KOLMAS LUKU.
Koston päivän välttämättömyys ja oikeus.
Tämän suvun yli, esikuva ja vastakuva. — Suuri hädän aika oikeudenmukainen seuraus edellätapahtuneista syistä. — "Kristikunnan" vastuu ja suhde siihen. — Porvarivallat, uskonnolliset johtajat, sivistyneiden maiden kansanjoukkojen eri luokat. — Pakanakansojen yhteys kristikunnan ja hädän kanssa. — Jumalan tuomio. — "Minun on kosto, minä olen kostava, sanoo herra."
"Totisesti sanon teille: Tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle." — Matt. 23: 34—36; Luukk. 11: 50, 51.
Niistä, jotka eivät ole tottuneet arvostelemaan periaatteita tarkan siveysfilosofian kannalta, näyttänee omituiselta, että ihmiskunnan yksi miespolvi saisi kärsiä rangaistuksen useimpien edellisten sukupolvien kasaantuneista rikoksista. Mutta kun Jumala, joka ei voi erehtyä, on määrännyt sellaisen tuomion, tulisi meidän odottaa, että vakava miettiminen ilmaisisi hänen lausuntonsa oikeuden. Yllälainatuilla sanoilla selitti Herra, että tapahtuisi niin sen lihallisen Israelin sukupolven kanssa, jolle hän puhui esikuvallisen Juutalaiskauden lopussa. Heiltä vaadittaisiin kaikki se vanhurskas veri, joka on vuodatettu maan päällä vanhurskaan Aabelin verestä Sakarian vereen saakka, joka tapettiin temppelin ja alttarin välillä. — Matt. 23: 35.
Tämä oli kauhea ennustus, mutta se lausuttiin kuuroille korville ja uskottomille sydämille. Kumminkin täyttyi se kirjaimellisesti noin 37 vuotta myöhemmin, kun keskinäinen taistelu ja vihollisarmeijat panivat täytäntöön hirvittävän koston. Me luemme, että juutalaiset olivat tähän aikaan kateudesta jakaantuneina moneen puolueeseen, jotka kävivät sotaa keskenänsä ja että keskinäinen epäluulo saavutti korkeimman huippunsa. Ystävät tulivat vieraiksi toisilleen, perhesiteet ratkesivat, ja jokainen epäili veljeään. Ryöstö, petos ja murha olivat vallalla, eikä yhdenkään ihmisen elämä ollut varma. Ei edes temppelikään ollut varma paikka. Ylimäinen pappi tapettiin toimittaessaan julkista virkaansa. Kesarean verilöylyn johdosta joutui kansa epätoivoon, ja kun he luulivat olevansa kaikkialla määrättyjä teurastettaviksi, yhdistyi koko kansa kapinaan. Juuda kapinoi siten avonaisesti Roomaa vastaan ja uhmaili koko sivistynyttä maailmaa.
Vespasianus ja Tiitus lähetettiin rankaisemaan heitä, ja kauhea oli heidän menettelynsä. Kaupunki toisensa perästä lakastiin pois, kunnes Tiitus lopulta piiritti Jerusalemin. Keväällä vuonna 70 ympäröi hän kaupungin, kun sen olivat ahdinkoon saakka täyttäneet joukot, jotka olivat tulleet pääsiäisjuhlalle Jerusalemiin. Ennen pitkää joutuivat piiritetyt asukkaat nälän, vihollisen miekan ja keskinäisen sodan uhriksi. Kun jonkun onnistui päästä ulos kaupungista, vangitsivat roomalaiset hänet ja ristiinnaulitsivat, ja niin kauhea oli nälänhätä, että vanhemmat tappoivat omia lapsiaan ja söivät niitä. Josefus mainitsee hukkuneiden luvun yli miljonaksi, ja kaupunki ja temppeli hajotettiin maan tasalle.
Niin täyttyi ennustus kapinallisesta lihallisesta Israelista heidän aikakautensa lopussa, jonka aikana he olivat nauttineet erityistä etua Jumalan valittuna kansana. Ja ennustuksen syvemmän merkityksen mukaan kohtaa Evankeliumikauden lopussa tämän hädän vastakuva nimellistä henkistä Israelia, joka laajemmassa merkityksessä on kristikunta. Tulee "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", ja sentähden koituu se myöskin eräässä merkityksessä kauheammaksi kuin se hätä, joka kohtasi Juudaa ja Jerusalemia. Voimme tuskin kuvitella itsellemme kauheampaa hätää kuin se oli, jos ei juuri siinä merkityksessä, että se tulee yleisemmäksi ja laajemmalle ulottuvaisemmaksi, sekä hävittävämmäksi, niinkuin nykyiset sota-aseet selvästi antavat meidän ymmärtää. Sen sijaan, että se olisi rajotettu yhteen kansaan tai maakuntaan, kohtaa se koko maailmaa, erittäinkin sivistynyttä maailmaa, nimikristikuntaa, Babylonia.
Voimme sentähden pitää sen vihan vitsauksia, joka kohtasi lihallista Israelia, esikuvana vielä suuremmasta suuttumuksesta eli vihasta, joka tämän aikakauden lopussa vuodatetaan kristikunnan yli. Se, joka kiireessä on taipuvainen pitämään tätä Kaikkivaltiaan menettelytapaa tätä sukupolvea kohtaan vääränä, ei ole käsittänyt koston täydellistä lakia, joka varmasti, joskin usein hiljaa johtaa välttämättömään lopputulokseensa. Sen oikeus ja välttämättömyys, niin, sen viisauskin on ilmeinen kaikille ajatteleville ja nöyrille, jotka sensijaan, että syyttäisivät Jumalaa vääryydestä, sovittavat hänen sanansa opetuksen sydämiinsä.
Suuri hätä oikeudenmukainen seuraus edelläkäyneistä syistä.