"Minun on niin vaikea kääntyä, pytty pääni päällä", vastasi Katri. Samassa käänsi hän kuitenkin aivan helposti tyttömäiset, hymyilevät kasvot rakastajaansa päin, viittasi hänelle kädellä tervehdykseksi ja läksi.
Jussi meni edelleen polkua myöten sitä suurta alavaa suota kohti, jolle hän alusta alkaen oli päättänyt lähteä. Ihan suon reunalta keikahti hirvi ylös, juoksi sitte pari askelta, käännähti kerran ja jatkoi sitte tasaisella ravaamisella karkuaan kaislikkoon, joka kasvoi suon äyräillä. Kun Jussi huomasi hirven, kyykistyi hän maahan ja ryömi sitte polvillaan, käsillään suota lähemmäksi, yhä vaan piillen jotenkin syvässä vedettömässä ojassa, joka oli rajana Restrupin ja naapuri-kartanon maitten välillä. Hän aikoi juuri pujahtaa ojan toiselle töyräälle, kun hän äkkiä hoksasi ruohonkarvaisen lakin, hopeanauha ympäri, liikkuvan vastaisella puolella. Kohta tuli pääkin näkyviin; herra kohotti vartaloaan ja viittasi kädellä Jussille, että oltaisiin varovaisina. Jussi nyökkäsi vastaukseksi.
Herra osoitti sormellansa erääsen kohtaan päin, jossa kaislain välissä huomattiin hiljaista liikettä.
Jussi nyökkäsi taas ja ojensi kolme sormea ylös ojasta. Vieras osoitti neljä. Jussi pudisti päätänsä vastaukseksi.
Tämän äänettömän keskustelun viimeiset viittaukset olivat ilmoittavinaan hirven ikää, jota määrätään sarvien päistä eli huipuista. Jussi oli nähnyt kolme haarukkaa, vieras neljä. Molemmat kytät jatkoivat sitte käyntiänsä, toinen toisella, toinen toisella puolella ojaa, kunnes Jussi tuli siihen kohtaan, missä polku kulki ojan poikki. Siinä lähestyi hän vierasta.
"Kantaako pyssysi kuinka kauas?" kysyi herra.
"Oikein etäälle se viskaa", vastasi Jussi.
"Sen tekee minunkin".
"Kuka meistä ensin ampuu?"
"Sinä taidat tahtoa?"