"Se onkin hyvä usko se", virkkoi vieras nauraen. "Mutta mitä ammattia sinulla on?"
"Malttakaa hiukan!" vastasi Jussi, veistänsä kanervilla pyyhkiessään. "Nyt minä rupean koulumestariksi ja teidän pitää vastata. Mikä mies te olette, koska näin tulette tänne Restrupiin aamukastetta kanervilta nuolemaan?"
"Minä olen tuolta etelästä", vastasi herra, "ja ampuminen on ammattini".
"Siitä olen jo nähnyt varman todistuksen. Mutta kenen joukkoa te olette?"
"Minä olen sen vieraan herrasväen kyttä, joka on tuossa naapurikartanossa käymässä".
"Te olette siis jo päässeet parempaan tilaan, kuin minä", sanoi Jussi, "sillä minä en ole muuta, kuin vähäpätöinen sala-ampuja, joka hiipii ympäri, vähän riistaa etsien omaksi tarpeekseen ja pyytää killingin kukkaroon sillä, mitä hän ampuu. Tänä päivänä on kuitenkin säätyni parempi kuin onneni, sillä Restrupin kyttä antoi minulle luvan metsästää. Vaan silloin juuri sattui, että te tulitte tielleni. — Kas niin! Nyt on saaliinne valmis ja koivetkin yhteen sidotut; saanko nostaa sen teidän selkäänne?"
Kyttä nousi, Jussi nosti eläimen hänen selkäänsä ja he menivät sitte yhdessä Restrupin maille päin.
"Minun pitäisi panna uusi latinki pyssyyn", sanoi Jussi. "Kentiesi vielä tapaamme jotakin".
"Se on mahdollista. Olen kuullut, että teillä näissä tienoissa on paljon ammuttavia eläviä".
"Niitä on kyllä", vastasi Jussi, "mutta ei semmoiselle raukalle, kuin minä olen, siitä tule suurta hyötyä. Jos kerran ammun pikkuisen otuksen ja kyttä tuolla ainoastaan haistelee vähän savua, hiipii hän paikalla jälestäni, ryöstää mitä olen ampunut ja viskaa törkeitä haukkumisia kiitokseksi; hyvä, jos pääsen silläkään hinnalla!"