"Ennen sotaa Jaappanin kanssa oli Kiinassa noin 200,000 kehruukoneen puolaa. Mutta sota vapautti Kiinan kansan mandarinein herraudesta ja herätti sen nukkuvat voimat eloon. Äärettömät alueet Kiinassa ovat sopivia pumpuliviljelykselle, ja työ on niin helppoa, että Kiinasta pian tulee suurin pumpulintuottaja. Jo vuonna 1893 tapahtui, että 5 valtamerihöyrylaivaa oli yht'aikaa Shanghaivirrassa lastaamassa pumpulia, josta Jaappanissa tehtäisiin lankaa ja kangasta. Osakan ja Kioton seuduilla (Jaappanissa) on muutaman vuoden kuluessa kotimaisen pääoman laskuun perustettu ei vähemmän kuin 59 kehruutehdasta ja kutomoa, jotka nyt työskentelevät 770,874 puolalla ja valmistavat vuosittain 500,000 baalia lankaa 40,000,000 dollarin arvosta. Nyt ei Jaappanin enää tarvitse pelätä Englannin kilpailua, mieluummin päinvastoin. Rahakannan eroavaisuuden tähden, niissä maissa, joissa on hopeakanta, voidaan nyt, kun hopean arvo on keinotekoisesti laskettu, 40 miestä palkata samalla summalla, kuin vuonna 1870 vaadittiin 20 miehen palkkaamiseksi, koska englantilainen sovereign (kultaraha), joka vuonna 1870 oli arvoltaan 10 rupea (itä-intialainen hopearaha), nyt vastaa noin 20 rupea, mutta Intiassa on sillä sama arvo kuin ennen. Tämä pakottaa ennemmin tai myöhemmin teollisuuden lähtemään pois niistä maista, joissa on kultakanta, asettuakseen sinne, missä voi saada kaksi työntekijää samalla maksolla, joka täytyy antaa työntekijöille niissä maissa, joissa on kultakanta. Tällä tavalla täytyy kultakannan saattaa teollisuus perikatoon."
Voisi lisätä, että ne maat, joilla on hopeakanta, eivät ainoastaan ennen pitkää voi täyttää omia tarpeitaan vaan kykenevät myöskin viemään tavaroita niihin maihin, joissa kultakanta vallitsee. Niin voisi esim. Jaappani myydä tavaroitaan Englannissa kolmatta osaa halvemmalla kuin Jaappanissa ja vaihtamalla saadut kultarahat hopearahoihin hankkia kumminkin itselleen suurta voittoa. Sillä tavalla voivat he katkeroittaa Europan työntekijäin olemassaolon. Lontoolaisen sanomalehden "Daily Chroniclen" mukaan on osottautunut, että eräänä vuonna, kun 67 pumpulikehräämöä Lancashiressä, Englannissa, kärsi tappiota 411,000 puntaa sterlingiä (yli kymmenen miljonaa mark.), voittivat kehräämöt Hiogossa, Jaappanissa, 17 prosenttia. Kuinka kävisikään silloin jos myöskin Jaappanin naiset — niinkuin jaappanilainen valtiomies kreivi Ito on viitannut "Berliner Tageblattin" kirjeenvaihtajalle — ryhtyisivät kilpailuun europpalaisien työntekijäin kanssa?
Ilman syytä ei Parisissa ilmestyvä lehti "Economiste Francais" vaadi Europan valtoja lakkaamaan keskinäisistä riidoista ja esiintymään yhteisesti Idän uhkaavaa kilpailua vastaan, ja Englannin pääkonsuli Mr. G. Jamison, Shanghaissa, on julkisesti lausunut, että kultakanta on tehnyt mahdottomaksi Idän kansoille europpalaisten tavarain ostamisen ja sen tähden pakottanut heidät itse valmistamaan välttämättömän. Ja siinä on heillä ollut sellainen menestys, että heidän tavaroitaan nyt kysytään kaikkialla. Hän sanoo:
"Yhdysvallat voivat kyllä sulkea pois itämaalaiset työntekijät, mutta Europpa ei voi sulkea porttejaan itämaalaisilta tavaroilta; nämä saavat varmasti itselleen ostajia halpojen hintojensa ja hyvien lajiensa kautta. Englantilainen työntekijä ostaa niitä itse paljon mieluummin, kun hänen palkkansa laskee, ja vahingoittaa siten itse niitä yrityksiä, joista hänen oma ylläpitonsa riippuu. Tähän saakka on ainoastaan Jaappani vienyt ulos tavaroita; mutta Intia ja Kiina seuraavat pian esimerkkiä. Silloin on heidän tuotteitaan yllin kyllin koko maailmassa ja ne tekevät tuhansia ja taas tuhansia työttömiksi."
Kansat, jotka ennen olivat oivallisia ostajia, tulevat siten pian amerikkalaisten, englantilaisten, saksalaisten ja ranskalaisten tehtailijain kilpailijoiksi, koska heidän suotuisammat olosuhteensa sallivat heidän tunkea pois tieltään entiset hankkijansa kotimaisiltakin markkinoilta ja ottaa leivän valkoiselta työntekijältä.
Mutta ei ole mitään tehtävissä. Se on seurauksena tuotannon ja kysynnän laista. Ainoa keino tämän painostuksen poistamiseksi, joka nyt on alkanut, mutta jonka täytyy tulla aina vaikeammaksi, niinkauvan kuin itsekkäisyys hallitsee, on Jumalan lupaama tuhatvuotinen valtakunta rakkauden lakineen ja yhteiskunnan perustaminen tälle perustukselle. Jos Europan ja Amerikan kansoilla on ollut koko maailma ostajinaan, jotka he ovat varanneet koneilla ja tehdastuotteilla, ja jos he kumminkin ovat ehtineet siihen kohtaan, että tuotanto on kysyntää suurempi, ja että miljonat heidän työntekijöistään etsivät turhaan työtä, mikä uhkaakaan heitä silloin lähimmässä tulevaisuudessa, kun kilpailijain luku on kahdenkertaistunut? Sen lisäksi on otettava huomioon väestön luonnollinen lisääntyminen sekä se asianhaara, että nuo 700 miljonaa kilpailevaa hindulaista, kiinalaista ja jaappanilaista ovat mitä sävyisimpiä ja säästäväisimpiä ihmisiä, joiden herraksi pääoma, joka jo hallitsee valkoisia työntekijöitä, pääsee vaivatta.
Kansain laajennussuunnitelmat ovat yhteydessä teollisuuden etujen kanssa.
Valtain laajennuspyrkimysten edellytyksenä ei ole ainoastaan toivo antaa muille kansoille parempi hallitus, eikä myöskään rakkaus maa-alueisiin ja valtaan; vaan se on seuraus "teollisuuden taistelusta". Vallat kukistavat kansoja, mutta eivät tuhotakseen niitä, vaan vakuuttaakseen itselleen niiden kaupan. Tässä sodassa on Englannilla ollut suurin edistys, ja sentähden on sen rikkaus ääretön. Valaistuksena tästä on ministeri Chamberlainin lausunto eräälle työttömäin lähetystölle. Hän sanoi nimittäin muunmuassa:
"Tarvitsemme uusia markkinoita. Vanhoilta on meidät tungettu osittain pois ulkomaalaisen kilpailun kautta. Jos emme voi lisätä kysyntää niillä markkinoilla, joissa vielä hallitsemme, ja jos emme voi löytää uusia markkinoita, niin työnpuute, joka jo nyt on hyvin vakava, tulee yhä vaikeammaksi ja tuo mukanaan arvaamattomia seurauksia. Jos siis hallitus pyrkii laajentamaan Englannin aluetta, niin ei se tee sitä vihollisuudesta muita kohtaan, vaan vakuuttaakseen Englannin kansan tuotteille riittävät markkinat. Jos ei se alituisesti tekisi niin, tulisi se paha, jota nyt kärsimme, vielä pahemmaksi."
Kaikki valtiomiehet näkevät varsin hyvin tämän vaaran, ja sentähden ovat kaikki teollisuusmaat halukkaita vakuuttautumaan uusista markkinoista, koska he pelkäävät, että ne kaikki pian tulevat ylen täyteen. Sentähden ympäröivät he siirtomaansa suojelustulleilla ja ovat niillä esim. antaneet Amerikan viennille Afrikkaan kovan iskun. Ja nyt koittaa Chamberlain saada brittiläiset siirtomaatkin hyväksymään suojelustullin, joka pitäisi Amerikan, Saksan, Ranskan ja Jaappanin kilpailun etäällä emämaan teollisuudesta.