Toisia toiveita ja huolia.
Esitettyämme edellisessä lyhyen silmäyksen niistä eri ehdotuksista, joista ei mikään voi viedä päämäärään, emme voi jättää mainitsematta sitä turhaa käsitystä, joka on muutamilla vakavilla, mutta epäkäytännöllisillä ihmisillä, nim. että kirkkokunnat, jos ne näkisivät aseman, voisivat ehkäistä uhkaavan onnettomuuden saamalla aikaan vallankumouksen yhteiskunnassa ja perustamalla sen uudelleen paremmalle perustukselle. Jos nämä saataisiin hereille, voisivat ne, sanovat nämä hyväätarkottavat ihmiset, vallottaa maailman Kristukselle ja perustaa maan päälle Jumalan valtakunnan, jossa lakina olisi rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Arvelevatpa muutamat, että tämä Kristuksen henki seurakunnissa muodostaisi Kristuksen toisen tulemisen.
Mitä petollisia toiveita! He osottavat 300 miljonan kristittyyn ja sanovat: "Mikä mahti!" Me vastaamme: "Mikä heikkous!" Niin, jos nämä 300 miljonaa olisivat pyhiä, jotka olisivat rakkauden täyttämiä, voisivat he kumminkin suorittaa jotakin. Mutta, oi, nyt ovat "lusteet" ja "akanat" vallitsevina, ja "vehnä"-luokka on harvalukuinen. Niinkuin suuri paimen itse selitti (Luukk. 12: 32), on hänellä ainoastaan "pieni lauma", joka Mestarinsa tavoin on ilman arvoa ja vaikutusta. — 1 Kor. 1: 26; Jaak. 2: 5.
Ei, ei, Kristuksen henki hänen pienessä laumassaan ei riitä antamaan heille valtakuntaa! Mutta seurakunnalta ei ole koskaan puuttunut sellaisia, joilla on ollut tämä henki, ja niin on Herran lupaus siitä, että hän on omiensa kanssa aikakauden loppuun saakka, täyttynyt. Mutta hän lupasi myöskin, että niinkuin hän (henkilökohtaisesti) meni pois Juutalaiskauden lopussa, niin tulisi hän (henkilökohtaisesti) takasin nykyisen aikakauden lopussa. Hänen poissaollessaan joutuisivat hänen uskollisensa "vainottaviksi", hänen valtakuntansa kanssaperillisiä vainottaisiin, kunnes hän tulisi takaisin ja ottaisi heidät luokseen. Silloin palkitsisi hän heidän uskollisuutensa kirkkaudella, kunnialla ja kuolemattomuudella ja antaa heille osallisuuden valtaistuimestaan ja vallastaan maailman siunaamiseksi vanhurskauden hallituksella ja totuuden tiedolla ja kaikkien tahallisten jumalattomien hävittämiseksi vanhurskasten keskeltä. Tätä odottaa huokaava luomakunta ja myöskin me, joilla on hengen esikoislahja. (Room. 8: 23.) Raamattu, osottaa meille, että nämä siunaukset ovat nyt tulossa, ja että ne tulevat sen jälkeen, kun maailma on puhdistettu kauhean hädän ajan kautta, jota pakoon pyhät, pieni lauma, pääsevät senkautta, että heidät muutetaan ja kirkastetaan valtakunnassa.
Mutta, jottei kukaan voisi sanoa, että seurakunta olisi voinut vallottaa maailman, jos sillä olisi ollut rikkautta ja sivistystä, on Jumala antanut nimiseurakunnalle molemmat nämä edut; mutta ne näyttävät vaikuttaneen päinvastaiseen suuntaan ja edistäneen kristikunnan ylpeyttä ja lankeemista. "Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee löytäneekö hän uskoa maan päällä?"
Ainoa toivo — "autuaallinen toivo".
"Odotamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä" — "mikä on meille ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti". "Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka tulee osaksenne Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." — Tiit. 2: 13; Hebr. 6: 19; 1 Piet. 1: 13.
Edellisessä tutkistelussamme vaikeasta tuotannon ja kysynnän kysymyksestä, joka jakaa yhteiskunnan kahteen luokkaan, rikkaihin ja köyhiin, olemme mahdollisuuden mukaan olleet lausumatta ankaraa arvostelua kummastakaan puolesta, uskoessamme, että nykyiset olosuhteet ovat vallitsevan itsekkäisyyden seurauksia. Tätä itsekkäisyyttä halveksivat muutamat harvat (pääasiassa köyhät), jotka ovat löytäneet Kristuksen ja ovat hänen johdossaan, ja jotka ilolla jättäisivät kaiken itsekkäisyyden, mutta eivät voi. Niinkauvan kuin ihmiset ovat sellaisia kuin he nyt ovat, ei sentähden mikään heidän itsensä hyväksymä laki, joka voimakkaasti estäisi itsekästä taipumusta, koituisi miksikään siunaukseksi. Sellaisten rajotusten alla tulisivat ihmiset välinpitämättömiksi ja saamattomiksi, ja raakalaisuus tulisi pian sivistyksen sijaan.
Maailman ainoa toivo on Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta. Tämän parannuskeinon on Jumala aikaa sitten luvannut määräämänään aikana, joka, Jumalalle olkoon kiitos, nyt on oven edessä. Vielä kerran koituu ihmisten hätä Jumalalle sopivaksi tilaisuudeksi. Kun ei inhimillistä apua ole saatavissa, silloin täyttyy kansojen vapahduksen odotus. Jumalan tapana näyttää olevan antaa kokemuksen tulla ihmisten opettajaksi. "Koston päivä" on niinmuodoin ei ainoastaan vanhurskas kosto, vaan se nöyryyttää myös ihmisten sydämet ja valmistaa heidät Jumalan siunauksille.
Mutta joku, joka ei ymmärrä Jumalan suunnitelmaa, kysynee: Kuinka Jumalan valtakunta voidaan perustaa, jos kaikki inhimilliset keinot epäonnistuvat? Jos sentähden suunnitelma on kerrottu Jumalan sanassa, mikseivät ihmiset sitten heti toteuta sitä ja siten vältä hätää?