Europan maanmiehet ovat tässä kärsineet enemmän kuin Amerikan, koska heillä tavallisesti on ollut ainoastaan pieniä maataloja, koska he usein ovat olleet velkaantuneita ja heillä siten on ollut vaikeata hankkia koneita, jonka tähden he ovat saaneet kärsiä vahinkoa hintain alenemisesta.

Valtiomiehet, filosofit, tiedemiehet ovat liian pikaisesti tehneet sen johtopäätöksen, että nämä hintain laskemiset ovat johtuneet liikatuotannosta. Mutta muut ovat tutkineet asiaa paremmin ja huomanneet, että niin ei ole; sillä maailman vilja-aitoissa ei ole runsaita varastoja tulevan vuoden tarpeita varten. Päinvastoin jää nyt ainoastaan mitättömiä varastoja jälelle toisesta vuodesta toiseen. Maailma ei todellisuudessa tuota vehnää enemmän kuin se tarvitsee. Erään tilaston mukaan, jonka Mr. H. Lindblom, Chicagon kauppayhdistyksen jäsen, vuonna 1895 esitti eräässä kirjotuksessa Yhdysvaltain maanviljelys-osastolle, oli etevimpien vehnäätuottavien maiden sadot vuonna 1883 ja vuonna 1893 seuraavat:

1883 1993
Englanti……….. 76 milj. bush. 53 milj bush.
Ranska…………. 286 277
Venäjä…………. 273 252
Yhdysvallat…….. 421 396
Saksa………….. 94 116
Italia…………. 128 119
Intia………….. 287 266
Yhteensä 1,565 1,479

Edellisestä käy selville, että nämä maat tuottivat vuonna 1893 86 miljonaa bushelia vähemmän kuin 10 vuotta aikaisemmin, kun taas tuotanto Argentiinassa lisääntyi ainoastaan 60 miljonalla.

Mikä nyt lieneekään syynä tähän vehnän hinnan laskuun — se on käsittänyt viimeisinä vuosina myöskin kaikki muut viljalajit — niin on kumminkin tosiasia, että se kovasti rasittaa sekä Europan että Amerikan maanviljelijäin elämää. Monien amerikkalaisten maanviljelijäin, joilla on kiinnitysvelka tai vähittäisostovelkaa koneista, on hyvin vaikea selviytyä hyvinäkin vuosina. He syyttävät lainanantajia ja myöskin, vaikka usein syyttä, korkeita viljankuljetuksesta johtuvia rahteja, ja Europan maamiehet vetoavat hallituksiinsa suojelustullien aikaansaamiseksi viljan maahan tuomista vastaan muista maista, saadakseen kyllin maksua menojensa peittämiseksi ja kohtuullisen korvauksen työstään.

Nämä asianhaarat suuntaavat meidän huomiomme apostoli Jaakobin ennustukseen Evankelikauden viimeisistä päivistä. Puhuttuaan rikkauksien kasaantumisesta ja siitä hädästä, joka johtuu siitä, osottaa hän meille, että tämän hädän välittömänä syynä on levottomuus tähän saakka vanhoillisen yhteiskunnan osan, nimittäin maamiesten, keskuudessa. Hän näyttää esittäneen asian, aivan niinkuin jokainen tarkkaava huomiontekijä voi sen nyt nähdä, ja selittäen lisää hän, että tämä on tulos petoksesta. Hän sanoo: "Katso, työmiesten palkka, jonka (te rikkaat) olette heiltä, vainioittenne niittäjiltä, pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valittelut ovat tunkeneet Herran Sebaotin korviin". — Jaak. 5: 5—9.

Missä on petos? Todellisuudessa ei voida väittää, että työnantajat meidän aikanamme voivat ylimalkaan pettää työntekijöiltä heidän palkkansa, sillä laki suojelee nyt paremmin kuin koskaan ennen palkkaanauttivaa työntekijää tappiolta. Jos ei hän saa palkkaansa, voi hän ottaa haltuunsa ja myydä isäntänsä omaisuuden, ja useimmissa tapauksissa on hänellä etuoikeus saamamiesten kesken. Ennustuksen täytyy sentähden tarkottaa maamiehiä ylimalkaan, jotka hankkivat ihmiskunnalle ravintoa. Meidän täytyy sentähden odottaa löytävämme yleinen lainsäädäntä, joka koskee samalla tavalla "leikkuumiehiä" kaikkialla maailmassa ja meidän tulee odottaa, että sellainen yleinen laki perustuu temppuihin ja petokseen, joita rikkaat ovat käyttäneet vakuuttaakseen lainsäädäntätietä itselleen etuja. Jos huomaamme sellaisen, voimme olla vakuutettuja siitä, että se vastaa ennustusta. Uskomme ja koetamme osottaa, että tämä ennustus täyttyi hopean arvon laskemisen kautta. Mutta älköön kukaan uskoko, että väitämme tai odotamme, että hopea asetetaan entiseen arvoonsa maailman arvokkaimpana maksuvälineenä — vielä vähemmän, että me esittäisimme sen yleismaailmalliseksi keinoksi tulevaa hätää vastaan. Päinvastoin, Jaakobin ennustus vakuuttaa meille, ettei hopeaa aseteta entiseen valta-asemaansa maksuvälineenä. Tahdomme ainoastaan osottaa ennustuksen täyttymisen ja auttaa niitä, jotka toivovat sitä, käyttämään hyödykseen sitä valoa, jonka se heittää maailman nykyisen ja tulevaisen hädän yli.

Hopean laskemisen arvo on hyödyksi muutamille "kristikunnan" luokille ja vahingoksi toisille. Se on vahingoksi niille, jotka viljelevät vehnää, riisiä ja puuvillaa, koska heidän myydessään tuotteita, täytyy kilpailla niiden maiden kanssa, jotka myyvät hopeakannan jälkeen, ja niinmuodoin myyvät he käytännöllisesti kaiken arvossa alentuneen hopean mukaan, kun taas heidän täytyy maksaa maa, työvälineet, vaatteet, työ ja korot kultakannan mukaan. Jokaisesta summasta, jonka he ottavat vastaan hopeassa ja maksavat kullassa, kadottavat he puolet. Vuonna 1873, ennen kuin kristikunnan kansat alensivat hopean arvon, oli hopeadollari 2 centtiä enemmän kuin kultadollari, mutta tämän lainsäädännän eli rahalaitoksen järjestämisen kautta vaaditaan nyt kaksi hopeadollaria vastamaan yhtä kultadollaria (todellisessa arvossa; siinä maassa, missä hopeadollari tai hopearaha on leimattu, vastaa se setelien tavoin nimellistä arvoa). Sanottakoon, että hopean arvo on vähentynyt puolella, tai että kullan arvo on kahdenkertaistunut — asia on sama. Bushel vehnää maksoi niinmuodoin:

1872 hopeassa 1.51 dollaria, kullassa 1,54 dollaria 1878 " 1.34 " " 1,19 " 1894 " 1,24 " " 0,61 "

Vehnän hinnat ovat siis laskeneet hyvin vähän niissä maissa, joissa vielä on hopeakanta; kova hinnan laskeminen on tapahtunut niissä maissa, joissa on kultakanta — kristikunnassa. Englanti, maailman suurin vehnän maahantuoja, ostaa nyt Intiassa samalla kultamäärällä kaksi kertaa niin paljon vehnää, kuin ennen hopean arvon alentumista. Riisin ja puuvillan viljelijät Yhdysvalloissa kärsivät samasta syystä, sillä riisiä ja puuvillaa viljellään maissa, joissa hopeakanta vallitsee, ja voidaan ostaa niissä maissa, jotka ovat ottaneet käytäntöön kultakannan, puolella entisestä hinnasta.