sen tunnustuksen kanssa, että se (paavikirkko) on vielä ainoa totinen seurakunta, jota Raamattu kutsuu "neitseeksi" Kristuksen kanssa kihlatuksi. Tämä hänen äitiydenvaatimuksensa eli tunnustuksensa koituu sekä hänelle itselleen että hänen tyttärilleen ijankaikkiseksi häpeäksi. Totinen seurakunta, jonka Jumala tunnustaa, mutta jota maailma ei tunne, on yhä edelleen neitsyt, eikä hänen puhtaasta ja pyhästä tilastaan ole koskaan lähtenyt tytärjärjestelmää. Hän on vielä puhdas neitsyt, uskollinen Kristukselle ja rakas hänelle niinkuin hänen silmäteränsä. (Sak. 2: 8; Pe. 17: 6, 8.) Totiseen seurakuntaan ei voida missään osottaa joukkona (kirkkoyhdyskuntana, lahkona), josta kaikki lusteet ovat erotetut; mutta siihen kuuluu ainoastaan totinen "vehnä", ja Jumala tuntee kaikki sen jäsenet, olkoonpa että maailma tunnustaa heidät tai ei.
Tarkastakaamme nyt, kuinka protestanttiset kirkkojärjestelmät ylläpitävät sukulaisuussuhdettaan tyttärinä paavikirkkoon. Koska äiti ei ole yksityinen henkilö, vaan suuri uskonnollinen järjestelmä, paavikunta, niin tulee meidän, tarkastaessamme vertauskuvaa, odottaa löytävämme toisia uskonnollisia samanlaatuisia järjestelmiä, jotka vastaavat tyttäriä vertauskuvassa — luonnollisesti ne eivät ole niin vanhoja, eivätkä niin turmeltuneita kuin paavikunta, mutta siitä huolimatta porttoja samassa merkityksessä; s.o. uskonnollisia järjestelmiä, jotka väittävät olevansa joko Kristuksen kanssa kihlattu neitsyt tai myöskin Kristuksen morsian, niiden kumminkin tavotellessa maailman suosiota ja antaessa sen ylläpitää ja tukea itseään, minkä kautta ne antavat alttiiksi uskollisuutensa Kristusta kohtaan.
Eri protestanttiset kirkkojärjestelmät vastaavat täydellisesti tätä kuvausta. Ne ovat suuria tytärjärjestelmiä.
Nämä tytärjärjestelmät syntyivät, mikä jo on esitetty, turmeltuneen äitikirkon uudistamisyrityksissä. Tytärjärjestelmät erosivat äidistään synnytystuskilla, ja kun ne syntyivät, olivat ne neitseitä. Kumminkaan ei niissä ollut ainoastaan todellisia uudistajia, vaan myöskin monia muita, jotka olivat vielä äitinsä hengen elähyttämiä, ja he perivät monta sen vääristä opeista. Ei viipynytkään kauvan, ennenkuin he lankesivat moniin sen pahoihin tekoihin ja osottivat, että heidän luonteensa vastasi sitä nimitystä, jolla ennustuksen sana merkitsi heidät, nim. "porttoja".
Meidän tulee kumminkin muistaa, että eri uskonpuhdisitusliikkeiden suorittaessa arvokkaan työn, joka oli "pyhäkön puhdistaminen", on kumminkin ainoastaan temppeli — eli pyhäkköluokka ollut totinen seurakunta Jumalan silmissä. Suuret inhimilliset järjestelmät, joita kutsutaan seurakunniksi eli kirkoiksi, eivät ole koskaan olleet Jumalan seurakuntia paitsi nimeksi. Ne kuuluvat kaikki väärään järjestelmään, joka maailman silmissä edustaa väärin ja kätkee siltä totisen seurakunnan, jossa on pelkästään täydellisesti vihkiytyneitä ja uskollisia Jumalan lapsia, jotka luottavat ainoan suuren vikauhrin ansioon. Niitä löytyy siellä ja täällä hajallaan inhimillisissä järjestelmissä ja niistä vapaina, mutta kumminkin aina erossa niiden maailmallisesta hengestä. He muodostavat luokan, jota Herra vertauksessa kutsuu "vehnäksi", ja jonka hän selvästi asettaa "lusteen" vastakohdaksi. Kun he eivät ole selvästi ymmärtäneet näiden järjestelmien todellista laatua, ovat he yksityisinä vaeltaneet nöyrinä Jumalan kanssa ja ottaneet hänen sanansa neuvonantajakseen ja hänen henkensä johtajakseen. He eivät ole myöskään koskaan olleet oikein tyytyväisiä nimi-Siionissa, jossa heidän usein surulla on täytynyt nähdä, kuinka maailman henki, joka vaikuttaa "luste"-jäsenten kautta, on estänyt henkistä kasvamista. Nämä ovat "Siionin murheellisia, joista Jumala on määrännyt, että he saavat kauhistuksen tuhkan sijaan, iloöljyn surun sijaan". (Matt. 5:4; Jes. 61: 3.) Ainoastaan tänä "elonaikana" tapahtuu tämän luokan erottaminen "luste"-aineksista, sillä Herran aikomus oli antaa "molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti" (aikaan, jossa nyt elämme). — Matt, 13: 30.
Sentähden herätetään nyt tämä luokka huomaamaan näiden häviööntuomittujen järjestelmien todellinen laatu. Niinkuin oli ennustettu (Dan. 11: 32—35), ja niinkuin on osotettu III osan 4 luvussa, houkuteltiin eri uskonpuhdistusliikkeet luopumukseen "liukkailla sanoilla" — voitettiin imartelulla. Jokainen niistä pysähtyi nopeasti, suoritettuaan jonkun puhdistamistyön, ja niin pitkälle kuin he huomasivat mahdolliseksi ja sopivaksi, seurasivat he Rooman kirkon esimerkkiä pyrkien saavuttamaan maailman suosiota ja vastaanottaen sitä hyveensä ja uskollisuutensa kustannuksella Kristusta, seurakunnan todellista päätä kohtaan. Kirkko ja valtio muodostivat taas jossain määrässä yhteyden ja yhdistivät osaksi maaailmalliset etunsa seurakunnan todellisen, henkisen hyvän kustannuksella, ja taas pysähtyi siten edistyminen ja puhdistustyö seurakunnassa. Itse asiassa alkoi taantuva liike, niin että monet protestanttiset seurakunnat nyt ovat paljon kauvempana uskon ja tekojen oikeasta mittapuusta kuin ne olivat asianomaisten perustajainsa aikana.