Lindholmskalla oli suuri ja kaunis kartano, jossa monet herran vuodet hyyryläisinä oli asuskellut kaupungin koulunopettajia, joiden ruoasta ja muista tarpeista Lindholmska piti huolta.
Opettajaraukoilla oli suuri lievitys siitä, että heitä vastaan, päästyänsä monen tunnin koulutyöstä otsan hiessä, tuli Lindholmskan kuuma kahvipannu sekä hupaisia ihan tuoreita uutisia kaupungin oloista.
Lindholmska tunsi kaupunkilaisten salaisimmatki vehkeet ja toimet, ja hänellä oli oikein erinomainen kyky kaunistella asiat paremmiksi tai pahemmiksi kuin net alkuaan olivat, aina asianhaarain mukaan.
Tämä seurusteleminen akan kanssa erittäin vapaina iltahetkinä oli opettajille mieluinen huvitus. Vaikk'ei hän saapuilla ollutkaan, kuulusteli hän kuitenki tarkasti huoneestaan mitä herrat puhelivat. Täällä istui hän kehräämisen tai sukankutomisen toimessa oven suussa ja antoi asemaltaan silloin tällöin odottamattomia vastauksia, jotka tavallisesti matkaan saattoivat suurta ilomielisyyttä. Kun Lindholmska joka päivä yhä vuosikymmeniä oli tämmöisessä seurassa, pystyi häneen vähitellen kaikenlaisia tiedon muruja erinomattain historian ja latinankielen alalta. Erittäin latinankielessä oli hän niin perehtynyt, että hän osasi kertoa monet sukkelat lauseet Strelingin tunnetusta kieliopista.
Lindholmska, joka lapsuudessaan ei ollut saanut oppia muuta kuin korkeintaan katkismuksensa, sai siis vanhempana maistaa klassillista sivistystä enemmän kuin kotitarpeeksi, eikä hän suinkaan laiminlyönyt tuoda esiin leiviskäänsä ja sen kautta muissa herättää hämmästystä.
Eräs pappi tai koulunopettaja, joka ei Lindholmskan luonnonlahjoista mitään tietänyt, oli kerran vieraisilla hyyryläisten tykönä ja kiitti illallista syötäessä tarjona olevaa leipää.
Lindholmska, joka oli saapuilla, vastasi heti paikalla: " laudatur ab his, culpatur ab illis" (muutamat kiittävät, toiset laittavat).
Vieras tuli tästä niin hämilleen, että hän loi akkaan terävän silmäyksen lausuen: " huuti vaan!"
Tästä nousi homerillinen nauru, joka sai enemmän sytykettä, kun akka toistamiseen lausui: " o festus dies hominis!" (o, sinä juhlapäivä ihmiseksi).
Kun opettajat eräänä iltahetkenä keskustelivat historiallisista tapauksista, tuli puhe Holstein — Gottorpin herttuasta.