Mitä kolmanteen henkilöön tulee, joka tässä kertomuksessa on esiintyvä, ei se oikeastaan kuulu yhtiöön, mutta häntä sentään ei sovi pitää "viidentenä pyöränä vaunujen alla", niinkuin sanotaan sananparressa.
Hän on luettava niihin henkilöihin, jotka sekä ihmiselämässä että sen dramallisissa kuvauksissa ihmisistä nähden varsin vaatimattomasti ja äkki huomaamatta astuvat esiin, mutta tosiansakin ovat korkeampain siveellisten mahtien välittäjinä ja asianajajoina, jotka aivan arveluttavissa tiloissa ilmestyvät näyttämölle loukkaavain siveellisten epäkohtien kostajina.
Tästä henkilöstä sekä hänen merkityksestä ja asemastaan tässä kuvaelmassa on alempana kerrottava.
Kaarle Karenius oli rikkaan provastin poika L. pitäjästä Turun kaupungin tienoilla. Hän oli perheen ainoa poika ja sentähden isän ja äidin lempilapsi, jota pahanpäiväisesti hemmiteltiin ja mieliteltiin, jonkatähden kaikki hyvät avut, jos semmoisia lapsessa oli, jo aikaisin tukahutettiin sopimattomasti käytetyn rakkauden varjossa.
Vaikka isän ja äidin sydän siitä oli särkymillään, poika kuitenki aikanaan oli lähettäminen Turun katedralikouluun. Täällä poikaparan kävi aivan huonosti ja edistyminen hitaasti.
Tavallinen käyntiaika joka luokassa oli kaksi tai korkeintain kolme vuotta; mutta Karenius'elle se aika ei riittänyt; hänen oli käyminen kolme tai neljä vuotta.
" Longus " oli hän ainakin joka luokassa, ja pait tätä itsessään jo hyvinki raskasta aasinkuormaa sai hän vielä lisäksi kantaa koulukumppaniensa ivaa ja pilkkaa. Hän oli siis lyhyesti lausuaksemme koko koulun pilkkapuu.
Mutta vihdoin saapui pelastuksen hetki ja nuorukainen pääsi koulusta ikäoikeuden mukaan, armosta eikä ansiosta, sekä luikerti samoin sukkelasti ylioppilastutkinnon karien välit.
Niin hänestä vihdoin viimeinki tuli civis academicus, kun hän jo kävi kolmatta kymmentä vuotta, jott'ei häntä juuri enään sopinut beaniksi eli keltanokaksi kutsua.
Jos vanhat depositionitemput yliopistossa vielä silloin olisivat olleet käytännössä, niin varmaan herrat depositorit olisivat varustaneet meidän sankarin tavallista pitemmillä aasinkorvilla, pukinsarvilla ja parralla, sekä "höylänneet" ja rääkänneet häntä aivan pahanpäiväisesti hänen nahjusmaisen olonsa suhteen.