Elämme nykyisin ajassa, jolla on käytettävänään aikakausien kokemuksen korkein kehitys, ja tämän pitäisi suuressa määrin koitua maailman eduksi, ja koituukin muutamissa suhteissa, erittäinkin sen maailman osan eduksi, joka välittömästi tai välillisesti on ollut Jumalan totuuden valon suosima, nim. kristikunta, Babylon. Sen vastuu tämän edun hoitamisesta on sentähden hyvin suuri. Jumala tekee ihmiset vastuunalaisiksi ei ainoastaan siitä, mitä he tietävät, vaan myöskin siitä, mitä he saattaisivat tietää, jos he tahtoisivat avata sydämensä sille opetukselle ja niille opeille, joita heidän omansa ja toisten kokemus on tarkotettu antamaan. Ja jolleivät ihmiset ota varteen näitä opetuksia tai jos he halveksien työntävät ne luotaan, niin täytyy heidän kärsiä seuraukset siitä. Kristikunnalla on edessään koko menneiden aikojen historia avoimena kirjana ja samaten Jumalan henkeyttämä ilmestys. Ja mitä opetuksia ne sisältävätkään! — kokemuksen, viisauden, tiedon, palkinnon ja varottavan esimerkin opetuksia. Ottamalla huomioon edellisten sukupolvien kokemukset eri suuntiin on maailma edistynyt melkoisesti aineellisessa suhteessa. Monet nykyajan sivistyksen mukavuuksista perustuvat suureksi osaksi kuolleen suvun huomioihin. Kirjapainotaito on tuonut opetukset siitä jokaisen ihmisen saataville. Jo tässä ainoassa kohdassa on nykyisellä sukupolvella kaikin tavoin paljon etusijaa: se omistaa, paitsi omaa tietoansa, koko menneiden aikojen kootun kokemuksen ja tiedon. Mutta suuret siveelliset opetukset, joita ihmisten myöskin olisi pitänyt oppia, on ylimalkaan jätetty huomioonottamatta, vieläpä silloinkin, kun yleinen huomio on ollut pakotettu kääntymään niihin. Historia on täynnä sellaisia opetuksia ajatteleville mielille, jotka etsivät vanhurskautta, ja meidän aikamme ihmisille on sellaisia opetuksia enemmän kuin millään edellisellä sukupolvella. Ajasta toiseen ovat ajattelevat ihmiset kiinnittäneet huomionsa siihen. Niinpä on professori Fisher esipuheessaan kuvaukseensa valtakuntien synnystä, kehityksestä ja lankeemuksesta, sattuvasti sanonut: "että inhimillisten tapahtumain seuraukseen nähden on vallassa hallitseva laki, jonka huomioonotetut asianhaarat vahvistavat. Asiat eivät tapahdu riippumatta edellisistä asianhaaroista, vaan muodostavat luonnollisen tuloksen menneistä ajoista. Aikaisemmat tapahtumat ovat ennen todistaneet tämän."
Tämä on hyvin totta. Lakia syystä ja seurauksesta ei ole missään esitetty selvemmin kuin historian lehdillä. Tämän lain mukaan, joka on Jumalan laki, täytyy kylvetyn viljan välttämättömästi itää ja kantaa hedelmää, ja leikkuu on sentähden kerran välttämätön. II osassa olemme jo osottaneet, että Evankeliumikauden elonkorjuu on jo tullut, että se alkoi vuonna 1874, jolloin elonkorjuun Herran läsnäolon aika oli tullut, ja että nyt, kun suuri elonkorjuu on jatkunut aina siitä saakka, lähestymme nopeasti elonkorjuun loppua, jolloin akanat poltetaan ja "maan viinipuun" kypsät tertut (väärän viinipuun, Babylonin kypsät hedelmät) täytyy koota ja sotkea. — Ilm. 14: 18—20.
Kristikunnan vastuu ja sen suhde siihen.
Babylonilla, kristikunnalla on ollut pitkä valta- ja koetusaika ja monta tilaisuutta sekä oppia vanhurskautta että käytännössä toteuttaa sitä, ja on se saanut monta varotusta tulevasta tuomiosta. Koko Evankelikauden aikana on Jumalan pyhiä, uskollisia, uhrautuvaisia, Kristuksen kaltaisia miehiä ja vaimoja, "maan suolaa", löytynyt sen keskuudessa. Se on kuullut pelastuksen sanoman heidän huuliltaan, nähnyt totuuden ja vanhurskauden periaatteet toteutettuina heidän elämässään ja kuullut heidän puhuvan vanhurskaudesta ja tulevasta tuomiosta. Mutta se on halveksinut näitä Jumalan eläviä kirjeitä. Eikä siinä kylliksi, vaan sen n.k. kristityt kansat ovat voitonhimossaan häväisseet kristityn nimen pakanain keskuudessa, sen kautta että ovat seuranneet lähetyssaarnaajain jäljissä inhottavine paloviinakauppoineen ja muine "sivistyksen paheineen". Ja sen vallan kautta on totinen, vielä kehittymätön taivaan valtakuuta, johon kuuluu ainoastaan ne pyhät, joiden nimet ovat kirjotetut taivaassa, kärsineet väkivaltaa. Niitä on se vihannut ja vainonnut aina kuolemaan saakka, niin että he tuhansittain vuosisatojen aikana ovat vahvistaneet todistuksensa verensä sinetillä, ja näin on tehty sen käskystä. Mestarinsa tavoin tulivat he vihatuiksi syyttä, vanhurskauden tähden hyljättiin heidät maan hylkyinä, ja heidän valonsa sammutettiin taas ja taas, jotta pimeys, jota pidettiin parempana, saisi tilaisuuden hallita ja harjottaa vääryyttä. Oi, kuinka synkkä onkaan nimikristikunnan historia! Äiti on "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä", ja sen tyttäret ovat vielä sokeita ja valmiita vainoamaan ja mestaamaan (Ilm. 20: 4), vaikkakin hienommalla tavalla, kaikki, jotka ovat uskollisia Jumalalle ja hänen totuudelleen, ja jotka uskaltavat, vaikkapa ystävällisestikin selvästi esittää Herran sanaa, joka nuhtelee niitä.
Kristikunnan porvarivaltoja on usein varotettu, kun vallat ja valtakunnat taas ja taas ovat luhistuneet oman painonsa turmeluksen alla. Ja vielä tänä päivänä voisivat nämä vallat, jos he tahtoisivat kuunnella, kuulla Jumalan henkeyttämän profetan varotuksen, joka sanoo:
"Nyt, te kuninkaat, siis ymmärtäkää, ja te maan tuomarit, antakaa itseänne kurittaa. Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta Pojalle, ettei hän vihastuisi, ettekä hukkuisi tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian… Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia aikovat? Maan kuninkaat nousevat (vastarintaan) ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät, Herraa ja hänen voideltuansa vastaan (sanoen): Katkaiskaamme heidän siteensä ja heittäkäämme päältämme heidän köytensä." Mutta heidän vastarintansa ei ole mistään arvosta, sillä: "Joka taivaassa asuu, nauraa heitä; Herra pilkkaa heitä. Sitten (kun he itsepäisesti kieltäytyvät ottamasta huomioon hänen varotustaan) hän puhuu heille vihassansa, ja kiivaudessansa peljättää heitä." — Ps, 2: 10—12, 1—5.
Taas, niinkuin hänen pyhän lakinsa yksinkertainen ja nyt laajalti tunnettu periaate esittää: "Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa (mahtavain keskuudessa), hän pitää tuomiota jumalien (hallitsijain) keskellä (sanoen): Kuinka kauvan te väärin tuomitsette, ja pidätte jumalattomien puolta? Hankkikaa oikeus halvalle ja orvolle ja julistakaa sorretut ja vaivaiset hurskaiksi (osottakaa niille oikeutta). Pelastakaa halpaa ja köyhää, ja päästäkää häntä jumalattomien käsistä." (Ps. 82: 1—4.) Siitä, että tämä neuvo on tärkeä ja hyvin sattuva sekä asianhaarain vaikutuksesta tunkeutuu vallassapitäjäin huomioon, siitä on sanomalehdistö alituisena todistuksena. Ja ajattelevat ihmiset, jotka näkevät vaaran siitä, että tämä neuvo yleisesti jätetään huomioonottamatta, kohottavat lukuisia varotushuutoja. Myöskin maailman ihmiset, jotka tarkastavat tulevaisuutta ainoastaan hyödyn kannalta, käsittävät profetan neuvon seuraamisen välttämättömyyden. Saksan keisari-vainaja Wilhelm I huomasi sen, mikä käy selville seuraavasta "Observatore Romanoksen" Berlinin kirjeenvaihtajan lausunnosta (vuodelta 1880):
"Kun keisari Wilhelm sai tiedon viimeisestä kauheasta murhayrityksestä Venäjän tsaaria vastaan, tuli hän hyvin vakavaksi, ja muutaman minutin hiljaisuuden vallittua sanoi hän surullisella äänellä, mutta jonkunlaisella pontevuudella: Jos emme muuta hallitustapaamme, jos emme ajattele vakavasti antaa nuorisolle tervettä kasvatusta, jos emme anna uskonnolle ensimäistä sijaa, ja jos me koetamme hallita ainoastaan satunnaisilla varoilla päivästä päivään, niin meidän valta-istuimemme tuhotaan ja yhteiskunta joutuu mitä kauheimpain tapahtumain uhriksi. Meillä ei ole enää aikaa kadotettavana, ja on suuri onnettomuus, jolleivät kaikki hallitukset voi yhdistyä tuohon yleishyödylliseen työhön, taisteluun pahaa vastaan."
Kirjassa nimeltä Uudistus eli vallankumous, joka on julkaistu Saksassa, syyttää sen tekijä, herra von Massow, joka on vanhoillinen mies ja Työntekijäin siirtolain keskusvaliokunnan puheenjohtaja, maanmiehiään "strutsipolitiikasta", sanoen heidän sulkevan silmänsä vaaralta ja siten jäljittelevän linnun tapaa kätkeä päänsä santaan uskoen siten pelastuvansa. Hän kirjottaa:
"Me voimme syrjäyttää tosiseikat, mutta me emme voi muuttaa niitä. Ei ole epäilystäkään siitä, että seisomme vallankumouksen partaalla. Kaikkien, joilla on silmät nähdäkseen ja korvat kuullakseen, täytyy myöntää se. Ainoastaan sellainen yhteiskunta, joka on vaipunut itsekkäisyyteen, itsetyydytykseen ja nautintojen hakemiseen, voi kieltää sen. Ainoastaan sellainen yhteiskunta voi jatkaa tanssimista tulivuoren päällä, voi kieltäytyä näkemästä 'mene tekeliä' ja jatkaa luottamustaan pistimiin."