Ullan moalla hauskuttamisesta, ensimäisessä torpassa
Töölön tullista mentyänsäk.
(Fredmans Epistel, N:o 80).
"Liksom en Herdinna högtidsklädd, vid källan en Juni dag" etc.
Kuin, suvella, neito — Suomessa —
Puvuksipa juhlalle —
Jo heinistä kauneutensak soa,
Ja heissäkin koreilee;
Eik' tuomen marjoin kukkaisihin
Sevoitak helmen loistetta siin',
Eik' kultaa kaulassansak pie —
Jos kohtaki morsiain lie.
Niin oli mun tyttö, puoleltaan,
Puettu juhannukseks',
Kuin, vieraaksi kuhuttu Muikkuiseltaan,
Jo Töölöhön torppaan läks'.
Sen ohta ei oil murheisissaan,
Eik' neijon helmus laveakaan;
Ja kenkä-nokka, kapia toi,
Ei silmihin pistääkkään voi.
Kah tuollapa tarhoin, kujiin, ta'a —
Jo torppapa pistäiksen;
Jonn' kuusikon halkikin kulkea soa,
Kuss' tiekin jo keäntäiksen.
Se tie, joll' rattaillaan rahnusteloo,
Taloonsak talonmies tarkoitteloo,
Kuin illan-suussa ehtii sinn',
Jo sätkineen, pyttyineenkin.
Juur' siinäpä, torpan pihalla,
Havuillaki laitettuna,
Niin Ullapa joutui nyt ilolla —
Sunnuntak-oamuna…
Kuin ukko pilvensäk luoteesta toi,
Ja kaupunnin kellot ne yhtenään soi,
Ja kukko lauloi orrellaan,
Ja peäsky lens' porstupahan.
Nyt pantiinpa pullot liikkeellen,
Ja Muikkuin — jo koatui siin';
Ja neitoinen sormillaan soirahti — hään
Sai olven kaikk' sylihin.
Jo neitti kortit pöytähän löi,
Ja kaikki — - mitä hään saiki — hään söi.
Ja torpan ämmä — täytyipä niin
Heit' ravita rahattakiin.
Voan pihalla sälkö, kussa söi,
Se säikähti, hyppi voan;
Ja rattahat kaikki tomuksi löi,
Ja särki kaikk' aisojaan.
Hään, kiiruust' kiijäten, laukkaisi pois;
Ja nelisin pani, niin paljon kuin vois;
Voan Ulla, rukka, pitkällään —
Siell' Muikkuin kanss' vullottaa hään.
N:o 31.[41]
Ulla Urpiaisen moninaiset elämän-vaiheet.