"Mutta minä en käsitä miksi sinä annat hänen ryöstää mitä itse olet ampunut".
"Ette vai käsitä?" vastasi Jussi, erinomaisen viekkaalta näyttäen. "Noh! Herraskartanon väellä on omituinen tapa, jolla kohtelevat alhaista kansaa, jotta heitä täytyy totella".
"Millainen se tapa on?"
"Kohtsillään saatte sen nähdä", vastasi Jussi, vakaamielisenä
olevinaan. "Malttakaa vaan hiukan! Mitä tuolla alhaalla seisoo? —
Näettekö tuon vaajan ojan reunalla. Se on rajapyykki ja me olemme siis
Restrupin maalla".
"Noh! mitä sitte —?"
"Niin! Mitä hiton elävää sinä kannat tuossa säkissäsi, ukkoparka? Sinä olet vissiinkin harjoittanut sala-ampumista meidän alueella, eikö niin?"
"Sala-ampumista!" kertoi vieras ja katseli hämmästyen Jussia. "Oletko hullu?"
"Ei, en ole hullu, vaan minä olen kyttä tuossa toisessa hovissa; anna siis tänne saaliisi! — Jos tahtoisin tehdä oikeutta myöten, niin ottaisin sinulta pyssynkin ja lähettäisin sinun aina Aalborgin kihlakunnan voudille saakka".
"Mutta alamittainen! Hourailetko?" virkahti vieras yhä kovemmin kummastuen. "Luuletko todellakin, että antaisin viedä itseäni Aalborgiin?"
"Ei, en suinkaan sitä luule, sala-ampuja? Vaan sentähden aionkin käyttää väkivaltaa. Minä kutsun vaan avuksi — yhden, kaksi, kymmenen talonpoikaa; — jokainen auttaa minua ja sitte rattaille, joissa on vähän olkia; kädet ja jalat sidotaan — koko toimitus on tehty, yhdessä silmänräpäyksessä".