Kiertokirjeessä vuodelta 1895 Rooman kirkolle Amerikassa sanoo paavi Leo taas: "Ajatuksemme kääntyvät nyt niihin, joilla on erilainen käsitys kristinuskosta kuin meillä… Kuinka innostuneita me olemmekaan heidän pelastuksensa suhteen! Millä sielun lämmöllä toivommekaan, että he lopuksi palaisivat kirkon helmaan, joka on kaikkien yhteinen äiti!…. Meidän ei suinkaan pidä jättää heitä mielikuvituksiensa valtaan, vaan sävyisyydellä ja rakkaudella vetää heidät puoleemme, senkautta että käytämme jokaista kehotusvälinettä, saadaksemme heidät tarkkaan tutkimaan jokaisen katolisen opin osaa ja vapautumaan ennakolta omaksumistaan mielipiteistä."
"Apostolisessa kirjeessä Englannin kansalle" (1895) lausuu hän seuraavan rukouksen: "Oi siunattu neitsyt Maria, Jumalan äiti ja kaikkein lempein kuningattaremme ja äitimme, katso laupeudessasi Englannin puoleen… Oi, murheellinen äiti, rukoile luopuneiden veljiemme puolesta, että he yhdistyisivät meidän kanssamme ainoaan totiseen tarhaan ylipaimenen, sinun Poikasi sijaisen, kanssa" — s.o. hänen itsensä, paavin, kanssa.
Tämän suunnitelman toteuttamiseksi on alettu pitää "lähetyskokouksia protestanteille" "Paavalin isien" silmälläpidon alaisina. Näitä kokouksia on pidetty ja jatketaan yhä vielä suurissa kaupungeissa. Niiden tarkotuksena on sovittaminen ja selittäminen. Pyydetään kirjallisia kysymyksiä protestanteilta ja vastataan niihin julkisesti, ja protestanteille jaetaan traktaatteja ilmaiseksi. Protestantit antavat itse asiassa katolilaisille kannatusta ja ei heillä oikeastaan ole mitään vastausta heille. Ja jos joku voi ja tahtoo vastata ja nojautua tosiseikkoihin, niin pitävät sekä protestantit että katolilaiset häntä rauhanhäiritsijänä.
Jokainen ymmärtäväinen ihminen voi huomata, kuinka helposti protestantismi vangitaan tämän viekkaan juonen kautta, ja kuinka on selvää, että yleisen mielipiteen virta suuntautuu Rooman kirkon puolelle, joka nyt on muuttanut äänensä ja on myöskin muuttunut valtaansa nähden, mutta joka kumminkin on muuttumaton sydämeensä ja mielenlaatuunsa nähden. Vielä puolustaa ja kannattaa se inkvisitsionia ja muita pimeänä keskiaikana käyttämiään tapoja, sen kautta että se väittää omaavansa oikeuden maan hallitsijana rangaista kerettiläisiä niinkuin sitä haluttaa.
On sentähden selvää, että vaikka monet uskolliset sielut, tietämättöminä asian todellisesta laidasta, ovat kunnioituksella ja pyhyydellä palvelleet Jumalaa näissä Baabelin järjestelmissä, niin ei tämä kumminkaan muuta sitä asianhaaraa, että ne kaikki ovat "portto"-järjestelmiä. Hämmennys vallitsee niissä kaikissa; ja nimi Babylon sopii täydellisesti koko perheeseen — äitiin, tyttäriin ja niiden kanssarikollisiin, n.k. kristittyihin kansoihin. — Ilm. 18: 7; 17: 2—6, 18.
Muistakaamme, että suuret kirkkovaltiolliset järjestelmät, joita ihmiset kutsuvat "kristikunnaksi", mutta joita Jumala kutsuu Babyloniksi, muodostavat ei ainoastaan nykyisen yhteiskuntajärjestyksen perustuksen vaan myös rakennuksen ja korkeimman huipun. Tätä tarkottaa yleisesti hyväksytty nimitys "kristikunta", jota viime aikoina on käytetty ei ainoastaan niistä kansakunnista, jotka kannattavat kristittyjä kirkkokuntia lakien ja verojen kautta, vaan myöskin sellaisista kansoista, jotka sietävät kristinuskoa kumminkaan sitä millään tavalla suosimatta tai tukematta — niinkuin esim. on Yhdysvaltojen laita.
Oppi "kuninkaitten jumalallisista oikeuksista", jota melkein kaikki kirkot ja lahkot opettavat ja tukevat, on vanhojen porvarijärjestelmien perustuksena ja on kauvan antanut Euroopan valtakunnille vaikutusvaltaa, arvokkaisuutta ja lujuutta. Ja oppi papiston jumalallisesta valitsemisesta ja vallasta on estänyt Jumalan lapsia edistymästä jumalallisissa asioissa ja on sitonut heidät taikauskon ja tietämättömyyden kahleilla kunnioittamaan ja ihailemaan erehtyväisiä kanssaihmisiä sekä heidän oppejaan, perimätietojaan ja Jumalan sanan selityksiään. Koko näiden olojen järjestelmä häviää suuren päivän taistelussa — olojen järjestelmä, joka vuosisatojen aikana on pitänyt kansat tottelevaisuudessa hallitsevien maailmallisten ja kirkollisten mahtien alamaisuudessa. Kaikki tämä on tapahtunut Jumalan sallimisen perusteella — eikä hänen määräyksensä ja suostumuksensa perusteella, kuten he väittävät. Mutta vaikka se itsessään onkin ollut paha, on se kumminkin aikanansa palvellut hyvää tarkotusta, nim. estänyt anarkiaa, joka olisi ollut äärettömän paljon pahempi, koska ihmiset eivät olisi kyenneet laatimaan itsellensä parempaa, ja koska Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan aika ei ollut vielä tullut. Sentähden salli Jumala eri petosten voittaa luottoa, jotta ihmiset sen kautta pidettäisiin ohjissa "lopun aikaan" — "pakanain aikain" loppuun saakka.
Babylonin tuomio.
Raamatun ennustuksista voimme selvästi lukea Babylonin, kristikunnan, tuomion, ja ajan merkit osottavat sen yhtä selvästi. Se, että sen hävitys tulee äkkiä, väkivaltaisesti ja täydellisesti, esitetään voimakkaasti näin: "Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen, sanoen: Näin heitetään vauhdilla pois Babylon, se suuri kaupunki eikä sitä enää koskaan löydy." (Ilm. 18: 8, 21; Jer. 51: 63, 64, 42, 24—26.) Sen, että se kumminkin hävitettäisiin asteettain, osottaa Daniel (7: 26): "Mutta oikeus asettuu istumaan, ja hänen valtansa otetaan pois, ja se lopetetaan ja peräti hävitetään." Paavin herraus ja paljon kansojen surkuteltavasta kunnioituksesta "hengellistä säätyä" (pappeja) kohtaan ylimalkaan murtui, niinkuin jo on osotettu [III osa, siv. 35 ja 36], "lopun ajan" alussa vuonna 1799, ja vaikka hävitys sen jälkeen on jatkunut hitaasti ja se välistä on huomattavasti osottanut ennalleenasettamisen merkkejä, jotka merkit eivät koskaan ole olleet loistavampia kuin nyt, on kumminkin vakuutus paavikunnan lopullisesta tyhjäksi tekemisestä varma, ja sen kuolinkamppailu on raju. Ensin täytyy sen kumminkin saavuttaa enemmän muinaisesta arvostaan, josta tulee osalliseksi myöskin suuri tytärjärjestelmien yhtymys. Yhdessä ne korotetaan, jotta ne myöskin yhdessä väkivaltaisesti kukistettaisiin.
Siitä, että Babylonin rangaistus tulee suureksi, olemme vakuutettuja. Profetallisesti on kirjotettu, että "se suuri Babylon tuli muistoon Jumalan edessä, että hän antaisi sille vihansa kiivastuksen viinimaljan". "Ja (hän) on kostanut hänelle palvelijainsa veren." "Sillä hänen syntinsä ulottuvat aina taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa. Kostakaa hänelle sen mukaan kuin hän on tehnyt ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen tekojensa mukaan; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksinkertaisesti. Niinpaljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niinpaljon antakaa hänelle vaivaa ja surua, koska hän sanoo sydämessään: Minä istun kuningattarena enkä ole leski, ja surua en ole näkevä." (Ilm. 16: 19; 19: 2; 18: 5—7.) Vaikka tämä luonnollisesti ensi sijassa koskee paavikirkkoa, koskee se myöskin kaikkia muita, jotka jossain määrin ovat yhteydessä sen kanssa ja myötätuntoisia sille. Kaikki sellaiset saavat osansa sen vitsauksista, (Ilm. 18: 4.) Vaikka maan kuninkaat ovat vihanneet porttoa ja tehneet hänet paljaaksi ja alastomaksi (Ilm. 17: 16), sanoo hän kumminkin vielä: "Minä istun kuningattarena enkä ole leski", ja hän kerskuu äänekkäästi oikeudestaan hallita kansoja ja väittää, että hän pian saa takaisin muinaisen valtansa.