Eräänä aamuna tuli suntio taasen pastorin luo ja esitti provastin tervehdyksen, "että pastori muka veisaili viimeistä värsyänsä".
Tästä ei pastori ollut millänsäkään, vastasi vaan ivaten: "sanokaa provastille että se värsy on oleva saakelin pitkä".
Pitkäksi kyllä se värsy venyikin. Provasti kuoli vuotta ennen pastoria, joka siis koskematta sai päättää juonikkaan elämänsä oltuaan kolmekymmentä vuotta kaupungin kappalaisena.
Tässä en voi olla esittämättä sen kaupungin raakoja tapoja ja julkisia juominkeja erittäin peijaisissa ja muissakin pidoissa. Eräs pappismies, joka oli ollut meidän sankarimme apulainen, on minulle todeksi vakuuttanut, että viimemainitun "vallitessa" usein semmoisissa tiloissa jouduttiin täyteen tappeluun, sekä että epäjärjestys kävi niin pitkälle, että eräs peijaisvieras, oltuaan hetken aikaa poissa, palasi pitohuoneesen hevosen selässä ja sitten siellä vähän tepasteltuaan läksi matkaansa.
Tietysti semmoisia tapoja ei olisi päässyt kaupunkiin perehtymään ilman moitittavaa velttoutta pappien puolelta. Erittäin ovat ylempänä kerrotut epäkohdat suuremmaksi osaksi meidän pappismiehemme syyksi luettavat, kun hän kauan oli ollut kaupungin ainoana pappina.
Tosin en voi väittää riittäväisten todistusten puutteessa että pappismies itse olisi ollut erinomainen juomari, mutta hyvin tunnettu asia on, että sen kaupungin herrat melkein joka ilta kokoontuivat sen luo, jonka akkunassa paloi kaksi kynttilää, sekä ett'ei puuttunut herroja, jotka tyhjentivät 7 à 8 aika toddilasia, joiden rinnalla meidän aikamme "tutingit" ovat varsin lapsen leikkiä.
IV.
Koulukumppanini.
Kun minun on syy otaksua että lukija mielellään loisi silmäyksen noihin mataloihin majoihin, joissa nuorisomme entisinä aikoina sai ammentaa tieteiden ensimmäiset alkeet, likemmältä tarkastellaksensa kuinka sen ajan henki ja tavat olivat muodostaneet koulun sisäoloja, ja sen kautta voidaksensa tehdä verrannollisia tutkistelemuksia ja arvostelemisia entisen ja nykyisen ajan välillä, niin minä mielelläni tarjoun oppaaksi tähän toimeen.
Astukaamme siis kouluhuoneesen aamuhetkenä puoli seitsemän aikana, jolloin oppilaat toinen toisensa perästä astuvat sisään, siunaavat itseänsä ja, jos sattuu olemaan talvisaika, asettuvat riviin kahden mahdottoman suuren kakluunin eteen, joihin pystytetään halkaisemattomia halkoja. Hiiliä oli siis liikuttaminen pitkällä paksulla rautahangolla.