Mutta kuinka voivat Jumalan lapset varmuudella tietää, että nämä ilmestykset eivät ole oikeita? Hän on opettanut meille, että hänen päivänsä tulisi niinkuin varas yöllä, että hän olisi, ilman että maailma näkisi häntä, läsnä, johtaakseen elonkorjuutyötään, kootakseen valittunsa j.n.e. Kuinka voimme tietää, ettei hän tahdo ilmestyä valvoville lapsilleen niinkuin n.k. kristityt spiritistit väittävät hänen tekevän "kamareissa" — heidän istunnoissaan?
Tiedämme, ettei hän tahdo niin ilmestyä meille, koska 1) hän on opettanut meille, että me "muutumme", "tulemme hänen kaltaisikseen", ja siten "näemme hänet sellaisena kuin hän on", ja koska 2) hän varotti meitä niistä eksytyksistä, jotka väittävät, että me voimme saada nähdä hänet ei-muutetussa eli lihallisessa tilassamme, sanoessaan: "Jos teille sanotaan: Katso, hän on erämaassa, niin älkää menkö sinne ulos, tahi: Katso hän on kamareissa, niin älkää uskoko", koskei hän ilmesty millään sellaisella tavalla. Ei, päinvastoin "niinkuin kirkas valo (aurinko) lähtee idästä (eikä sitä voida rajottaa yksityiseen paikkaan tai kamariin) ja näkyy (kaikkialle, kaukaiseen) länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan läsnäolo oleva".
Herramme ei ilmesty toisessa läsnäolossaan kamarissa tai Seurakunnalle erämaassa, eikä edes yksityiselle kansalle niinkuin ensimäisessä tulemisessaan, vaan hänen läsnäolonsa on yleinen ilmestyminen koko maalimalle. "Vanhurskauden aurinko on koittava ja autuus (lääke) hänen siipiensä alla." "Vanhurskauden auringon" läpitunkemat totuuden säteet aiheuttavat jo paljon hämmennystä ihmisten kesken, senkautta että se paistaa pimeihin paikkoihin ja paljastaa eksytykset ja kaikenlaatuisen turmeluksen. Valo paljastaa kaikki. Ja maailman suuri valo Kristus (ja lopulta myöskin hänen yhdistetty seurakuntansa), siunaa ihmiskunnan, saattamalla valon kaikkiin, mikä on salattua pimeydessä; sillä ei mitään ole salattua, joka ei tule ilmi. "Päivä on saattava sen ilmi", ja ei voisi olla päivä, jollei aurinko paistaisi idästä länteen saakka. "Tämä on se totinen valo, joka (aikanaan) valistaa jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan (engl. k.)."
(Tahdomme myöhemmin tutkia Matt. 24: 28 kuuluvana yhteen värssyn 41 kanssa saadaksemme Matteuksen kuvauksen sopusointuun Markuksen ja Luukkaan kanssa.)
Auringon ja kuun pimeneminen merkkejä.
"Mutta kohta noiden päivien ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, ja kuu ei anna valoaan, ja tähdet putoavat taivaalta ja taivasten voimat järkkyvät." — Matt. 24: 29; Mark. 13: 24, 25.
Tulee tarkkaan erottaa se, jota kutsutaan "noiden päivien ahdistukseksi", ja se ahdistus, joka tulee päivien lopussa, kun tämä aikakausi ja elonkorjuu loppuvat. Tämä ei kumminkaan käy niin selvästi ilmi Matteuksen ja Markuksen kertomuksesta, kuin jos vertaamme niitä Luukkaan kertomukseen, joka näyttää lyhykäisyydessä käsittävän Evankelikauden tapahtumat ja jättäen mainitsematta "noiden päivien ahdistuksen" viittaa ainoastaan toiseen hätään, jolla tämä aikakausi loppuu. Hän sanoo:
"Ja he (juutalaiset) kaatuvat miekan terään, ja heidät viedään vangiksi kaikkiin kansoihin, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. Ja on oleva tunnusmerkkejä auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja maan päällä kansoilla ahdistus, ja he ovat epätoivossa meren pauhun ja aaltojen vuoksi. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maan piiriä." — Luukk. 21: 24—26.
On tosiasia, että koko Evankelikausi on ollut hädän aikaa; ja tätä tarkotetaan Matt. 24: 9—12 ja 29 värssyssä. Varhaista Seurakuntaa vainosi porvarillinen Rooma, ja kun paavillinen Rooma sittemmin sai vallan, vainottiin kaikkia, jotka kieltäytyivät hyväksymästä sen kauhistuksia, joko siten, että hän (Iisebel) itse vainosi niitä suorasti tai epäsuorasti porvarillisten mahtien (Aahab) kautta, joiden kanssa hän oli likeisessä yhteydessä. Ja Korkeimman pyhät annettiin sen valtaan, ja se vainosi ja hävitti niitä ajan, ajat ja puolen aikaa — 1260 vuotta — vuoteen 1799. Ja tämä pitkäaikainen vainoaminen, jolloin monet puhdistettiin, jalostettiin ja koeteltiin, ja jolloin porttojen äiti oli "juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä" (Ilm. 17: 16), loppui, niinkuin olemme nähneet (Raamatuntutkisteluja II osa 9 luku ja III osa 4 luku), käytännössä v. 1776 ja kirjaimellisesti v. 1799, jolloin paavi nöyryytettiin maailman edessä ja menetti maallisen valtansa.
Kun nyt selvästi ymmärrämme, että ne merkit, joita Herra tarkottaa, seuraisivat "noiden päivien" ahdistuksen jälkeen, tahdomme nyt esittää pari kysymystä noista selvästi kuvatuista merkeistä: auringon ja kuun pimenemisestä ja tähtien putoamisesta. Ovatko nämä merkit ymmärrettävät kirjaimellisiksi tai vertauskuvallisiksi, ja ovatko ne tähän mennessä täyttyneet?